Markkinakatsaus: Lupaamani posahdus tuli, jatkoa luvassa

Rojahduksesta tuli minulle hiukan ristiriitainen sen vuoksi, että tein pikamarkkinakatsauksen hiukan liian aikaisin, tosin totesin siinä pudotuksen kestänevän vielä jonkun päivän. No sitä se tosiaan teki. Silti jo muutama kommentaattori ehti tuskailla, että tuossako koko lysti oli. Mutta kuten olen sanonut, markkinoiden pitkät trendit vievät aikaa, eivät ne muutamassa päivässä toteudu. Kertarojaukset ovat parhaimmillaan tätä luokkaa, jopa kymmenen prosenttia viikossa. Mutta laskumarkkinoiden nettopudotukset, jotka ovat yleensä luokkaa 20-40 prosenttia, kasautuvat noiden vuoden kestävässä aaltoilevassa liikkeessä. Jos tuollaisia romppuja odottaa muutaman päivän erikoistarjouksena niin kannattaa vaihtaa alaa.

Kokonaisuutena olen perusanalyyseinihi kohtalaisen tyytyväinen. Ennustin ajat sitten reippaamman pudotuksen eli markkinapaniikin näille nurkille. Syyskuun alussa kirjoitin näin: ”VIX:in pitäisi kiskaista kuukauden sisään tuhdisti ennnusteeni mukaan, eikä lystin pitäisi siihen jäädä, vaan lisää hermoilua olisi tultava pitkin talvea. Jos se ei riehadu syksyn mittaan, tämä markkina-analyytikko luiskahtaa toisella alalle tai ainakin pitkälle jäähylle. Mutta VIX ole koskaan jättänyt yhteen kunnon piikkiin vuodessa, joten luotan yhä historiaan.”

En aio jättää hommia – vaikka lukija Jukka ehti jo vähätellä rojahdusta, ja makuasia kai se sitten on. Mutta jos mm. OMX ja Nasdaq (jonka posahduksesta olen varoittanut erityisesti, viimeksi viikko sitten oikein otsikossa) sukeltavat 1o prosenttia noin viikossa, niin kyllä sitä on lupa markkinapaniikiksi kutsua.

Sanoin 22.9. edessä olevan laskevan lyhyen trendin, josta tuli monessa pörssissä lajissaan rankin moneen vuoteen. Jonkun muunkin kuin itseni mielestän tuo saattaa täyttää hyvän ennusteen kriteerin. Vaikkapa hostsockuskovaisten jumala Amazon maksoi kuukausi sitten 2000 taalaa, torstaina sitä sai hetken alle 1700. Tuollaisia Nasdaqin mittakaavan pudotuksia ovat kokeneet vähän kaikki hotstockit: Google, Facebook, Netflix… Apple selvisi vähimmällä, mutta alas tuli sekin. Listaa voisi venyttää tuhansilla pienemmillä yhtiöillä, sillä mm. amerikkalainen Russell 3000 -indeksi kyykkäsi kuukauden aikana liki 10 prosenttia.

Ja arvatkaapa koska Helsingin pörssi on viimeksi rotkauttanut yhtä rajusti näin lyhyessä ajassa? Keväällä 2015 – edellisen laskumarkkinan alussa. Siitä jytkystä alkoi huhtikuusta helmikuuhun kestänut aaltoileva marssi alas. Helsingin yleisindeksi kurkkasi pohjansa uusiksi vielä myöhään kesäkuussa alle 7400 pisteessä. Kun lähtö hekuman huipulta alkoi liki 9300 pisteestä, laskumarkkina upposi prosentteina nippa päälle 20. Loiva laskumarkkina, mutta sellainen joka tapauksessa. Monessa pörssissähän se oli rajumpi.

