Markkinakatsaus

 

Niin vain taittui vielä tämäkin ralli takaisin ylös, vaikka EKP:n korkopäätös otettiin vastaan pettyneesti, kun se ei tehnyt odotettuja kummempia tukitoimia. Parin päivän dropin jälkeen sentimentti kuitenkin taas kääntyi. Rallissa oli perjantaina niin vahva draivi, että ellei Daxissa 6600 osoittaudu kovaksi vastustasoksi, niin seuraavaksi kolistellaan 6800 pistettä jo ensi viikolla.

Päivätason oskillaattorit puhuvat tämän vaihtoehdon puolesta, eli alkupuolesta viikkoa jatkettaneen ylös ilman rumia uutisia. Viikkotason trendi-indikaattorit alkavat kääntyä jo ylös, joten näyttää vahvasti siltä, että toukokuun pohjat jäävät pitäviksi – tietysti edellyttäen, että eurokriisi ei pullahda pahan kerran uunista aivan sauhuten.

Italia on seuraava koetinkivi, ja paha onkin, koska vakausrahastojen resurssit eivät riitä Italian pelastamiseen ilman EKP:ta. Sekin ihme ehkä nähdään, että EVM siirtyy pankkilisenssille, jolloin paukut riittäisivät. Se pelastaisi euron ja markkinasentimentin, mutta toisaalta se edellyttää, että talousunionin vahvistamisesta saadaan selkeitä päätöksiä. Eiköhän siihen suuntaan edetä, tuskin suurilla euromailla on halua päästää 60 vuotta vanha integraatio nurin noin vain.

Italiahan ei ole konkurssikypsä kuten Kreikka, vaikka sen onkin saatava velka-asteensa laskemaan. Italian rakenteelliset alijäämät eivät ole olleet likikään sellaisia, etteikö se kykenisi talouttaan tasapainottamaan, jahka poliittista tahtoa tarpeeksi löytyy. Köyhä maahan se ei ole. Luulisi tahtoa löytyvän pakon edessä, siinä olisi euron hajotessa italialaisillakin itkussa pitelemistä.

Ennusteeni on, että Dax kapuaa ensi viikolla 6800 pisteeseen, tosin 6600 kohdalla on pidettävä varansa. Heinäkuun loppua pidemmälle en usko rallin silti jatkuvan, silloin tulee pari kuukautta täyteen, ja ilman ihmeitä se tietää useamman viikon korjausliikettä alas. Mutta turha arvailla liikoja etukäteen, treideri menee viikon, päivän ja tunninkin kerrallaan.

Related Posts