Mitä raha on – jo oikeat vaihtoehtovaluutat sen kertovat

Tarkoitukseni oli käsitellä rahan olemusta Bitcoin-juttusarjan viimeisenä osana, mutta kiireiden keskellä se jäi. Tartun siihen nyt hiukan jälkijunassa, aihehan ei mihinkään vanhene, päinvastoin pysyy kiusallisesti tapetilla uusien keinovaluuttojen rynniessä markkinoille hyväuskoisten päänmenoksi.

Keinovaluuttojen yleinen argumentti on, että ne ovat turvallisia toisin kuin keskuspankkien valuutat, joiden ostovoiman iflaatio murjoo jatkuvaa ja nopeaa tahtia. Keinovaluutat ovat muka vastaus milloin milläkin konstilla tähän olevinaan kauhistuttavaan ilmiöön eli rahan ostovoiman hitaaseen rapautumiseen. Toinen ja perinteinen ns. fiat-rahan vaihtoehto on sen sitominen johonkin konkreettiseen, yleensä kultaan. Näinhän asia aikoinaan olikin keskuspankkivaluuttojenkin kohdalla. Sidoksesta kuitenkin luovuttiin tarpeettomana ja haitallisena, mikä osaltaan ruokkii innostusta keinovaluuttoihin.

Keskuspankkirahan vastustajien mielestä rahan arvon pitää perustua johonkin konkreettiseen, kuten kultaan, koska muuten se on pelkkää paperia tai digitaalista mössöä pankkitilillä. Äkkipäätä se voi kuulostaa järkevältä – miten paperi tai tietokoneen numerosarja voivat olla arvokkaita, jos niitä ei ole sidottu mihinkään konkreettiseen ja itsessään arvokkaaseen?

Ajatuksen fundamentaalinen virhe on, että se ei ymmärrä rahan olevan velkakirja. Velkakirjojen arvo ei koskaan perustu paperiin, jolle se on kirjoitettu, vaan velallisen luotettavuuteen ja maksukykyyn. Velkapaperiksi käy vaikka sanomalehden kulma, jos se on asianmukaisesti täytetty ja allekirjoitettu. Velkasopimuksen voi tehdä digitaalisesti tai missä tahansa muodossa, jos se täyttää lain muotoehdot.

Velkasopimuksen fyysisellä alustalla ei ole mitään tekemistä sen arvon kanssa. Se määrittyy puhtaasti sopimuksen pätevyyden ja velallisen maksukyvyn myötä. Velkakirjat ovat luotettavia, jos velallinen ja toisaalta sen takana oleva oikeusjärjestelmä ovat luotettavia, eli velkansa saa varmasti vaikka perinnän kautta maksukykyiseltä velalliselta. Luotettavat velkakirjat ovat vaihtokelpoinen omaisuuserä, jota voi halutessaan käyttää maksuvälineenä, jos molemmat osapuolet sen hyväksyvät.

Tästä on kyse oikeassa rahassa. Rahan on liikkeellelaskijansa velkakirja, jonka luotettavuus perustuu velallisen maksukykyyn ja velkapaperin yhteiskunnalliseen luotettavuuteen. Nykymuotoisen rahan liikkeellelaskijoita ovat valtioiden hallitsemat ja omistamat keskuspankit, mutta muunkinlaisia rahan muotoja on ollut, ja on edelleen – joskin emme tule sitä ehkä siten ajatelleeksi. Enkä puhu nyt kryptovaluutoista, jotka eivät ole oikeaa rahaa, vaan nimenomaan sitä digitaalista roskaa.

Valuutat eivät olleet aina valtioiden tai keskuspankkien monopoli. Esimerkiksi suurilla kauppaliikkeillä kuten Itä-Intian kauppakomppanialla oli aikoinaan omia valuuttojaan. Ne luotiin niiden liiketoiminnan edistämiseksi. Kauppaliike loi oman rahansa, jotta se voi maksaa tuottajilleen, ja jotka taas voivat käyttää rahaa maksuvälineenä kauppakomppialta hyödykkeitä ostaessaan. Vaikkapa metsästäjä myi komppanialle majavannahkoja saaden vastikkeeksi tietyn määrän sen omaa rahaa, jolla hän taas voi ostaa komppanian kaupasta vaikkapa ruutia, viinaa ja viljaa.

