Markkinakatsaus: Tulosvaroitukset eivät yllätä suursijoittajia ja teknistä analyytikkoa

Korostan sekä sijoituskirjoituksessani että -kursseillani, että minkään kokoluokan sijoittajien ei pidä juosta uutisten ja yritysten ohjeistusten perässä, koska ne ovat aina pahasti myöhässä. Suursijoittajathan tämän tietävät tarkkaan, ja heidän tietojensa ansiosta pörssit reagoivatkin yhtiöiden ja yleensä talouden muutoksiin ennen kuin niistä tulee julkista tietoa.

Uutisten perässä juoksemalla häviää varmasti finanssimarkkinoilla. Opin sen ajat sitten, ja sen vuoksi perehdyin tekniseen analyysiin – saadakseni ne oikeat tiedot samaan aikaan kuin etuoikeutetut sijoittajat, joskin omin neuvoin. Markkinoita ohjaajavat suursijoittajat käyttänevät perinteisempiä menetelmiä.

On oma debattinsa aihe, mistä tuo tieto tulee heille, ja mikä osa siitä kulkee laillisia ja laittomia polkuja, mutta niin nyt joka tapauksessa on. Kun mitkä tahansa merkittävät tiedot ehtivät yleiseen jakeluun, koskekoot ne yhtiöitä tai kansantaloutta, on ne diskontattu jo ajat sitten kaikkiin relevantteihin markkinainstrumentteihin.

Olemme saaneet tästä tuoreita komeita esimerkkejä. Laskusuhdanteesta on tullut nyt virallinen totuus niin Suomessa kuin globaalisti, vaikka meilläkin vasta syyskuussa vielä ihasteltiin talouden hienoa kuntoa, työvoimapulaa, metsäyhtiöiden loistavaa vetoa ja indeksin uusia ennätyksiä. Sitten sukelsivat pörssit – aika tarkkaan ajat sitten antamassani aikataulussa – ja siirryimme välittömästi laskusuhdannejargoniin. Niinkuin tietysti pitääkin. Mutta pörssit olivat jo menneet.

Yksittäisistä yhtiöistä klassinen tapaus on Metsä Board, joka antoi juuri tulosvaroituksen. En kummemmin seuraa yhtiötä, mutta sen kuitenkin tiedän, että vielä edellisessä osarissa yhtiö näki tulevaisuuden myönteisenä. Nyt huolet astuivat kuvaan monessa muodossa ja tavoitteita laskettiin. Aikaa suhdannemuutokseen oli kulunut vain kolme kuukautta, eikä johto tiennyt siitä mitään aiemmassa osarissa.

Yllättyivätkö markkinat? Kurssi toki otti kyytiä ilmoituksen jälkeen, mutta suhdannemuutos oli suursijoittajien tiedossa jo paljon aiemmin. Yhtiön kurssi lähti laskuun jo kesäkuun alussa, kuten monen muunkin metsäyhtiön. Isoista kotimaisista vain UPM sinnitteli lokakuun romppuun asti, mutta sekin sukelsi lopulta samaa kyytiä ja on melkein jo kuronut toisten etumatkan kiinni.

https://www.tradingview.com/symbols/OMXHEX-METSA/

https://www.tradingview.com/symbols/OMXHEX-STERV/

https://www.tradingview.com/symbols/OMXHEX-UPM/

Metsä Boardin osake on tullut alas kohta viisikymmentä prosenttia kesän jälkeen, siis puolessa vuodessa, ja sama pätee Storaan. Markkinoita ymmärtämättömät analyytikot ja kommentaattorit ehtivät tietysti jo taivastella kurssia ja tuomita osakkeen alennusmyynniksi ilman syytä, koska mitään julkista tietoa ja merkkiä tulevista heikoista ajoista ei vielä ollut – vaikka suhdanteen heikentyminen maailmalla oli jo päivänselvä asia jokaiselle markkinoita hitusenkaan syvemmin ymmärtävälle.

Itse sanoin hyvissä ajoin, että paljolti isojen metsäyhtiöiden varassa muuta Eurooppaa paremmin porskuttanut Helsingin pörssi kyllä ottaa lukua siinä kuin muut, jahka suhdannetaite nappaa nämä vahvasti sykliset yhtiöt. Kuten on aina käynyt, ja käy jatkossakin.

Metsä Boardin osake on pudonnut jo lähes edellisen laskumarkkinan pohjan tasolle, joka oli siis kevättalvella 2016. Yhtiön ensimmäisestä negatiivisesta ohjeistuksesta tässä vaihtuneessa syklissä on pari päivää. Ei kurssi vielä pohjilla ole TA:ni mukaan, mutta ilman ihmettä pudotusta on jo enemmän takana kuin edessä ainakin määrällisesti. Eli markkinat lukivat käänteen jo paljon ennen yhtiötä itseäänkin, sikäli kun voimme luottaa niiden olevan ohjeistuksissaan rehellisiä.

Ei tekninen analyytikkokaan markkinoiden liikkeitä tietysti aina osaa lukea unissakävelijän varmuudella, mutta aika usein niihin kuitenkin osuu ainakin kohtuullisessa mitassa. Nämäkin yksittäiset tapaukset kertovat, miksi teknisessä analyysissa on mieltä. Jos sijoittaja kuvittelee pärjäävänsä tässä touhussa uutisten ja ohjeistusten mukana ravaamalla, jälki on taatusti karmeaa. Ja niin monille valitettavasti käy, varsinkin piensijoittajille.

Ja jos tulkitsitte tämän itseni markkinointina, niin osuitte oikeaan. Mutta en markkinoikaan itseäni puhumalla pehmeitä, vaan tuloksilla. Valtavirran arvioijat jatkavat laskumarkkinajargonia vielä kauan sen jälkeen, kun käänne nousuun on pörsseissä jo tapahtunut. Ja siitä kuulette varmasti ensimmäisten joukossa minulta, joskaan edellisen pohjan hurjaa osumatarkkuutta en uskalla luvata, koska se on ylittämätön.

