Nordealta ei optimismi vähällä ehdy

Yhdysvaltojen valtionlainojen korkoero kääntyi negatiiviseksi lyhyempien kuten kaksi- ja viisivuotisten lainojen osalta. Kymmenvuotisen lainan korko on vielä nirkosen lyhyempiä ylempänä, mutta luultavasti tuokin ero on kohta kadonnut. Ja se on ennakoinut taantumaa viimeisen 50 vuoden ajan Yhdysvalloissa.

Toinen asia on, paljonko siihen aikaa vierähtää korkoeron katoamisesta. Aiemmin se on vienyt ainakin kuutisen kuukautta, joskus toista vuotta. Korkoero ei sitä itsessään kerro.

Tätä painottaa Nordea pääanalyytikkonsa Jan von Gerichin tuoreessa kommentissa. Von Gerich korostaa, että korkoeron katoamisesta on aina ollut aikaa itse taantumaan, ja osakemarkkinatkin ovat yleensä kurkanneet uudet huiput ennen laskumarkkinaa.

https://e-markets.nordea.com/#!/article/46978/blogi-tuottokaeyrae-antoi-pelaetyn-taantumavaroituksen

Nordeahan on tunnettu optimismissaan osakevihjaajana ja salkkujensa alloikoijana, joten se jatkaa tutulla linjalla. Von Gerich on tietysti asemansa puolesta Nordean optimismin takana.

Faktuaalisestahan hänen arvionsa toki pitää paikkansa – pörssit ovat todellakin tavanneet jatkaa vielä ylemmäs jonkin aikaa tämän kriittisen hetken jälkeen. Näin kävi viimeksi korkoeron kadottua yli kymmenen vuotta sitten. Se tapahtui ensimmäisen kerran 2006 aika lailla alussa, joten nousumarkkinaa oli vielä edessä vuoden verran.

https://fred.stlouisfed.org/series/T10Y2Y

https://www.tradingview.com/symbols/SPX/

Mutta sitten saimmekin rytinää sen edestä. Samoin kävi vuosituhannen taitteessa, kun teknokuplan puhkeaminen johti osakemarkkinoiden rajuun ja poikkeuksellisen pitkään laskumarkkinaan kautta linjan. Sukellus ei koskenut vain teknoyhtiöitä, vaan kauttaaltaan ylihinnoiteltuja osakkeita.

Mitä von Gerich ja Nordea hänen suullaan siis itse asiassa sanovat sijoittajan kannalta? Koska osakkeet eivät välttämättä ole vielä korkanneet USA:ssa absoluuttista huippuaan, niitä kannattaa nyt ostaa äkkiä lisää kuopasta, ja myydä pois siinä mahdollisessa tapauksessa, että indeksit vielä kiskaisevat uudet huiput? Vai sitäkö, että osakkeet ainakin kannattaa pitää oletettuun huippuun asti ja myydä vasta sitten?

Taantumahan on von Gerichin mukaan kyllä edessä, eikä kovinkaan kaukana. Koska pörssit ennakoivat vahvasti suhdanteita, laskumarkkina on siten joka tapauksessa edessä pikapuolin, ellei se nyt olisi jo päällä Yhdysvalloissa, kuten kaikki merkit kyllä viittaavat.

Muualla maailmassahan se on jo todellisuutta aivan määritelmällisesti – Saksan Dax-indeksi puhkaisi juuri laskumarkkinan määritelmällisen rajan 20 prosenttia. On kohtalaisen rohkeaa olettaa, että Yhdysvallat polkisi ikuisesti toista tahtia markkinoiden osalta. Historia ei sen puolesta puhu.

Ja jos USA:n yhä kalliit indeksit kiskaisevatkin vastoin odotuksiani uudet huiput, niin mihin ne päätyvät sitten kun taantuma tulee – joka siis Nordeankin mukaan tapahtuu viimeistään 2020. Koska pörssit ennakoivat kuukausia aiemmin, pudotus on edessä joka tapauksessa viimeistään ensi vuonna. Ja kun ylihinnoitellut osakkeet kohtaavat taantuman, kyyti on varmasti kylmää.

Toisekseen, USA:ssakin jo lukemattomat nimenomaan sykliset osakkeet, joita suhdanteet heittelevät herkästi, ovat laskumarkkinassa. Ja jo pelkästään raaka-aineiden kurssien romahdus, öljy etunenässä, kertoo karua kieltä suhdanteen kehityksestä. Öljy ei ole koskaan tehnyt tuollaisia sukelluksia ilman suhdanteen vakavaa rapautumista – eikä siihen ole kulunut vuosia.

https://www.tradingview.com/symbols/USOIL/

Yksittäisten indikaattorien kuten korkoeron tulkitseminen mieleisellään tavalla on vaarallista puuhaa markkina-analyytikolle. Mutta liekö siitäkään kyse. Minusta von Gerichin arviossa tuoksahtaa omien virheiden puolustelu: älkää nuolaisko ennenkuin tipahtaa, alkuperäiset arviomme voivat vielä osoittautua oikeiksi. Vastahan Nordea vatkutti, että talouden perusteet ovat kunnossa, ja yhtiöiden tulokset kasvussa. Se on nyt jo vitsi. 

Nordea on tapansa mukaan lukenut suhdanteet väärin ja pitänyt kaikissa yhteyksissä korostamansa osakeoptimisminsa, jolta on nyt kiskaistu tylysti matto alta. Kenenpä ei tekisi mieli selitellä sanomisiaan moisen jälkeen. 

Kommentit

Käyttäjän J.Vahe kuva

Comment: 
File attachments: 

Comment: 

Jos vielä ATH käydään koppaamassa ja Voi olla liitoa ilman varjoa muutemkin

 

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.