Omat Rahat Katsaus: Kiinassa kuplii

Salkkusivu jossa lisätietoja

Arvonmuutokset: Vuoden alusta +26%,  alusta (27-05-2010) +112.2%

 

Yleistä:

Kuukausi on jälleen ollut mielenkiintoinen. Kiina on jälleen ollut keskeinen. Talouskasvu ja sentimentti eivät ole kovin vahvoja. Silti mannerkiinan pörssit ovat nousseet voimakkaasti muutaman yskähdyksen saatelemana. Nousua ajaa etenkin uusien piensijoittajien ryntäys pörssiin pikavoittojen toivossa, usein lainarahaa käyttämällä. Viime viikolla avattiin yli neljä miljoonaa uuttaa arvo-osuustiliä. Ilmeisesti tällä trendillä on valtion hiljainen tuki koska valtiollinen media julkaisee artikkeleita joissa puolustellaan korkeita arvostustasoja. Vaihtoehdot ovatkin vähissä koska kiinteistömarkkina on jäähtynyt ja pankkitalletuksista saa entistä alhaisemmat korot. Hongkongin pörssi on päässyt nauttimaan laimeammasta versiosta, pääseehän mannerkiinalaiset ostamaan myös HK:n pörssin osakkeita rajoitetusti. Vireillä lienee suurempikin avaus ja ulkomaisten sijoitusten mahdollistaminen myös esim. USA:ssa. Miten silloin riittää virtaa Shanghaissa ja Shenzenissä? Kaupankäynti on hurjalla tasolla – toukokuussa Shanghain ja Shenzenin pörssien vaihto oli kymmenkertainen New Yorkiin verrattuna!

Arvostustasot teknologiayrityksissä onkin jo tukevasti irtaantunut maakosketuksesta. Äärimmilleen pingoittuneen kuplan merkit ovat mitä ilmeisimmät enkä itse koske mannerkiinalaisiin osakkeisiin. Suuri kysymys on pystyykö Kiinan komentotalous hallitsemaan tilannetta paremmin kuin vapaammat länsimaat?

Toistaseksi näyttää siltä että arvaukseni euron kääntymisestä nousuun on pitänyt paikkansa. Ken tietää mitä Kreikkalaiset voivat vielä saada aikaan. Sensijaan Japanissa pörssi on rallattanut iloisesti ylöspäin indeksilukemiin joita ei ole nähty vuosikymmeniin. Iloa hillitsee se että jeni on laskenut, joten ulkomaalaiset sijoittajat eivät ole päässeet suorilla osakeomistuksilla nauttimaan noususta. Kumma kyllä mitään kovin selkeitä merkkejä talouden virkistymisestä ei ole: Inflaatio pysyy sitkeästi lähellä nollaa eivätkä palkat nouse vaikka työttömyys on laskussa meikäläisittäin toiveunitasolle 3.3%. Ehkä pörssi osaa jälleen kerran ennakoida nousua paremmin kuin tilastoluvut?

 

Indeksifutturit (Eurostoxx50 (FESXc1), SP500 (ESc1), Hangseng (HSIc1) ja Topix (JTIc1) . Lähde saxo bank

Muutamia keskeisiä salkkuvaluuttoja

Strategia:

Euroalueen painoa vähennetään edelleen hitaasti ja lisätään jenkki- ja brittiosakkeita joissa salkkupaino on nyt erityisen pieni. Myyntiin joutuu seuraavaksi saksalainen Haemato AG koska arvostustaso alkaa olla mielestäni korkea. Vipua on normaalia vähemmän, 25%. Puolet Eurostoxx50 ja puolet MSCI world indeksiä jok aon noteerattu taaloissa. Brittiosakkeita pitää katsastaa uudestaan. Hongkongin paino on nyt aika sopiva, sensijaan voisi osakkeita vaihtaa. Viikon Kiinavierailun jälkeen tuntuu kuin keuhkoissa olisi puoli kiloa soraa.Hiilivoimayhti Huaneng power on kehittynty mukavasti. Nyt voisi kuitenkin olla oikea hetki vaihtaa uusiutuviin, esimerkiksi saman knsernin Huaneng Renevables

Pelkoindeksit: VIX (USA) ja VSTOXX (FVSC1 – Eurooppa). Lähde Saxo bank 

Salkkukatsaus:

Myyty:

  • Surteco SE. Yhtiö on mielestäni saavuttanut liian korkean arvostustason.

Uusina salkkuun:

  • Corning Inc. Amerikkalainen erikoislasi- ja materiaali-yhtiö. Tuijotamme yhä enemmän erilaisia lasiruutuja. Suuren osan laseista valmistaa Corning, mm. Applen käyttämää Gorilla Glassia. Liikevaihto ja voitto onkin kasvanut mukavasti, EPS 6% viiden vuoden yli. Yhtiö ei silti ole analyytikoiden suursuosiossa vaikka arvostustaso on maltillinen: P/E 12, P/CF 7 ja osinko 2.3%. YHtiö on viime aikoina ollut ostoksilla, mm Samsungilta on ostettu materiaaliteknologiaa.
  • Sinomedia holdings. Kiinalainen monikanavainen mainostuottaja, pääpaino televisiossa. Yhtiö on viime aikoina hieman kompuroinut, mutta näen silti hyvät kasvumahdollisuudet. Arvostustaso taas ei edellytä mitään kasvua: P/E 7, P/CF 6, Osinko 2.8%

Lisätty: –

Kuukauden nousijat: Hogg Robinson (+30.6%), Colex (+20.6%), Bakkafrost  (+16.1%)

Kuukauden laskijat: Great Wall Motor (-13.8%), Kongsberg  (-8.2%), Fortuna  (-7.9%)

Osingot: Delclima,Volkswagen, Nolato, Samsung, Kongsberg, Axa, 361 Degrees, Colex, Caterpillar, Cherkizovo, BNP Paribas, Michelin

 

Related Posts