Maapallo vihertyy ja biomassan tuotanto lisääntyy

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Ilmastonmuutoksella on ollut merkittävä seuraus. Maapallo on NASA:n tutkimuksen mukaan noin 5% vihreämpi kuin vuonna 2000. Vihertyminen on jatkoa vuosien 1980-2000 trendille. Suurimpia hyötyjiä ovat Kiina, Intia, Pohjois-Amerikka ja Välimeren maat.  

Ongelmallisia alueita ovat muun muassa Brasilian itäkulma, Afrikan itärannikko ja Kaspianmeren pohjoispuolinen alue. Satelliitista mitattava lehtivihreän määrä on näillä alueilla vähentynyt viimeisen 20 vuoden aikana.

Lehtivihreän määrän lisääntyminen on suorassa suhteessa ekosysteemien moninaistumiseen ja maataloustuotannon helppouteen. Tämä tekee ymmärrettävämmäksi sen miksi Kiina, Intia ja USA ovat suhtautuneet nihkeästi ilmastotavoitteisiin. Ilmaston lämpeneminen on tähän saakka hyödyttänyt näitä maita enemmän kuin haitannut.

Suurimman kysymysmerkin muodostaa jatkossa maailman suurin aurtiomaa, Sahara. Sen koko on viimeisten neljänkymmenen vuoden aikana supistunut runsaat 7%. Saharan supistuminen on toistaiseksi aiheutunut pääosin Sahelin savanni- ja aro- alueiden levittäytymisestä pohjoiseen. Vaikka länsituulet ovat alkaneet tuoda syyssateita lämmenneeltä Atlantilta Atlas-vuoristoon ja Pohjoís-Afrikkaan, on silti todennäköistä että Saharan vihertyminen kuitenkin jossakin vaiheessa päättyy ja Sahara säästyy suuremmalta supistumiselta.

Kuvan lähde: NASA earth observatory

Lisää tietoa:

 

Artikkeli: 

Kommentit

Käyttäjän Tommi Taavila kuva

Comment: 

Omat vähäiset biologian tiedotkin sanovat, että hiilidioksidipäästöt lisäävät lehtivihreän määrää maapallolla kuten nuo Nasan mittauksetkin todistavat , joten ihmisillä riittää paremmin syötävää. Fakta on se, että riippumatta ilmastonmuutoksesta voidaan todeta, että kasvava väestömäärä vaatii enemmän syötävää ravintoa. Väestömäärä on muuten paljon pahempi ongelma maapallolle kuin ilmastonmuutos, koska mm. Fosfori jota käytetään lannoitteissa loppuu tämän vuosisadan puolivälin nurkilla. Sen jälkeen ruokitaankin sitten paljon vähemmän ihmisiä.  Ilmastonmuutos on muuten vain yksi liiallisen ihmismäärän ilmentymä ja sellaisena se pitäisi nähdäkin. En pidä ilmastohysteriasta, koska se kiinnittää huomion vääriin asioihin, vaikka monet siihen esitetyistä ratkaisukeinoista toimivat myös liiallisen väestömäärän haittojen vähentämisessä.

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.