Omat Rahat Katsaus: Myy huhua, osta faktaa

Salkkusivu jossa lisätietoja

Arvonmuutokset: Vuoden alusta +19.2%,  alusta (27-05-2010) +100.8%

 

Yleistä:

Kreikan kriisi on väliajalla ja Kiinassakin on kurssihailunta hieman rauhoittunut. Näistä on kirjoiteltu muualla aivan tarpeeksi, joten jätän ne vähemmälle huomiolle.

Euroalueen osakkeet ovatkin nousseet mukavasti kuukauden aikana. USA ja Japani ovat pysytelleet tasaisina. FTSE on laskenut suuren kaivannaisteollisuuspainon ajamana.  Hongkongissa ollaan takaisin vuodentakaisissa indeksiluvuissa, mikä on mielestäni pienoinen ostotilaisuus. Muutenkin kehittyvien markkinoiden osakkeet ovat saaneet kyytiä. Kiinan lisäksi Brasilia on lahjusskandaalien valloissa öljy-yhtiö Petrobrasin johdolla ja Venäjä on talouspakotteiden ja heikon öljyn takia vaikeuksissa. Sijoittajat ovatkin kolmen viikon aikana nettomyyneet kehittyvien markinoiden rahastoja yli 12 miljardin $ vauhdilla. Arvostustasot ovat jo melko alhaalla, mutta tämä ei takaa käännettä nousuun. Kehittyvien talouksien pörsseissä on runsaasti raaka-aine osakkeita joita painaa hidas talouskasvu, etenkin Kiinassa. Tällä hetkellä arvostetaan osakkeissa sitäpaitsi enemmän kasvua kuin edullisuutta. Vähitellen voisi kuitenkin jo ukkovarpaalla tunnustella kehittyviä markkinota.

Sitten kuukauden vanha viisaus ja sovellutus omaan salkkuun: "Myy huhua, osta faktaa". Lainaus viittaa yleiseen käyttäytymiseen kun jostakin yhtiöstä huhutaan negatiivisia asioita, viranomaistutkintaa tai shorttausfirman kampanjointia. Tilanteella on tapana pitkittyä yrityksen ensin kieltäessä ongelmien olemassaolon. Koko ajan myyntipaine kasvaa ja osakekurssi laskee, usein jopa aivan vailla suhdetta huhuun. Kun salkkuyhtiöstä alkaa huhumylly kiertämään kannattaa siis myydä heti eikä jäädä odottamaan tilanteen selkiintymistä. Kun tilanne sensijaan laukeaa – saadaan tuomio tai muu viranomaispäätös – on sensijaan aika ostaa. Silloin huomataan usein että kurssit ovat painuneet aivan liikaa verrattain pienen asian takia.

Tällainen tilanne tuli salkkuyhtiössä kesällä vastaa. Etelä-Afrikkailainen Lewis group on viranomaisten hampaissa. Yhtiö myy luotolla huonekaluja ja tarjoa samalla työttömyyden varalta vakuutuksia. Nyt yhtiötä epäillään kolmessa tapauksessa myyneen aiheettomia vakuutuksia eläkeläisille ja yrittäjille jotka eivät korvauksia voi saada. Väärinkäytös on vakava mutta taloudellisesti mitätön, ellei selvityksissä ilmene että tapauksia on paljon. Yhtiön kurssi on kuitenkin lähes puolittunut. Pahaksi onneksi tapahtuma tuli kesäloman aikaan ja muiden raflaavempien kriisien kanssa samanaikaisesti, joten tilanne jäi huomaamatta. Nyt ei siis auta kuin odotella "faktaa".

 

Indeksifutturit (Eurostoxx50 (FESXc1), SP500 (ESc1), Hangseng (HSIc1), FTSE (FFc1) ja Topix (JTIc1) . Lähde saxo bank

Muutamia keskeisiä salkkuvaluuttoja

Strategia:

Markkinat ovat nyt niin epävakaat että johadannaisia ei kannata mielestäni pitää. Lyhyen ajan kurssimuutoksia ei nyt pysty kukaan ennakoimaan, ja ne voivat olla voimakkaita.

Salkku on nyt kohtuullisessa tasapainossa, kun Etelä-afrikan ja Australian painoa on lisätty. Euroalueen painoa pitäisi vähentää.

Pelkoindeksit: VIX (USA) ja VSTOXX (FVSC1 – Eurooppa). Lähde Saxo bank 

Salkkukatsaus:

Myyty:

  • Lagercranz group. Yhtiön kurssi on noussut merkittävästi ja tavoitekurssi on saavutettu.
  • Sundrug. Samat sanat. 

Lisätty: TFS corporation

Vähennetty: Kongsberg, Corticeira Amorim

Kuukauden nousijat: 361 degrees (+18.8%),  BNP Paribas (+17.4%), Corticeira Amorim (+16.9%)

Kuukauden laskijat: Lewis corporation (-37.1%), Great Wall Motor  (-33%), Mineral resources (-13.7%)

Osingot: Lewis group, Santova Ltd, Hogg Robinson, ICBC

 

2 thoughts on “Omat Rahat Katsaus: Myy huhua, osta faktaa

  1. Sanonta

    Eikös sanonta mene buy the rumour, sell the fact/news, eli päinvastoin kuin esität?

    1. Molempia käytetään
      Kyse on siitä onko huhu positiivinen vai negatiivinen asia. Eli jos huhutaan positiivista ostetaan huhuja ja myydään faktaa, jos huhutaan negatiivista myydään huhuja ja ostetaan faktaa.
      Eli huhumyllyssä osakekurssilla on taipumus ylireagoida.

Comments are closed.

Related Posts