Osinkohistoria ja tietojen keräyksen haasteet

Käyttäjän Jyrki Toivonen kuva

Mikä tekee tietojen keräämisestä sitten haastavaa? Osakemäärä voi olla muuttunut esimerkiksi splittien vaikutuksesta, joten nämä pitää ottaa osingoissa huomioon. Lisäksi osakemäärä on voinut muuttua osakeantien ja optio-ohjelmien seurauksena. Yhtiö on voinut jakaa ylimääräistä osinkoa joko varsinaisen osingonjaon yhteydessä tai sitten myöhemmin tilikauden aikana. Yhtiö on voinut myös jakaa osakkeita osinkoina – esimerkiksi jonkin spin-offin seurauksena.

Osinkotietoja katsovalla voi olla erilaisia motiiveja.

  • Joku haluaa tietää, että paljonko olisi nykyisellä 300 osakkeella saanut osinkoa vuonna 2005.
  • Joku toinen taas haluaa tietää, miten osinko on kehittynyt esimerkiksi viimeisen 10 tai 20 vuoden aikana. Tai miten se on kehittynyt suhteessa EPS:iin, jolle on tehty osakemääräiset oikaisut?
  • Jotain toista voi kiinnostaa se, mikä oli osingon varsinainen summa silloin vuosia sitten.

Eli tarvitaan aikanaan maksettu alkuperäinen osinko, spliteillä oikaistu osinko sekä osakemäärällä oikaistu osinko.

Raportoitujen osinkojen kehitys

Jos olen ostanut heti vuosituhannen alussa Stora Enson osakkeita 300 kappaletta, niin paljonko olisin saanut osinkoa vuonna 2005?

Stora Enson kohdalla tämä on helppo selvittää, sillä yhtiö ei ole tehnyt osakesplittejä tai muita osakemäärään merkittävästi vaikuttavia toimenpiteitä. Tilinpäätöstiedoista voi katsoa, että kevään 2005 osinko oli 0,45 euroa eli osinkoa olisi tullut 135 euroa.

Ja varsin pienellä vaivalla saisi laskettua kokonaisosingot koko omistusajalta.

Osakesplittien ja -antien vaikutus

Tilanne muuttuu hieman vaikeammaksi, jos osake on splitattu.

Amer Sportsin osake on splitattu vuonna 2004, jolloin 1 osakkeella sai 2 uutta lisää eli vanha osakemäärä 3-kertaistui. Lisäksi yhtiöllä oli maksullinen osakeanti syksyllä 2009, missä 2 vanhalla osakkeella sai merkintäoikeuden 1 uuteen osakkeeseen (1,5-kertaistui).

Jos olisin ostanut 200 kpl Amer Sportsin osakkeita tammikuussa 2000, niin vuoden 2004 osakesplitin jäljiltä osakkeita olisi 600 kappaletta. Jos olisi osallistunut maksulliseen osakeantiin syksyllä 2009, niin minulla olisi nykyisin 900 osaketta (= 600 * 1,5).

Oheisessa taulukossa on Amerin osingot:

Paljonko olisin saanut osinkoa keväällä 2005? Osakesplitin jäljiltä osakkeita oli 600 kappaletta ja silloinen osakekohtainen osinko oli 0,50 euroa (rivi: 2005 ja sarake ”Alkup. osinko”) eli olisin saanut osinkoa yhteensä 300 euroa.

Vuonna 2004 osakkeita oli 200 kappaletta ja tuolloin osinko oli 1,40 euroa. Osinkoa olisi siis tullut 280 euroa.

Nykyiselle 900 osakkeelle laskettuna pitää katsoa viimeistä saraketta eli oikaistua osinkoa. Sen perusteella vuoden 2005 osinko olisi ollut 900 * 0,333 = 300 ja vuoden 2004 olisi ollut 900 * 0,311 = 280 euroa.

Tämä oli tuosta taulukosta helppo laskea, mutta maksulliseen osakeantiin liittyy vielä yksi vaikeuskerroin. Sijoittaja saa maksullisessa osakeannissa merkintäoikeuksia eli ”merkkareita”, jolla voi ostaa uusia osakkeita. Usein uuden osakkeen hinta on hieman alhaisempi, kun sen hetkinen osakkeen markkinahinta. Voidaan siis ajatella, että ”merkkari” sisältää pienen osingon. Tämä on monissa osinkohistorialistauksissa huomioitu, joten siitä syystä omien taulukoitteni tiedot voivat hieman erota esimerkiksi yhtiön omista tiedoista.

Ääritapaus – Technopolis

Historiallisten osinkojen selvitys ja niiden suhteellinen kehitys voi joskus olla vaikeaa selvittää. Tällainen esimerkki on Technopolis.

Oheisessa kaaviossa punainen viiva on alkuperäinen ilmoitettu osinko ja oranssi palkki on osakemäärällä oikaistu osinko. Ja yhtiön osakemäärä onkin muuttunut osakeantien johdosta lähes vuosittain. Oheinen kuvaaja kertoo sen, miten osakemäärä on muuttunut vuodesta 2000 alkaen. Tiedot on kerätty kunkin vuoden vuosiraportin tiedoista.

Olen kaaviota tehdessä kerännyt alkuperäiset julkistetut osingot sekä tilikauden keskimääräisen osakemäärän. Jos laskennassa on esimerkiksi käytetty tilikauden lopun osakemäärää, niin silloin osingoissa olisi hienoista eroa.

Jos olisin ostanut Technopoliksen osakkeita tammikuussa 2000, niin paljonko olisin saanut osinkoa esimerkiksi keväällä 2009? Vastaus on: En tiedä…

Kevään 2009 alkuperäinen osinko oli 0,12 euroa. Mutta osakemäärä on noin 5-kertaistunut ja en osaa sanoa, että onko tänä aikana tehty splittejä, merkintäoikeusanteja, suunnattuja osakeanteja tai palkittu yhtiön johtoa avokätisillä optio-ohjelmilla. Tai kaikkia näitä.

Eli vaikka osakemäärä on lähes 5-kertaistunut, niin sijoittajan osakemäärä ei välttämättä olisi lisääntynyt samassa suhteessa, vaikka hän olisi osallistunut kaikkiin osakeanteihin.

Yhteenveto

Sijoittajan kannalta osinkohistorian riittävä tarkkuus riittää arvioimaan sen, millaisella tyylillä yhtiö jakaa osinkoja. Onko osingot nousevalla trendillä, onko osingon maksu katkennut jonain vuonna jne.

Mutta, jos tietoa on käyttämässä esimerkiksi oman tekoälypohjaisen järjestelmän tekemisessä, niin silloin tietojen tarkkuus on oleellista. Jos esimerkiksi osakesplit on jäänyt huomioimatta, niin tekoälyn algoritmi järjestää itsensä ”väärään asentoon”.


Tämä kirjoitus on hieman lyhennetty versio kirjoituksesta, joka on julkaistu alunperin Talousmentor.com blogissa https://talousmentor.com/2018/10/03/osinkohistoria-ja-tietojen-vertailtavuus/

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.