Kimppakämpässä on yksi päävuokralainen

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Muuttaminen kimppakämppään yhdessä kaverin kanssa on monelle nuorelle mieluinen vaihtoehto. Vuokranantaja puolestaan voi saada ison asunnon vuokrattua helpommin useammalle henkilölle. Kimppakämppä kannattaa yleensä vuokrata niin, että yksi vuokralaisista on päävuokralainen, jonka nimissä vuokrasopimus solmitaan kertoo Suomen Vuokranantajien laki- ja edunvalvonta-asiantuntija Tarik Ahsanullah.

Kimppakämpän vuokrasopimuksen tekemiseen on kolme perusvaihtoehtoa. Kaikille asukkaille voi tehdä yhden yhteisen sopimuksen, jolloin kaikki vastaavat vuokrasta ja vuokrasuhteen velvoitteista yhteisvastuullisesti. Tällainen sopimus on myös irtisanottavissa vain yhdessä. Toinen tapa on tehdä kaikille asukkaille omat erilliset sopimukset, jotka sovitaan ja ovat irtisanottavissa kukin itsenäisesti. Kolmas tapa on yleistynyt alivuokramalli.

Opiskelijoille yhden yhteisen vuokrasopimuksen tekeminen ei yleensä ole kannattavaa. Tämä johtuu pitkälti siitä, että opiskelijat siirtyivät viime vuonna yleisen asumistuen piiriin, kun opintotuen erillinen asumislisä lakkautettiin. Yhteisen sopimuksen tehneiden katsotaan kuuluvan samaan ruokakuntaan, jolloin kaikkien asukkaiden tulot lasketaan yhteen. Tämä johtaa yleensä asumistuen pienenemiseen.

”On ymmärrettävää, että opiskelijat haluavat tehdä erilliset vuokrasopimukset. Vuokranantajan kannalta kahden tai useamman sopimuksen tekeminen lisää kuitenkin työtä ja riskejä esimerkiksi vuokralaisten vaihtuessa. Sekä vuokranantajan että kimppakämpän vuokralaisten kannalta toimiva malli on valita yksi päävuokralainen, joka ottaa koko vuokrasopimuksen vastattavakseen”, kertoo Suomen Vuokranantajien laki- ja edunvalvonta-asiantuntija Tarik Ahsanullah.

Mitä alivuokramallilla tarkoitetaan?

Alivuokramallissa vuokranantaja tekee sopimuksen yhden vuokralaisen kanssa. Tämä päävuokralainen tekee itse alivuokrasopimukset kavereidensa kanssa, ja kaverit maksavat vuokran päävuokralaiselle. Mikäli joku alivuokralaisista haluaa vaihtaa asuntoa, vastaa päävuokralainen uuden asukkaan hankinnasta. Jos taas päävuokralainen haluaa muuttaa, vapautuu asunto vuokranantajalle kokonaisuudessaan uudelleenvuokrattavaksi. Vuokralaisten sopimukset ovat kaikki erillisiä, jolloin Kela katsoo jokaisen asukkaan omaksi ruokakunnaksi.

”Avio- ja avopuolisot ovat yhteisvastuussa vain toisenkin osapuolen nimiin tehdystä vuokrasopimuksesta ja heidän katsotaan kuuluvan samaan ruokakuntaan. Tätä ei voida alivuokrausjärjestelyillä kiertää”, Ahsanullah jatkaa.

Onko kimppakämpän vuokraaminen riskipitoisempaa?

Asunnon vuokraaminen kimppakämpäksi saattaa herättää kysymyksiä osalle vuokranantajista. Entä jos alivuokralaiset aiheuttavat vahinkoa asunnolle? Tai jos kaverukset bilettävät jatkuvasti aamukuuteen? Entä jos joku asukkaista pitää huonettaan siivottomassa kunnossa?

”Ensinnäkin on hyvä muistaa, että vuokra-asunnosta saa aina alivuokrata enintään puolet ilman vuokranantajan lupaa, eikä tällaista voida edes sopimuksella kieltää. Lain mukaan päävuokralainen vastaa kuitenkin vuokranantajalle alivuokralaistensa velvollisuuksista sekä aiheutetuista vahingoista. Vuokranantajan asema on siten turvattu ja tällaisiin tilanteisiin voi aina puuttua tavanomaisin keinoin, vaikka aiheuttaja ei olisikaan itse päävuokralainen”, Ahsanullah muistuttaa.

Artikkeli: 

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.