Omistajaohjaus on sijoittajan tärkeä yhteiskunnallinen tehtävä

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun perustetaan lahjoitusvaroin omistajuuden professuuri. Uusi professuuri vahvistaa suomalaista omistajaosaamista ja omistajuuden kulttuuria. Omistajaohjaus realisoituu yhtiökokouksissa ja ennen kaikkea yritysten hallitustyössä, jonka tehtäviä ovat:

  • yritysjärjestelyt (yrityksen osien myyminen/ostaminen ja yrityksen mergerit etc..)
  • osinkopolitiikka
  • tärkeimmät strategiset valinnat
  • sijoittajaviestintä (hallitus vastaa yrityksen toiminnasta sijoittajien suuntaan)

Nämä tavoitteet eivät aina toteudu:

  • hallitus on saattanut ulkoistaa oman työnsä operatiiviselle johdolle ja lepää käytännössä laakereillaan
  • pienissä yrityksissä ei ole aina toimivasta johdosta erillistä hallitusta tuomassa laajempaa toimialaymmärrystä
  • hallitustyötä saattavat tehdä omaa omistusta vailla olevat, eläkettä odottelevat "virkamiehet", joilla ei ole varsinaisen omistajuuden tuomaa sitoutumista ja motivaatiota 

Kauppakorkeakoulun dekaanin Timo Korkeamäen mukaan uudella professuurilla tulee olemaan keskeinen rooli omistajuuteen liittyvän akateemisen tutkimustiedon tuottamisessa ja sen jalkauttamisessa yhteiskunnallisen päätöksenteon tueksi.

”Omistajuuden eri muotojen vaikutuksista yritysten toimintaan ja menestykseen työnantajina, kasvun moottoreina ja veronmaksajina on yllättävän vähän huippuluokan tutkittua tietoa. Uusi professuuri täyttää tätä vajetta ja toimii myös omistajuusteemaan liittyvän tutkimuksen ja opetuksen suunnannäyttäjänä sekä Aallon sisäisissä, kansallisissa, että kansainvälisissä verkostoissa”, Korkeamäki kertoo.

Pysyvä panostus

Omistajuuden professuurihankkeen isä on omistamisesta kirjan kirjoittanut Tero Luoma, joka yhdessä Ensto Investin omistajiin kuuluvan Lari Raitavuon kanssa on koonnut hankkeelle tukijoita. Uusi professuuri perustetaan useilta järjestöiltä, säätiöiltä, yrityksiltä ja yksityishenkilöiltä saaduilla lahjoituksilla. Professuuria ovat tukeneet muun muassa Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Saastamoisen säätiö, Pörssisäätiö, Perheyritysten liitto, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Oras Invest, Ensto Invest ja Yksityisyrittäjäin säätiö.

Professuurihankkeelle perustettiin ohjausryhmä, jossa ovat mukana Perheyritysten liitto, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Suomen Yrittäjät, Pörssisäätiö, Pääomasijoittajat ja Finnish Business Angels Network FiBAN.

”Maailmassa ei ole tähän mennessä ollut omistajuuden professuuria ja halusimme, että sellainen perustetaan Suomeen. Professuuri on pysyvä, jälkipolviin ulottuva panostus suomalaiseen omistajaosaamiseen. Kävimme ohjausryhmän kanssa läpi seitsemän suomalaista yliopistoa ja haimme professuurille parasta sijaintipaikkaa. Aalto erottautui kunnianhimollaan, kansainvälisyydellään ja kyvyllään kytkeä professuuri laajasti osaksi muuta opetusta ja tutkimusta”, Tero Luoma kertoo.

Lari Raitavuon mukaan tulevaisuuden omistajilla on uuden professuurin myötä paremmat mahdollisuudet oppia omistajuudesta ja kasvaa omistajiksi.

”Nuorena perheyrityksen omistajana haluan itsekin jatkuvasti kehittyä paremmaksi omistajaksi. Tutkimustietoon ja parhaisiin kansainvälisiin käytäntöihin pohjautuva oppi tuo tärkeää osaamista käytäntöön.”

 

Kuvan lähdepixabay / kuvan tekijä on tuntematon

 

Lisää uusi kommentti

(If you're a human, don't change the following field)
Your first name.
(If you're a human, don't change the following field)
Your first name.
(If you're a human, don't change the following field)
Your first name.

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.