Kansa viettää koronakriisin keskellä kulutusjuhlaa

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Pankinjohtajat arvioivat barometrissa, että kotitalouksille on myönnetty vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä selvästi enemmän luottoja kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana. Myös odotukset kotitalouksien lähiajan luotonkysynnästä ovat kasvussa. Pankinjohtajat arvioivat, että alkuvuodesta lainoitusta kysytään aiempaa enemmän sekä oman asunnon ostoon tai remontointiin että kulutustavaroiden hankintaan. Lainanottohalukkuus myös sijoitustoiminnan rahoittamiseen on kasvanut.

”Koronakriisin toisesta aallosta huolimatta kotitalouksien lainanottohalukkuus on loppuvuonna vilkastunut. Koska kotitaloudet eivät osta lomamatkoja ulkomaille, rahaa jää sijoittamiseen sekä asumisen laadun ja viihtyvyyden parantamiseen etätyöoloissa”, arvioi Finanssiala ry:n asiantuntija Mariia Somerla

Sen sijaan yrityksille myönnettyjen luottojen määrä on ollut tämän vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä vähäisempää kuin viime vuonna samaan aikaan. Koronakriisin talousvaikutukset näkyvät siten edelleen vahvasti yrityslainamarkkinoilla. Julkista rahaa on korona-aikana ollut tarjolla normaalia enemmän, mikä on voinut vähentää yritysten tarvetta pankkiluotoille. 

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.