Osakesijoittajan H-hetki (D-day) on jo lähellä (?)

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Yrityselämän luottamusta mittaava OECD:n "Business confidence" indikaattori on onnistuneesti ennakoinut bruttokansantuotteen kehitystä. Päätehtävänsä ohella se on tärkeä mittari myös osakesijoittajalle. Osakkeita kannattanut ostaa silloin kun tämä indikaattori on alimmillaan.

Nyt OECD indikaattori sukeltaa kaikkialla maailmassa. Arvo on laskenut Euroopassa ja Kauko-Idässä jo lähes puolitoista vuotta ja USA:ssa vajaan vuoden verran. Laskuvaiheet ovat yleensä kestäneet noin puolitoista vuotta. Laskusuhdannevaihe voi tulevana talvena lähestyä loppuaan. Näin ainakin siinä tapauksessa jos suhdannekierto toistaa aiempia. Osakesijoittajat valmistautuvat nyt tähän D-day hetkeen ja hyökkäykseen.

Korkosijoittaja lukee käyrää eri tavalla. Korot ovat yleensä korkeimmillaan silloin, kun talous käy kuumana ja yritysten luottamus on korkeimmillaan. Silloin on aika siirtää varoja korkoinstrumentteihin. Nyt sen sijaan lähestytään sitä pistettä, jolloin koroista on aika siirtyä osakkeisiin ja nyt on syytä hieman varoa korkorahastoja, ja pitkän koron rahastoja erityisesti.

Asuntosijoitukset on yleensä kannattanut ajoittaa siihen tilanteeseen jolloin talouden hidastuminen on jo ehtinyt kunnolla näkyä yksityistaloudessa. Siihen hetkeen kun työttömyys pahenee ja ihmiset joutuvat vaikeuksiin asuntolainojensa kanssa. Tämä tapahtuu yleensä noin vuoden viiveellä siitä, kun yritysten luottamus on käynyt pohjalukemissa.

Kuvan lähde: wikimedia / D-day (Canadishen truppen)

 

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.