Lainojen yhdistäminen on luottoliiketoiminnan uusin muoti-ilmiö

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Suomessa on pitkään puhuttu kuluttajalainojen sääntelystä ja pohdittu, miten ylikorkeiden korkojen periminen pikavippejä nostavilta asiakkailta saataisiin loppumaan.

Ensin tuli vuoden 2013 lakiuudistus, joka määräsi alle 2000 euron kulutusluottojen maksimikoroksi 50 %. Tämä sai luonnollisesti aikaan sen, että luotottajat alkoivat tarjota pääosin yli 2000 euron lainoja tai vähintään 2000 euron luottolimiittejä, josta asiakas sai nostaa vaikka 10 euroa kerrallaan omien tarpeidensa mukaan. Monen mielestä ensimmäinen laki vain lisäsi ongelmia, koska lainasummat kasvoivat, eikä korkoja saatu kuriin.

Viime vuoden syyskuun 1. päivänä saatiin uusi laki voimaan. Jatkossa kaikkia kuluttajalainoja koskee 20 %:n vuosittainen korkokatto. Muut lainakustannukset, kuten avausmaksut ja tilinhoitopalkkiot saavat olla korkeintaan 150 euroa vuodessa.

Kuluissa 150 euroa on yläraja: Kustannukset voivat olla päivää kohti enintään 0,01 % luoton määrästä tai luottorajasta.

Laki koskee kaikkia kulutusluottoja. Lain ulkopuolelle jäivät vain asuntolainat ja autojen osamaksukaupat.

Lakimuutoksen tavoitteena oli luonnollisesti hillitä suomalaisten ylivelkaantumista. Lähes 400 000 suomalaisella on maksuhäiriömerkintä.

Ennen 1.9.2019 otetut vipit halutaan nyt yhdistää uudeksi lainaksi

Koska lakiuudistus ei muuttanut ennen 1.9.2019 otettujen olemassa olevien lainojen korkoja, kuluttajille alettiin markkinoida ideaa, jossa vanhat kalliit vipit maksetaan pois uudella halvemmalla lainalla.

Finanssiala ry:n huhtikuussa 2019 julkaiseman raportin mukaan suomalaisilla on keskimäärin vähintään kaksi kulutusluottoa.

Trendi onkin nyt muuttunut pienistä korkean koron lyhytaikaisista vipeistä isoihin kohtuullisen koron lainoihin, joilla on huomattavan pitkä maksuaika.

Takuusäätiön toimitusjohtajan Juha Pantzarin mielestä uusi korkokatto lisää maksuhäiriömerkintöjä lyhyellä aikavälillä, koska jo ennestään velkaantuneet suomalaiset eivät saa enää uutta lainaa. Rahoituslaitokset eivät saa uuden lain puitteissa riittävästi tuottoa kompensoimaan riskiä, joka on ilmeinen heikossa taloustilanteessa olevalle lainatessa.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston ryhmäpäällikkö Paula Hannula mainitsi jo reilu vuosi sitten Ylen haastattelussa, että kyseessä on silti kuitenkin positiivinen asia, sillä mitä aikaisemmin velkakierre saadaan poikki, sitä parempi.

Samassa haastattelussa 4Financen maajohtaja Kim Ahola sanoi: “Palvelua tullaan tarjoamaan pienemmälle osalle kuluttajista, ja todennäköisesti enemmän lainahakemuksia hylätään, koska uudella hintatasolla niin sanottuja korkean riskin asiakkaita ei voi ottaa asiakkaiksi”.

Onko yhdistelylainassa sitten järkeä ja mistä se kannattaa hakea?

On selvää, että yhdistelylainassa on järkeä, mikäli toinen vaihtoehto on kuluttajan henkilökohtainen konkurssi ja luottotietojen menetys.

Ennen lakiuudistusta otettujen lainojen todelliset vuosikorot olivat parhaimmillaan satoja prosentteja, joten on selvää, että uuden korkolain puitteissa otettu uusi luotto on halvempi.

