Kuluttajien luottamusindikaattori on avain onnistuneiseen allokaatiosijoittamiseen

Euroalueen kuluttajien luottamus parani taas huhtikuussa. Kansalaisten kokemat kriisitunnelmat ovat hiemaan hellittäneet ja tulevaisuuteen katsotan hieman luottvaisemmin kuin vain kuukausi sitten. 

Kuluttajien luottamus ja Suomen pörssi (Lähde: Suomen pankki, Euroopan komissio)

Kuluttajien luottamuksella on vahvaa korrelaatiota ja jopa ennustearvoa pörssikursseihin. Kuluttajien luottamus ei aina ennakoi pörssikursseja, vaikka toisinaan niin onkin tapahtunut. Mutta kuluttajien luottamus seurailee vahvasti pörssikurssien kehitystä. Tästä on hyötyä säästäjälle. Kuluttajien luottamus käyttäytyy melko maltillisesti ja tasaisesti ja osakkerahastoihin on melko turvallista sijoittaa niin kauan kuin luottamus tulevaisuuteen on heikkoa, niin kuin juuri nyt näyttäisi olevan tilanne.

Korkorahastojen aika tulee sitten kun kuluttajien luottamus on korkealla, niin kuin vuosina 2000 ja 2007 oli asian laita. Säästöjen suuntaamista eri tyyppisiin instrumentteihin, osakkeisiin, korkorahastoihin ja asuntoihin, kutsutaan allokaatioksi. Hyvään allokaatiostrategiaan päästään seuraamalla esimerkiksi kuluttajien luottamusta. Korkorahastohin vuonna 2007 ja 2000 sijoittaneet ja taas osakkerahastoihin vuonna 2009 ja 2003 säätäneet ovat noudattaneet tervettä allokaatiostrategiaa ja saaneet säästöilleen hyvän koron.

Myös ammattilaiset pyrkivät viisaaseen allokaatiostrategiaan. LähiTapiola:n sijoitusjohtaja Hanna Hiidenpalo kertoi kuukausi sitten Piksulle, että heidän hallussaan oleva eläkevarallisuus on tuottanut hyvin juuri onnistuneen, huolella hallitun, allokaatiopolitiikan ansioista.

Menestyviä osakerahastoja ja osakkeita on työläs seuloa ja lisäksi se vaatii paljon ammattitaitoa. Allokaatiosäästäminen sopii ammattilaisten ohella myös piensäästäjälle, joka seuraa sijoitusmarkinoita satunnaisesti, eikä aikaa tahdo riittää yksittäisten kohteiden paremmuuden alituiseen vertaamiseen. Kuluttajien luottamusindikaattori on verraton työkalu onnistuneeseen allokaatiosäästämiseen; osakkeita kannattaa suosia kun kuluttjien luottamus on heikkoa ja korkorahastoja kun luottamus on hyvällä tasolla.  

Related Posts