Osakesäästötilillä osa omaisuuden karttumisesta vaikuttaa Kelan tukiin, osa ei

Käyttäjän Johannes Hidén kuva

Vuodenvaihteessa tavallisille suomalaisille annettiin uusi verotuksellinen työkalu, jonka nimeksi on muodostunut osakesäästötili (kirjoitin aiheesta 1,5 vuotta sitten, kun nimenä esiintyi vielä myös "sijoitussäästötili"). Lyhykäisyydessään tilin tarkoitus on kannustaa osakesijoittamiseen tuomalla suorien osakesijoitusten verotus lähemmäs mm. rahastojen tai sijoitusyhtiöiden verotusta. Tämä toteutuu siten, että tilin sisällä voi käydä kauppaa ilman veroseuraamuksia, eikä tilille maksetuista osingoista mene veroja ennen kuin varoja nostaa tililtä. 

Kun osakesäästötililtä ei mene veroja, tarkoittaako se yhteiskunnan näkökulmasta myös sitä, ettei ole tuloja? Ei aivan.

Kelan etuuksien myöntämiseen osingot nimittäin vaikuttavat, vaikka ne jäisivät verottamattomina tilille (kts. Näin osakesäästötili vaikuttaa Kelan maksamiin etuuksiin). Johdonmukaista? Mielestäni kyllä. Osingot vaikuttavat tukiin myös perinteisellä arvo-osuustilillä, joten on sikäli mielestäni perusteltua, että sama pätee myös osakesäästötiliin. Samalla osakesäästötili tekee kuitenkin tavallaan aiempaakin selvemmäksi sen, miten tietynlainen omaisuus ja omaisuuden karttuminen vaikuttaa tukiin, ja toisenlainen omaisuus ei. Se taas ei sitten olekaan niin ongelmatonta.

On ilmeisen selvää, ettei siinä olisi järkeä, jos massiivisia osinkotuloja saava saisi Kelalta tukia vain siksi, että sattuu olemaan vähän ansiotuloja, joten tietysti tukien saantia on syytä rajoittaa muutenkin kuin ansiotulojen perusteella. Toisaalta yksi osakesäästötilin tarkoituksista on saada yhä useampi suomalainen kiinnostumaan säästämisestä, mutta mikäli riskinä on, että säästöt vaikuttavat tukiin, se voi latistaa säästöhaluja, mikä ei liene myöskään kovin mielekästä yhteiskunnan kannalta. 

Samaten on hyvin erikoista, että mikään osakesäästötilillä (ja ilmeisesti arvo-osuustililläkään) osakkeiden arvon nousemisesta saatu tuotto ei vaikuta tukiin, mutta osingot vaikuttavat. Joku siis voi ostaa 1000 eurolla osakkeita ja myydä ne 2000 eurolla, mutta tukiin se ei vaikuta (käsittääkseni myöskään arvo-osuustilillä), mutta mikäli 1000 euron osakkeista saakin 100 euroa osinkoa, se onkin sitten tukiin vaikuttava asia. Käytännössä tukiasia voi siis ainakin periaatteessa luoda motivaation vältellä osinkoja myös osakesäästötilin sisällä, vaikka kotimaisten osakkeiden tapauksessa ainoastaan arvo-osuustilillä niistä lähtisi suoraan veroa (Arvo-osuustililläkin Osinkojen välttely tosin muodostui vuoden 2016 uudistuksen myötä verotusmielessä turhaksi). Osakesäästötilin erottaa tässä asiassa arvo-osuustilistä se, että mahdollisista väistötoimenpiteistä ei tule veroseuraamuksia, joskin mm. välityspalkkiokustannuksista johtuen harva siihen luultavasti ryhtyy varsinkaan nykyään, kun yhä useampi yhtiö jakaa osinkoja useammin kuin kerran vuodessa. Osakkeiden valintaan osinkojen merkitys sen sijaan saattaakin vaikuttaa: toiset yhtiöt jakavat tasaista osinkoa, kun taas toisissa tuotto on odotusarvoisesti enemmän osakkeen arvon nousemisessa. Jälkimmäiset voivat olla houkuttelevampia, jos Kelan tukien saantiin on muuten perusteet.

Kun omaisuus voi tuottaa eri tavoin, eikö neutraalimpaa olisi Kelan tukien saamisen perusteita tarkastellessa katsoa ansiotulojen lisäksi omaisuutta, eikä niinkään vain pääomatuloja ja osakesäästötilin sisäisiä osinkoja? Kai jossain määrin näin on aiemmin ollutkin, mutta huomasin, että muutama vuosi sitten onkin tehty muutos juuri päinvastaiseen suuntaan (kts. Asumistuen uudistuminen 1.1.2015), eli omaisuus ei vaikuta lainkaan asumistukeen, ellei ko. omaisuus tuota esim. vuokratuloja tai osinkoja. Yksinkertaisempaa se näin epäilemättä on, mutta onko siinä järkeä, että miljoona euroa esim. Berkshire Hathawayn kaltaisessa osinkoa jakamattomassa yrityksessä ei merkitse Kelan tukien kannalta mitään, joten varakaskin voi ylläpitää varallisuuttaan ja elintasoaan Kelan tukien avulla, mutta suhteellisen pienikin sijoitus tasaista osinkoa jakavaan yritykseen voi viedä tuet pois? Käytännössä tässä annetaan tukijärjestelmää ajatellen se viesti, että kannattaa sijoittaa ennemmin korkeamman riskin osinkoa jakamattomiin kasvuyrityksiin kuin stabiilimpiin tasaista osinkoa jakaviin yrityksiin. Onko tämä todella mielekkäin tapa kannustaa suomalaisia sijoittamaan? Onko tämä todella paras tapa kohdistaa Kelan tukia?

Kommentit

Comment: 

Siis eläkeläisillä omaisuuskin vaikuttaa asumistukeen vähentävästi. Muilla omaisuus ei vaikuta mutta tulot vaikuttavat. Pääomatuloja voi välttää myöskin sellaisilla sijoitusrahastoilla jotka eivät maksa tuottoja ulos, ja eläkeläiset ilmeisesti voivat sijoittaa sijoitusvakuutuksiin jolloin ei itse omista mitään vaan on vain vakuutus...

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.