Ja sitä kautta tärkeimpään teemaan – oliko droppi tässä, kiivas mutta lyhyt korjaus, jonka jälkeen nilkutamme taas kohti uusia huippuja? Varmasti, kun tarpeeksi aikaa varataan. Mutta onko pitkä trendi (kts edellinen juttuni) sittenkin taittunut laskumarkkinaksi, jolloin uusia huippuja on odotettava hyvinkin pitkään? Tähän eivät vielä monet usko, vaan suhdannehuippujen tapaan optimismi hallitsee yhä. Talouden perusteet ovat kunnossa, mitään dramaattista ei ole näköpiirissä, hiukan ehkä kasvu hidastuu mutta mihinkään paniikkiin ei ole aihetta, jne…

Olen sikäli samaa mieltä, että pitkäaikaisella sijoittajalla ei hyvin ja osaavasti hajautetun salkun kanssa ole aihetta koskaan paniikkiin. Toinen asia kuitenkin on, kannattaako ostoja tehdä nyt tätä reippaahkoa romppua hyödyntäen, vai onko parempi odottaa.

Yksittäisistä osakkeista en ota kantaa näissä puitteissa (omalla tulevalla sijoittajasivustolla sekin onnistuu), mutta indeksitasolla pidän asiaa selvänä: pörssit jatkavat laskuaan, aaltoillen tietenkin lyhyinä ja keskipitkinä trendeinä siinä matkalla – ao. trendeistä tarkemmin tuonnempana omissa jutuissaan.

Arvioin jo talvella markkinan ylikuumentumisen huipulla, että korjausliike paljastunee ajan mittaan laskumarkkinaksi. Näin on jo monessa reunapörssissä tapahtunut, ja mm. eurooppalaisten yhtiöiden jätti-indeksi Stoxx 600 kiskaisi takaisin huhtikuun pohjiinsa, joka on 10 prosenttia vuodenvaihteen alapuolella. Moni osake, etenkin syklinen, on uponnut paljon enemmänkin, kuten laskumarkkinan dynamiikkaan kuuluu.

https://www.marketwatch.com/investing/index/sxxp?countrycode=xx

Kotimaisista, vielä viime syksynä hitteihin lukeutuneista osakkeista kylmintä kyytiä ovat ottaneet Outokumpu, Finnair, Wärtsilä, Cargotec, Konecranes… Rakennusyhtiöt ovat ropisseet alas lujaa kautta linjan. Pudotuksen alkaessa kukaan ei puhunut ainakaan julkisuudessa huonoista merkeistä ja odotellut laskevia kursseja. Ihasteltiin vain talouden hienoa kuntoa.

Vastaavasta on minulla kokemuksia takavuosilta vaikka kuinka. Sen takia aikoinaan ryhdyin teknisen analyysin opiskelijaksi – tajuttuani, että parhaidenkin ammattilaisten fundamenttianalyysit ovat hyödyttömiä markkinoiden liikkeitä ennakoitaessa. Kun funda-analyysit heräävät olosuhteiden heikentymiseen, markkinat ovat jo marssineet hyvän aikaa syvyyksiä kohti.

Funda-analyysien perusteella myyntipaikkojen kyttääjä on aina myöhässä. Samoin toiseen suuntaan – kun laskumarkkinan pohjilla haet ostopaikkoja, funda-analyysien mielestä huonot ajat eivät hellitä vielä aikoihin. Kun niiden mukaan valoa sitten kajastaa tunnelin päässä, pörssit ovat paahtaneet koillista kohti jo kuukausia. Markkinoiden tehokkuudessa on paljon puutteita, mutta suhdanteiden ennakoinnissa ne ovat parhaimmillaan.

Mutta siis, jatkuuko lasku pidemmällä aikavälillä? Kyllä. Pitkät indikaattorit eivät ole likikään pohjiaan, ja hämmästyn, jos ne eivät siellä käy ennen uutta nousua.