Kysymys sen sijaan kuuluu, saako kuluttaja tällaisen yhdistelylainan?

Velkaantunut kuluttaja ei ole nykyään rahoituslaitosten silmissä enää niin houkutteleva kuin ennen. Kaikki halukkaat eivät saa yhdistelylainaa, vaikka se voisi olla järkevä vaihtoehto.

Lainojen yhdistämistä mainostavat silti sekä isot kivijalkapankit, nettirahoituslaitokset että erilaiset lainanvälittäjät.

Mistä yhdistelylainaa kannattaisi lähteä kyselemään?

Ainoa puolueeton (lainanvälittäjien) vertailu jonka löysimme oli Korkovartija.fi -lainavertailusivuston tekemä selvitys keväältä 2020, jossa sivuston ylläpitäjä haki yhdistelylainaa omalla henkilötunnuksellaan viiden lainankilpailutuspalvelun kautta.

Testissä saatiin 16 lainatarjousta, joista muutama oli tilanteeseen nähden todella hyvä. Parhaan lainan löysi Etua.fi -lainanvälittäjä MyLender -kumppaniltaan. Testin esimerkissä yhdistämislainaa hakenut henkilö olisi säästänyt uuden lainan kuukausierässä satoja euroja suhteessa aikaisempaan tilanteeseen.

Lainanvälittäjä on kuitenkin vain yksi tapa kilpailuttaa yhdistelylainat. Tarjouksia kannattaa kysellä myös suoraan omasta pankista, sillä myös esimerkiksi OP ja Nordea saattavat tarjota omia kulutusluottojaan, joilla voi maksaa vanhoja lainoja pois, mikäli se on kulujen puolesta järkevää.

Lainojen niputtamisen huonot puolet?

Laina on aina laina, vaikka se uusi olisikin.

Ennen uuden yhdistelylainatarjouksen hyväksymistä kulut kannattaa laskea tarkkaan auki. Ei pidä tuijottaa pelkästään kuukausierää, vaan lainan kokonaiskustannuksia. Todella pitkällä laina-ajalla otettu iso luotto voi tulla kuluiltaan paljon kalliimmaksi, kuin useat pienet vipit yhteensä, mikäli ne maksetaan selvästi nopeammin pois.

Ylivoimaisesti järkevintä onkin maksaa kalliit lainat pois ennenaikaisesti. Jos tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, voi yhdistelylainan lisäksi harkita myös Takuusäätiön takaamaa järjestelylainaa. Tämän lainan saamiseen on tosin pitkät jonot ja tiukat kelpoisuusvaatimukset. Vaikka se siis on todennäköisesti halvin vaihtoehto yhdistelylainaksi, sen saaminen on usein haastavaa.

Lainojen yhdistämisen huonoksi puoleksi voidaan listata myös kuluttajan mahdollisuus velkaantua uudella lainalla vielä lisää, mikäli hän päättääkin olla maksamatta uudella lainalla vanhoja velkojaan pois. Yhdistämislainan tarjoaja ei maksa vanhoja velkoja, vaan se jää kuluttajan omalle vastuulle. On äärimmäisen tärkeää, että kyseisen lainan ottaminen viedään loppuun saakka, eli sillä todella kuitataan entiset luotot.

Kuluttajien suojeleminen ylivelkaantumiselta ei todellakaan ole yksinkertainen asia. Todennäköisesti kuitenkin tärkeintä olisi kehittää kansalaistemme taloustaitoja, jotta jokainen osaisi itse paremmin huolehtia raha-asioistaan. Sääntely ei lopulta pelasta ketään, jos oma järki puuttuu.

Lähteet:
https://korkovartija.fi/blogi/paras-laina-lainojen-yhdistamiseen/
https://yle.fi/uutiset/3-10943120
https://www.takuusaatio.fi/

Kuvan lähde: Pixabay

 

 

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.