Tuollaisen yksityisen rahan arvo perustui yksinkertaisesti siihen, mihin oikean rahan arvo aina perustuu – velkakirjan luotettavuuteen. Komppania takasi, että raha kelpaa maksuvälineeksi heidän liikkeissään. Kyse oli valtavasta ja rikkaasta toimijasta, jonka tuotevalikoima oli tuohon aikaan mittava ja tarpeellinen. Velalliseen ei ollut vaikeaa luottaa – ellei se itse toiminut epäluotettavasti.

Tällainen yksityinen raha oli täysin toimiva järjestelmä, sikäli kun komppania toimi sen vaatimusten mukaisesti. Niin pitkään kuin rahalla oli katetta eli sillä sai ostaa kaupasta haluamiaan tuotteita kohtalaisen vakaaseen hintaan, rahan omistaminen ja käyttö oli helppoa ja perusteltua.

Sikäli kun komppania toimi rehdisti, oli sen raha eli velkakirja vaivaton ja turvallinen vaihdon väline kolmansienkin osapuolten välillä. Metsästäjä voi maksaa sillä muuallakin, jos kolmas osapuoli sen maksuksi hyväksyi. Ja helppo oli hyväksyä, niin pitkään kuin sen ostovoima pysyi luotettavana komppanian liikkeissä.

Kyseisen rahan – ja se pätee kaikkeen rahaan - arvon perusta oli kauppakomppanian taloudellinen vahvuus ja luotettavuus. Ne ovat molemmat tuhottavia ominaisuuksia. Jos komppania alkoi veivata hintojaan toisille osapuolille epäedulliseksi yksipuolisesti, ei hyväksynyt rahaa maksuvälineeksi liikkeissään tai rahaa väärennettiin suuria määriä, menetti se luotettavuutensa. En tunne historiaa tältä osin, joten en osaa sanoa kuinka tässä suhteessa todella kävi, mutta tähän järjestelmä perustui. Ei sen toiminnalle muita esteitä ollut.

Vastaavia järjestelmiä on tänäkin päivänä hyvin arkisissa muodoissa vaikkapa lounas- ja palvelusetelien muodossa. Ne perustuvat samoille ehdoille. Täällä Tampereella on kaupunki alkanut jakaa bonuksina ja työntekijöidensä hyvinvointia edistääkseen palveluseteleitä, jotka kelpaavat maksuksi muun muassa liikuntapalveluissa, saunoissa yms. Emme miellä niitä rahaksi, mutta sitä ne ovat – Tampereen kaupungin liikkeelle laskemaa valuuttaa, kuten nimi setelikin kertoo. Se ei ole metafora.

Seteli on velkakirja, ja palvelusetelikin luo velkasuhteen setelin omistajan ja tässä tapauksessa Tampereen kaupungin välille. Tuolla velkakirjalla on keskuspankkivaluuttaan se ero, että seteli eli velkakirja on usein käytettävä tietyn ajan sisällä, mutta periaate on muuten sama.

Palveluseteli kelpaa maksuvälineeksi lukemattomissa yrityksissä, koska kyseisen velkakirjan takaaja on Tampereen kaupunki. Verojensa ja maksujensa ansiosta se on kohtalaisen luotettava velallinen, joten yrittäjät uskaltavat ottaa setelin maksuksi. He hyötyvät vaihtoehtovaluutasta, koska se tuo heille asiakkaita. Yrittäjät saavat siitä euromääräisen korvauksen toimittaesssaan setelin eli velkakirjan kaupungin ao. instanssiin.

Palvelusetelit ovat vaihtoehtovaluuttana marginaalisia sikäli, että ne eivät juurikaan liiku muussa maksuliikenteessä. Käyttöajaltaan pitkät tai rajattomat setelit kelpaisivat tietysti johonkin mittaan siihenkin. Voisin ottaa palvelusetelin vastaan vaikkapa velan maksuksi pienellä hyvitysmarginaalilla, koska liikuntapalveluja käytän.