Tätä puoltaa jo puhtaasti kokemus, aivan kuten puolsi ennustettani ainakin yhdestä myyntipaniikista talveen mennessä. Historia ja TA eivät pettäneet. Joten miksi ne pettäisivät edelleenkään.

Lyhyt trendi on nyt kyllä aika selvästi taittunut tai taittumassa, eli ylöspäin mennään taas joku viikko. Korjaus ylös voi olla aika reipaskin, mutta jos pitkä analyysini on oikeassa, käänne uuteen pudotukseen tulee kohtalaisen nopeasti ja vauhdikkaana. Laskumarkkinoille on ominaista liikkua kovalla tempolla ja rytmillä. Siitä saa hyvän käsityksen ainakin Trading View´n grafiikasta vaikka OMX:n kohdalla viime laskumarkkinassa. Keskipitkät trendit ylöspäin voivat toki kestää useita viikkojakin, sitten taas posotetaan alas.

https://www.tradingview.com/symbols/OMXHEX-OMXH25/

Ja vielä VIX:istä, joka siis teki sen reippaamman loikkansa aika tarkkaan siihen aikaan kuin ennustin. Vieläkään se ei ollut todella raju, mutta kävi korkeimmillaan jo 28,8 pisteessä. Se on jo kunnon paniikkimenoa kuten näimme. Ja kuten olen aina korostanut, VIX ei ennakoi tulevia pudotuksia, vaan se roihahtaa pudotusten aikana. Se kiskaisi isoimman piikkinsä osakkeiden kolutessa pudotuksen pohjia.

https://www.tradingview.com/symbols/TVC-VIX/

Tämän ei pitänyt tulla lukijoilleni yllätyksenä. Kuten olen pitkin kesää toistanut, VIX:in viikkoindikaattorit ovat olleet nousussa. Itse indeksi riehaantui indikaattorien perässä ilman kummempaa syytä samalla kuin sijoittajien paniikki.

Toisin kuin väittävät ne, jotka eivät teknistä analyysia tunne ja ymmärrä, kaikkien instrumenttien liikkeitä on mahdollista tulkita ennalta, vaikka virheitäkin tulee. VIX, joka on hyvin tärkeä analyytikolle, ei ole poikkeus.

Kun VIX:in kuukausi-indikaattoritkin ovat nyt kääntyneet nousuun laskettuaan varsin pitkään, puoli vuotta eli edellisestä helmikuun markkinapaniikista asti, on kaikki syyt odottaa uusia markkinapaniikkeja tuonnempana. Tarkennan arvioitani tietenkin matkan varrella, mutta karkea ennuste tässä kohtaa on, että markkinoiden pohjat ovat käsissä joskus ensi keväänä. Ja päätepysäkillä riehuu myyntipaniikki, kriisitunnelmat ja synkkä mediarumba kuten aina. Ja siinä kohtaa minulla on jo toivon mukaan maksullinen (hyvin edullinen) sivustoni jo toiminnassa, ja siitä on varmasti hyötyä ostoja kyttäävälle sijoittajalle.

PS Lupasin palata kruunuun piakkoin, ja niin teen. Sen verran sanon, että tuskin tässä hetkeen mitään isoa sen osalta tapahtuu.

Kommentit

Comment: 

Mielenkiinnolla olen seurannut analyysejä, varsin hyvin ovat mielestäni osuneet. Täältä löytyy varmuudella maksava asiakas sivustollesi, olen pitänyt kirjoituksiasi erittäin hyödyllisinä sijoitustoimintaani ajatellen.

Comment: 

Olen erittäin ilahtunut! Tämä kannustaa viemään hankkeeen todeksi, kaikkea säätämistä siinä toki on.

Comment: 

Kiitos, kuten yllä oleva Matti kirjoitti, juurikin noin ajattelen ja valmis maksamaan ytimekkäistä,hyödyllisisistä kirjoituksistasi.

Comment: 

,Tämä on erittäin rohkaisevaa

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.