Omat Rahat: Euro hieman vahvistunut, Aussi edelleen arvossaan

Euro on viime päivinä hieman vahvistunut. Salkkuvaluutoista ovat enää randi, singaporen taala ja aussitaala "myy" – painoilla osakesalkussa. Singaporesta olen myynyt pois pitkäaikaisen omistuksen Cerebos pacific:sta joten SGP-paino on jo matala. Muutkin ovat tietenkin huomaneet että valuuttamuutokset ovat tärkeitä salkun tuoton ajureita. FT:n kolumnisti James Mackintosh totesi short view kolumnissaan:

Choosing the region to buy has been less important than choosing which currency in which to buy.

Onko oma strategiani tässä suhteessa oikea vai väärä onkin sitten toinen juttu….

Toinen salkkumuutos sai ainankin nimekästä tukea. Tuskin olin painanut ostonappia kun huomasin uutisen attä myös Warren Buffet on ostanut lisää TESCO:n osakkeita. Tesco onkin saanut mielestäni liian kovan rangaistuksen pörssissä huonosta joulusesongista Englannissa.  Samalla uutinen käänsi odottamani pidemmän laskun hienoiseen nousuun:

Euroopasta olen ottanut uutena salkuun Siemensin sekä Indus Holding AG:n. Jälkimmäinen investointiyhtiö joka keskittyy saksalaisiin pien- ja keskikokoisiin yrityksiin joita jalostaa, hieman kotimaista Panostajaa muistuttava yhtiö siis. Salkussa on paljon autoteollisuuden alihankintaa, mekaniikkaa, rakennusalaa ja vähän medical-puolen yrityksiäkin. Kasvu on ollut lupaavaa, samalla kuin p/e on n. 6% ja osinkotuottokin yli 4%.

Norjasta lisäsin Sparebank 1SR -pankin osakkeita.

 

Pair Name Last 1-MONTH PERCENT 50-DAY PERCENT 5-DAY PERCENT 100-DAY MOV AVG last vs M100 paino
EURNOK Euro Fx/Norwegian Krone 7.6603 -0.69% -1.09% -0.22% 7.73893 -1.02%  
EURCHF Euro Fx/Swiss Franc 1.20837 -0.84% -1.97% +0.11% 1.2213 -1.06%  
EURPLN Euro Fx/Polish Zloty 4.3063 -3.19% -2.48% -2.24% 4.403 -2.20%  
EURGBP Euro Fx/British Pound 0.82994 -0.61% -2.81% +0.33% 0.85599 -3.04% Alipaino
EURSEK Euro Fx/Swedish Krona 8.76207 -2.39% -3.64% -1.11% 9.05788 -3.27% Alipaino
EURUSD Euro Fx/U.S. Dollar 1.29291 -1.17% -5.00% +1.98% 1.34333 -3.75% Alipaino
EURJPY Euro Fx/Japanese Yen 99.577 -2.26% -5.76% +2.05% 103.66 -3.94% Alipaino
EURHKD Euro Fx/Hong Kong Dollar 10.033 -1.42% -5.21% +1.93% 10.4499 -3.99% Alipaino
EURZAR Euro Fx/South African Rand 10.26922 -4.12% -5.34% -0.34% 10.72798 -4.28% Myy
EURSGD Euro Fx/Singapore Dollar 1.6435 -3.15% -6.40% +0.36% 1.7186 -4.37% Myy
EURAUD Euro Fx/Australian Dollar 1.23293 -4.97% -7.97% +0.39% 1.32083 -6.65% Myy

Aussisalkkua pitää siis vielä keventää, ja seuraavana lähtee konsulttiyhtiö Cardno.

Kovin ralli on nyt varmaankin tältä erää ohi. Maannataina odotan punaisia lukuja, keskeytettiinhän Kreikan velkojien neuvottelut tuloksettomina.

Koska olen ensi viikolla matkustamassa jätän tällä kertaa  paljon seurantaa vaativat valuutta- ja hyödykekaupat väliin.

Related Posts