Olkiluoto 3 kaikissa ratkaisuissa otettiin maksimaalinen riski

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Rauman kaupungin kupeessa sijaitseva Teollisuuden Voima Oy:n Olkiluoto 3 on vihdoinkin saanut Säteilyturvakeskukselta (STUK) lausunnon, jonka mukaan voimalaitoksen käyttö on turvallista ja voidaan aloittaa. Hallituksen pitää vielä antaa varsinainen käyttölupa. 

Olkiluoto 3 on julkisen sektorin hanke

Projekti on ollut tyypillinen suomalainen julkisen sektorin hanke. Teollisuuden Voima on muodollisesti yksityinen yritys, jossa on kuitenkin käytännössä pelkästään julkisvallan omistusta.  Taustalla on 132 kuntaa ja niiden 50 energiayhtiötä sekä teollisuusyrityksiä. Periaatteessa omistajavaltaa käyttää Pohjolan Voima Oy 58% omistusosuudellaan. Pohjolan voima on taas vuorostaan samaisten kunnallisten energialaitosten omistama. Mukana on myös eläkevakuutusyhtiöiden omistajaohjauksessa olevaa metsäteollisuutta ja muuta energiavaltaista raskasta teollisuutta.

Velkavetoinen Teollisuuden Voima ei ole vähään aikaan ollut voitollinen ja sen taseen loppusummasta 7 Mrd€ noin 1 Mrd€ kuuluu osakkeenomistajille. Muu on erilaista velkaa josta osa on jouduttu ottamaan osakkeenomistajilta pääomalainan ehtoisena (pääomalainalla on konkurssin sattuessa muuta velkaa huonompi prioriteetti).  Yritys on ollut osakkeenomistajilleen ilmeisesti lähinnä taakka.

Olkiluoto 3 hankkeen kaikissa ratkaisuissa otettiin maksimaalinen riski

Olkiluoto 3 hanke on edennyt huonosti. Toimittaja, AREVA, oli väärä valinta. Siitä, mitä muita virheitä projektin aikana on tehty ei ole tihkunut muita tietoja kuin se että TVO syyttää julkisesti AREVAa kaikesta. Sitäkään emme tiedä kertoiko STUK vaatimuksistaan riittävän tarkasti etukäteen.

Joka tapauksessa hankkeessa otettiin valtavia riskejä. Tilattiin yriykseltä, jolla ei ollut ajantasaista tietotaitoa, kokemusta eikä osaamista. Tilattiin maailman suurin yksikkö, jossa on maailman suurin paineastia. Sinne tilattiin maailman suurin turbiini sen sijaan että olisi tilattu kaksi koetun kokoista. Kaikessa otettiin mahdollisimman suuri riski. 

Olisiko hanke edennyt paremmin jos mukana olisi ollut kasvollista omistusta. Kasvollista omistusta yritettiin taannoisen Talvivaaran yhdeydessä. Julkisen sektorin pääomistajat valitsivat reippaan toimitusjohtajan, jolle järjestettiin riittävää omistusta ja rahallista intressiä ja hänelle annettiin myös valtaa. Hyvin ei mennyt siinäkään. 

Virkamies tyylisten johtajien ei tarvise kaihtaa riskiä

Suvun varoista huolehtivissa pieniä ja keskisuuria yrityksiä moititaan riskiä karttaviksi ja julkinen sektori toivoo, että ne kasvaisivat ja investoisivat. Mutta perheyhtiöt toimivat usein toisin. Ne pyrkivät säilyttämään varallisuuden ja ottavat riskejä harkiten. Julkisen sektorin hankkeet voivat olla riskisempiä. Niiden johdossa on virkamies tyyppisiä johtajia, jotka eivät huonossakaan tapauksessa paljoa menetä. Omat rahat säilyy ja suuri eläke odottaa meni niin taikka näin.

 

Kuvan lähde: wikimedia

 

 

Kommentit

Käyttäjän J.Vahe kuva

Comment: 

kokemuksia http://pakanapoika.puheenvuoro.uusisuomi.fi/270493-seikkailuni-olkiluoto-kolmosessa 

Itse voisin sanoa esim. sen hämmästyttäneen, miten arkiöinäkin ranska kaikui ravinteleissa valomerkkiin asti.

Käyttäjän Kari Laakso kuva

Comment: 

Teollisuuden Voima Oyj eli TVO on ydinvoimaa tuottava suomalainen yhtiö. TVO:n omistavat suomalaiset teollisuus- ja voimayhtiöt, joille se tuottaa ja myy sähköä omakustannushintaan Mankala-periaatteella omistusoikeuksien suhteessa. TVO on myös Olkiluodon ydinvoimalaitoksen omistaja ja Olkiluoto 3:n rakennuttaja.

Olkiluoto 1 ja 2 ovat olleet omistajilleen erittäin kannattavia lähes niiden koko 40 vuoden tuotantoajan, koska omistajat ovat saaneet omaan käyttöönsä tai myytäväksi sähköa lähes aina edulliseen hintaan markkinahintaan verrattuna.

Olkiluoto 3 sen sijaan tulee nostamaan omakustannushintaa korkeamman pääomakustannuksensa vuoksi, koska kolmas ydinvoimayksikkö on maksanut sovittua paljon enemmän, koska suunnittelu oli keskeneräistä rakentamisen ja asennusten alkaessa  ja laitoksen toimitusaika myöhästyi noin 200 % sovitusta toimitusajasta ja kokonaiskustannukset karkasivat yli kaksinkertaisiksi sovitusta. TVO ei kuitenkaan viime vuoden puolella toimittajakonsortion kanssa sovitun mukaisesti maksa kuin noin puolet ydinvoimalaitoksen suunnittelusta, rakentamisesta  ja asennuksesta  kertyneistä kokonaiskustannuksista  ja noin toinen puoli jää ranskalais-saksalaisen toimittajakonsortio Areva-Siemensin tappioksi.

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.