Nousukausi jatkuu Hypo:n mukaan vuoteen 2020

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Hypo kertoo tuoreessa Talouskatsauksessa, että Suomen finanssikriisin jälkeen syntynyt talouskuoppa täyttyy vihdoin. Suomen kansantuote ylittää tänä vuonna finanssikriisiä edeltäneen ennätyksen. Kymmenen vuoden talouskuoppa täyttyy eli menetetty vuosikymmen jää vihdoinkin taakse. Viennin merkitys korostuu, vaikka myös yksityinen kulutus ja kotimaiset investoinnit tukevat edelleen myönteistä kehitystä.

Suomen kasvun keskeisin tuki tulee tutusti maailmantalouden myönteisestä menosta. Euroalueen talous kasvaa kohisten, eikä keskuspankilla ole vielä syytä viedä boolimaljaa pois. Juhlat ovat vasta alussa, työttömyys yhä korkealla ja inflaatio matelee. Korot nousevat vasta 2019, ja silloinkin maltillisesti. Asuntovelalliset ja investoivat yritykset voivat rakentaa talouttaan rauhassa.

Hypo ennustaa, että Suomen talous kasvaa tänä vuonna 3,0 prosentin ja ensi vuonna 2,0 prosentin vauhtia. Työttömyysaste laskee tänä vuonna 8,0 prosenttiin ja vuonna 2019 7,5 prosenttiin.

Talouskasvun esteet ovat silti näkyvissä, mutta eivät nujerra kasvua – vielä. Kapasiteetin kapeikot, ikääntyminen ja innovaatiovaje hidastavat nousua vasta 2020-luvulla.

Taloutta ja työllisyyttä tukevat tänä vuonna kiky ja paljon puhuttu aktiivimalli, mutta eivät ilman ongelmia. Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus arvio, että aktiivimallin ajoitus osuu onnekkaasti ja oppikirjamaisesti nousukauteen. Aktiivimalli lisää todellista työllisyyttä, mutta myös kaunistelee keinotekoisesti tilastoja.

”Vain yksi tunti töitä viikossa riittää luokittelemaan henkilön työttömästä työlliseksi. Tällä tavoin syntyneiden valetyöllisten määrä tilastoissa voi moninkertaistua nopeasti ja laskea näennäisesti työttömyyslukuja”, hän huomauttaa.

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.