Markkinapaniikki kiihtyy vielä

Käyttäjän Heikki Ikonen kuva

Teslako se siellä?

Toisin kuin äkkipäätä kuvittelisi, sijoittajan pitää riemuita pörssiromahduksista, ainakin odotetuista. Tässä tapauksessa niin on, vaikka ei  tuore kasvuosakkeiden poksahdus vielä täytä likikään romahduksen kriteereitä.

Mutta suunta on jo oikea, onneksi. Koska sijoituskohteiden ylikuumentuminen tekee sijoittamisesta mahdotonta, paitsi tietysti hyvissä ajoin hankittujen kurssikäyrien ihailun osalta.

Tekno-osakkeiden eilinen rysäys ei todellakaan yllätä. Ne ovat käyneet tulikuumana – ja sillä on aina sama loppu ennen pitkää.

VIX tekee nousua

Ylihintaisia osakkeita ei voi ostaa eikä suositella vain siinä toivossa, että vieläkin hullumpia ostajia löytyy. Tämä on ollut iso riesa jo kuukausia lukemattomien osakkeiden kohdalla, mutta nyt se on purkautumassa.

Markkinat toimivat näissä elvytysriehan oloissakin pääpiirteissään kuten aina – paniikkeja tulee ennen pitkää. Olen aihetta käsitellyt lukemattomat kerrat VIX-indeksiä ja sen historiaa perkaamalla.

Kyllähän VIX lopulta virkosi. Viikkoindikaattorit kiipeävät nyt ylös, kuten ne ovat jo muutaman viikon oireilleet.

VIX nostaa viikkoindikaattoreissa jo kunnolla päätään

Ja niinpä tulikuumat osakkeet sukelsivat. Mutta ei se tässä vielä ollut.

Indikaattorit käyvät vielä katossa kuten ennenkin - ja sitten onkin kunnon helvetti päällä. Se saattaa ottaa vielä aikansa, mutta voi iskeä nopeastikin. 

Ylikuumentumisen riskistä muistuttaa Tesla, jota olen pitänyt – ja yhä pidän – kuplaosakkeiden äitinä.

Tesla romahti

Piensijoittajien ostoriehan kohde savusi jo niin pahasti, että isot omistajatkin alkoivat myydä osaketta miljardeilla. Eivät he sentään aivan päättömiä ole.

Erityisen merkille pantavaa on, että Tesla ainakin aikoi järjestää osakeannin kerätäkseen hullaantuneilta piensijoittajilta täytettä surkeaan taseeseensa. Sillähän on rutosti velkaa ja vähän vapaata kassavirtaa, ja isot investoinnit tulossa.

Elon Musk halusi rahastaa hypen, mikä on tietysti pohjimmiltaan älykästä. Mutta se paljasti Teslan taloudellisen tilan ja omistajien kohtelun.

Joten kurssiromahdus on enemmän kuin perusteltu. Höyrypäisillä piensijoittajilla riittää nyt miettimistä, kun ovat kurssirakettia piikistä haalineet.

Ja näin käy ennen pitkää jokaisella ylikuumalle osakkeelle. Parhaillekin yhtiöille.

Näin kävi myös Amazonille ja Microsoftille teknokuplassa. Palaan aiheeseen jonkin ajan kuluttua.

Artikkeli on lyhennelmä sijoittajasivusto Pörssihaukan tuoreesta markkinakatsauksesta. Pörssihaukkaan voi nyt tutustua kaksi viikkoa sitoumuksetta: 

https://porssihaukka.fi/kahden-viikon-ilmainen-kokeilu/

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.