Kiinasta positiivisia talousuutisia

Maailmantalous on hiljentynyt, Eurooppa on taantumassa ja taudin pelätään tarttuvan ensi vuonna Japanin ja USA:n talouteen.  Monet odottavat kuitenkin ensimmäistä merkkiä paremmasta. Voisiko talous kuitenkin lähteä ensi vuonna kasvuun?

Kiinan kuluttajien luottamus (Lähde: Bureau of Statistics of China)

Vuoden 2009 taantumasta toipui ensimmäisenä Kiina ja nyt on syytä olettaa samaa. Avainasemassa ovat Kiinan ja kehittyvien maiden kuluttajat. USA:n ja Euroopan velkavetoinen kulutus ei enää jaksa nostaa maailmantaloutta kasvuun. Kulutuskysynnän täytyy tulla muualta.

Ja Kiinasta kuuluu jo parempaa. Kiinaiset kuluttajat ovat alkaneet luottaa tulevaisuuteen kuten oheisesta luottamuskäyrästä voimme havaita. Ja kuluttajien ohella myös teollisuuden luottamus on lokakuussa lähtenyt nousuun.

Taustalla on monia tekijöitä. Kiinan inflaatio on talttunut alle kahden prosentin tasolle, eikä taloutta voi sanoa ylikuumentuneeksi, päinvastoin. Talous on inflaation perusteella arvioituna valmiina uuteen kasvuun kunhan vaan korot laskevat.

Kiinassa on 2000 luvulla ymmärretty että talouskasvu ei voi loputtomiin jatkua viennin varassa. Tarvitaan omaa sisäistä kulutusta. Niinpä sosiaaliturvaa on parannettu jotta säästäminen vanhuuden varalle ei enää olisi välttämätöntä. Ja nyt toivotaan, että kulutuskysyntä alkaisi piristyä. 

Sijoittajien kannalta on tärkeää, että pörssiyhtiöiden ulkomaalaisomistusta koskevia rajoituksia on höllennetty ja omistajasuoja on parantunut. Pörssikurssit ovatkin alkaneet viime kuukausina kohota nopeammin kuin maailman pörssikurssien kehitystä seuraileva S&P 500 indeksi. Kiinassa on taas pitkästä aikaa vetovoimaa.

 

Related Posts