Laajamittaiseen käyttöön ao. raha ei tietysti kelpaa, mutta ei se ole siihen tarkoitettukaan. Joka tapauksessa tästä on kyse rahassa. Raha on velkakirja, jonka arvo nojaa liikkeellelaskijan eli velallisen vakavaraisuuteen ja luotettavuuteen, olkoon se Itä-Intian kauppakomppania tai Tampereen kaupunki.

Rahan eli velkakirjan fyysisen muodon kanssa asialla ei ole mitään muuta tekemistä kuin valuutan väärennettävyys, joka voi sotkea järjestelmän. Siksi se on niin jyrkästi kriminalisoitua, aivan oikein. 

Keskuspankkirahan liikkeellelaskijoita ovat valtiot. Niiden taloudelliset voimavarat ja yhteiskunnallinen luotettavuus ovat rahan tae – ainoa sellainen, mutta yleensä ottaen hyvin luotettava. Valtio oikeusjärjestelmineen takaa, että raha kelpaa maksuvälineeksi valtion alueella kaikissa maksutapahtumissa. Rahan eli velan takaajia olemme me kaikki talouden toimijat, euroalueella kaikki euroalueen kansalaiset, yritykset jne.

Jos vaihdan euroja Sveitsin frangeiksi, voin aika vahvasti luottaa siihen, että Sveitsin valtion ja talouden takaamalla valuutalla on ostovoimaa ainakin Sveitsissä tästä maailman tappiin. Sen ansiosta keskuspankkivaluuttoja uskalletaan yleensä ottaen vaihtaa huolettomasti, vaikka niiden keskinäiset hinnat heiluvatkin tiettyyn mittaan.

Kun yritys maksaa työntekijälle palkan tai yrittäjä laskuttaa asiakasta, he tietävät rahan kelpaavan maksuvälineeksi omassa seuraavassa maksutapahtumassa. Raha on talousjärjestelmässä loputtomasti kiertävä velkakirjojen sarja. Keskuspankki ei ole rahan todellinen takaaja, vaan valuutan takana oleva talous. Keskuspankki vain kontrolloi rahajärjestelmää.

Koska talous kasvaa koko ajan, täytyy velkakirjojenkin eli rahan määrän kasvaa. Siksi rahaa tulee koko ajan lisää, ja sitä on tultavakin, toisin kuin bitcoin-idiootit kuvittelevat. Rahamäärän kasvu ei ole merkki rahajärjestelmän sairaudesta vaan terveestä taloudesta, joka sen rahan arvon ja käyttökelpoisuuden takaa. Tampereen palvelusetelienkin määrä voi kasvaa kuinka paljon tahansa ilman ongelmia niin kauan, kuin kaupunki velkakirjoistaan vastaa. Ja kyllä se vastaa, niin kauan kuin järjestelmä pyörii.

Tätä keinovaluuttahörhöt ja kultafiksoituneet rahakonservatiivit eivät käsitä. He pitävät rahaa hyödykkeenä, commodity, jonka arvo perustuu velkakirjan materiaaliin – tai edellyttävät velkakirjan olevan sidottu konkreettisen vakuuteen kuten kultaan. Ja tottahan vaikka kultakantaan sitominen on mahdollista - mutta tarpeetonta ja haitallista. Terve kansantalous, toimiva yhteiskunta ja vastuuntuntoinen keskuspankki ovat riittävät ja paljon paremmat takaajat.

Keinovaluuttojen takana ei ole mitään. Yksikään talousjärjestelmä ei takaa niiden arvoa, jos ja kun innostus niitä kohtaan lopahtaa – kuten aika väistämättä tapahtuu.

Keinovaluuttojen teknisen tuotantoprosessin luonteella ei ole mitään tekemistä oikean rahan kanssa. Velkakirjan arvo ei perustu tekniikkaan tai materiaaliin. Se, että bitcoinien tuottaminen on vaikeaa, ei takaa rahtustakaan niille ostovoimaa. Minun varpaankyntenikin kasvavat hitaasti, mutta ei harvinaisuus ja tuotannon vaikeus tee niistä arvokkaita.

