Pääomatulojen leikkaamisesta

Käyttäjän J.Vahe kuva

Eivät ne osingot tähän aikaan kovin hyvin sovi”, lausui presidentti.

”Tähän aikaan” eli keväällä osinkoja Euroopassa useimmin maksetaan. MTV:n haastattelussa Niinistö täsmensi osinkojenmaksun heikentävän taseita. Raha ei kansantaloudesta kuitenkaan niin vain häviä – kaikkein vähiten siten, että raha pannaan kiertämään – mutta katsotaanpa konservatiivista Keskoa.

Omaa pääomaa on yli 2 mrdia. Keskon osingon kokonaismäärä on tästä reilu kymmenes, 250 miljoonaa euroa. Kaiken huipuksi Kesko Oyj:n voitonjakokelpoiset varat ovat 1 447 026 389,20 euroa, josta tilikauden voitto on ”vain” 393 877 216,77 euroa. Nyt maksetaan osinkoja viime vuoden tilikaudesta. Samalla logiikalla voitaisiin leikata kaikkien viime vuoden palkoista. Jos taasen yhtiöillä tämä vuosi menee huonosti, se taatusti näkyykin osingoissa ensi keväänä.

Kun Niinistön näkemykset jakaa varmaan suurin osa suomalaisista, niin Keskon tapaisen firman pitäisi tinkiä maksuvalmiudesta maksamalla kuusi kertaa nykyistä suuremmat osingot ja mankua pahan päivän aikana valtiota apuun. Näinhän moni ns. yrittäjä tekee, eivät tosin välttämättä nosta edes voittoja, vaan tyhjentävät firmaansa rahoittajien varoista.

Kaikkinainen taloudellinen järkevyys tuntuu olevan tässä maassa se kaikkein suurin synti.

Yllä ravintola- ja majoitusalan lobbareitten Maran mainos. Voidaanko myös isännöinti, kiinteistönhuolto ja hoitovastikkeet jättää pois, nekin kun ovat ”samassa liemessä”, jonka Marakin voisi koettaa ymmärtää.

_______________________________________________________________

 

Otan lopuksi perin poikkeuksellisesti vähän henkilökohtaisemman näkökulman.

Kävin 25.3. hammaslääkärissä, sehän vetää miehen vakavaksi ilman mitään epidemioitakin. Tunnelma illallakin oli Pulssissa aika jännittynyt. Aloin vähän miettiä.

Vaikka asunkin keskustassa, ei tämä normaalistikaan ole mikään Pariisi. Poskisuudelmia ei Turussa ole pruukattu kovinkaan laajasti jakaa.

Lapsuudessani Suomessa lähinnä naureskeltiin v. 1968 hongkongilaisen influenssan nimelle, vaikka maailmassa miljardi ihmistä sairastui ja miljoona siihen tautiin kuoli. Sen sijaan Suomessa pelättiin, että Tšekkoslovakian jälkeen NL tunkeutuu Suomeenkin. Varotoimet olivat eräillä sektoreilla pitkällä, esim. Helsingin satamaan varauduttiin upottamaan rahtilaivoja väylien tukkeeksi.

Hoiva-alalla on ongelmia, mutta useimmille muille koronavirus on lopultakin siksi pieni ongelma, että sellaisesta mennään yli heittämällä, kun on selvitty hyvin paljon pahemmistakin. Toivottavasti kuitenkin samalla edes vähän viisastuttaisiin.

Hyvät pääsiäiset.

Kommentit

Comment: 

'Kävin 25.3. hammaslääkärissä...

Ainut kiinnostava asia. devil

Hyvää pääs iäistä!

hj

 

ps  Terveystalosta suosituksesi? Metsohan piti.

Käyttäjän J.Vahe kuva

Comment: 

Hex:n isojen osalta 17.4. (SSAB). Siinä veri seuraavaksi punnitaan

     
 

Comment: 

luulet että = ?

Comment: 

On maamme köyhä ja siksi jää. Unilukkarikin puhuu osingoista mitä sattuu. 

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.