Muilta osin en markkinoita nyt kommentoi, koska mikään oleellinen ei mielestäni ole viikossa muuttunut. Tulkintani on edelleen, että lokakuun lopussa alkanut nouseva keskipitkä trendi jäi taakse, ja tämä laskeva keskipitkä trendi vie indeksit aiempaa alemmas lyhyiden trendien jaksoittamana.

Jos käsitteet ovat vielä vieraita, olen nyt kaikki kolme käyttämääni trendiä eritellyt sarjassa Kuinka markkinatrendit toimivat Osa 1-3. Kannattaa lukea, jos aikoo analyysieni kärryillä pysyä. Sijoittajasivustolleni tulen koostamaan teknisen analyysin perustiedot ja käsitteiden määrittelyn, jonka runkona kyseinen sarja toimii.

Kommentit

Comment: 

Mikä on UPM:n ja Nordean tekninen näkymä?

Comment: 

Tuskin UPM ja Nordea määrällisesti enää kaukana ovat pohjista, mutta koska odotan pitkän trendin olevan alas yhä niin kyllä nämä sitä seuraavat jos se on tilanne, kuten teknisesti näyttää. 

Comment: 

että tällä hetkellä markkinat vain etsivät tekosyitä kurssien pudottamiseksi. esim. jnj juuri eilen reutersin uutisen takia. blue chip osake rojahti 10% vaikka kyseinen tieto on ollut markkinoiden tiedossa jo vuoden ajan.

Comment: 

Tämäkin on hyvä esimerkki markkinoiden dynamiikasta - vaikka kyseessä on erittäin epäsyklinen lääkeyhtiö, joka kasvaa tasaisesti jne, mutta ei minkään yhtiön osakekurssi liiku mittaansa enempää yhteen suuntaan. Tälläkin on jo hyvin pitkä nousu takana, ja arvostustaso noussut kovin korkealle. Droppihan siitä seuraan ennen pitkää, ja se tuli nyt, mikä ei oskillaattorien perusteella ollut todellakaan yllätys, jos kohta näiden ennakointi ei todellakaan ole marjanpoimintaa, mutta yli- ja alikuumentumiset kyllä tiettyyn mittaan tunnistaa, mikä on teknisen analyysin ja fundamenttianalyysin yhdistämisen oleellinen funktio.

https://www.tradingview.com/symbols/NYSE-JNJ/

 

Comment: 

Tuossa muuten JNJ:n kurssista näkyvät kp-trendit varsin hyvin, eli ne koskevat yksittäisiäkin instrumentteja. Aika lailla indeksien tahtiin tämäkin osake on marssinut. Markkinapohjasta 2016 helmikuusta osake aaltoili yhdeksän kp-trendiä ylös ja loivasti alas korjaten, kunnes tuli 2018 talven iso korjaus. Tuo kp-trendi syvälle alas kesti nelisen kuukautta, joka indekseille on jo aika harvinaista muttei yksittäisille osakkeille. Sitten toukokuusta syyskuun puoliväliin reipas nouseva kp-trendi, siinä kohtaa kuukauden kp-trendi alas, lokakuun puolivälistä taas ylös - ja nyt tasan kahden kuukauden jälkeen kp-trendi taittui rytisten alas.

Näin kp-trendit löytyvät kyllä yleensä kaikista instrumenteista kaikilla aikaikkunoilla. Ei niiden taitteiden tunnistaminen silti ole helppoa, kaukana siitä, koska mitat vaihtelevat niin paljon, mutta teknisistä välineistä on kummasti apua, jos niitä on tottunut käyttämään.

Enkä siis koskisi tähän ihan heti, vaikka osake sinänsä on houkutteleva. 

Comment: 

että 115$-120$ tasolla JNJ on järkevästi arvosteltu nykytuloksella. Tuosta Reutersin "uutisesta" en olisi niin huolissani (vielä).

Anders Oldenburg kommentoi erittäin hyvin vuoden 2016 alussa Nokian Renkaiden testiskandaalia, mikä pätee mielestäni todella hyvin myös JNJ:n tapaukseen;

"En ole uutisen jälkeen ostanut enkä myynyt Nokian Renkaiden osakkeita. Se on tietoinen päätös – jos jokin uutinen tekee minut epävarmaksi, annan ajan kulua, jotta asiasta saa paremman käsityksen ja jotta tunteet eivät sekoittuisi rationaaliseen päätöksentekoon."

Comment: 

Ja odotan tämän  sukeltavan sinne nurkille tässä kp-trendissä alas. Jos tällä pääsee päälle kolmen prosentin osinkoon niin kallis ei enää ole.

Olen samaa mieltä skandaaleista, ellei ne ole todella dramaattisia ja vastenmielisiä. Hötkyily on yleensä parhaita tapoja päästä rahoistaan.

Comment: 

Saahan sitä täällä pullistella,kun kerran arvaus oikeaan osuu.Minäpä heitänkin väitteen,että ensi viikolla pörssit kääntyy nousuun ja kuroo umpeen viime aikaisen laskun.Tiedänkö tämän?No en ,mutta se on fifty-fifty.

 

Comment: 

räksyttää mutta karavaani jatkaa silti kulkuaan.

Comment: 

Pörssit nousevat ja laskevat aika rivakasti kuten kerroin markkinatrendejä esitellessäni, mutta toinen asia on miten kauan mikäkin trendi kestää. Sinä arvailet kuten valtaosa sijoittajista, minä perustan arviot vähän tuhdimmalle pohjalle. 

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.