Minun allekirjoittamallani velkakirjalla sentään jonkinlainen arvo on. Valtioiden takaamalla keskuspankkirahalla sitä arvoa on aika lailla enemmän, koska velallisen taloudellinen ja sopimusoikeudellinen luotettavuus on yhtä kuin koko kansantalouden ja yhteiskunnan luotettavuus. Moderneilla demokraattisilla teollisuusmailla ne ovat aika korkeat. Kryptovaluutoilla molemmat ovat nolla.

Kommentit

Comment: 

Teksti on hyvä muistutus perusasioista.

Kulta (tai mikä tahansa muu resurssi) valuuttana perustuu myös luottamukseen.  Resurssivaluuttojen luottamus kumpuaa niiden tarpeellisuudesta. Esimerkiksi suola on tarpeellinen aine kulttuurista riippumatta, joten näin ollen jokainen voi luottaa siihen että sille on kysyntää --> sitä voi siis käyttää vaihdon välineenä. Kultakin lienee haluttua kulttuurista riippumatta, joskin eri syistä kuin suola.

Moderni raha on askel eteenpäin siinä mielessä, että siinä on ymmärretty luottamuksen olevan vaihdon välineen keskeisin piirre (eikä siis vaihdon välineen fyysisen olomuodon). Tämän oivalluksen myötä rahan kytkös minkään aineen fyysiseen olomuotoon on voitu katkaista, jolloinka sitä on voitu alkaa operoida aineesta riippumattomasti.

Tähän liittyen pieni tiedetrivia. Kilogrammakin on nyt vapautettu aineen riippuvuudesta: https://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/kilogramma-ei-ole-enaa-entisensa

Nostakaamme malja kilogramman vapaudelle.

Comment: 

Kiitos, ja hauska uutinen!

Luottamuksesta vielä sen verran, että nykyraha valtiomuodossa ei perustu luottamukseen samassa mitassa kuin jotkut toiset rahamuodot, koska valtioilla on todella mahdollisuus määritellä ne laillisiksi maksuvälineiksi, joiden on kelvatta kyseisen valtion tai valuutan toimivallan piirissä. Oikeusjärjestelmä pakottaa siihen omasta halusta riippumatta.

Palkkaa, maksuja tai muita suoritteita ei kukaan voi vaatia vaikkapa perunoina tai kultahippuina, vaan rahan on kelvattava. Jos siitä lähtee oikeuteen tappelemaan niin huonosti käy. Aivan kuten muutkin velkasopimukset ovat yhteiskunnan takaamia, eivätkä perustu vain osapuolten keskinäiseen vapaaehtoiseen luottamukseen.

Tässä mielessä kyse ei ole vain luottamuksesta, vaan järjestelmän rahalle takaamasta asemasta. Tämä onkin yksi syitä, jotka keinovaluuttahörhöjä kiukuttavat, sieltähän löytyy joka sortin poliittista ekstremistiä anarkisteista äärioikeistoon, ja sieltähän kryptojen ideologiankin kumpuaa.

Yleensä ottaenhan rahajärjestelmän pakkoluottamusluonne harvoja vaivaa toimivissa yhteiskunnissa nämä hörhöt poislukien. Rahaan luotetaan ihan perustellusti ja ongelmitta. Ostovoiman hidas rapautuminen eli inflaatio tietysti närästää monia, ja voihan se periaatteessa olla seuraus vastuuttomista keskuspankeista, mutta yleensä ei, vaan inflaatio on luonnollinen seuraus talouskasvusta.

Tämäkin on niitä asioita, joita kryptohörhöt ja rahakonservatiivit eivät käsitä – kasvavassa taloudessa hyödykkeiden suhteellinen hinta laskee, jolloin velkasitoumustenkin suhteellinen arvo laskee. Motti halkoja ei ole suhteellisesti likikään yhtä arvokas omaisuuserä nyt kuin sata vuotta sitten, jolloin halkojen tuottaminen oli paljon työläämpää. Näin tuottavuus vaikuttaa, onneksi. Samasta syystä valuuttayksikköjen ostovoima hissukseen putoaa. Mutta se ei ole ongelma kuin niille, jotka eivät älyä sijoittaa vaan tunkevat rahansa sukanvarteen tai korottomalla pankkitilille.
 

 

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.