Kannattaako senttiosakkeisiin sijoittaminen?

Lajittelematon

Piksu Toimitus

Osakesalkkusi perusta saattaa olla kunnossa sekä hyvin hajautettu, pitkäaikaiset sijoituksesi tuottavat tasaisesti ja tililläsi on ylimääräistä kapitaalia, jolle mietit nyt kuumeisesti sijoituskohteita. Jos haluat kokeilla taitojasi markkinoilla, joissa riskit ovat suuremmat, mutta myös nopea arvonnousu mahdollista jopa saman päivän aikana, niin suosittelemme tutustumaan ja sijoittamaan senttiosakkeisiin. Vaikkei tarkoitus olisikaan harjoittaaa ns. day trading -sijoittamista, antavat senttiosakkeet oivan mahdollisuuden keinotteluun normaalia pienemmälläkin pääomalla.

Mitä ovat senttiosakkeet?

Senttiosakkeet ovat nimensä mukaisesti alle euron tai dollarin arvoisia osakkeita, joita vaihdetaan listattuna pörssissä sekä sitäkin yleisimmin listaamattomana OTC-markkinoilla (over-the-counter) suoraan niiden liikkeellelaskijansa kanssa, toki tällöinkin välittäjän kautta. Molemmilla markkinoilla on omat etunsa ja haittansa. Pörssiosakekaupassa tiedot ovat julkisia ja listaamattomissa kaupoissa vastaavasti salaisia. OTC-markkinat ovat riskialttiita, sillä kauppakumppani ei lähtökohtaisesti ole täyttänyt listaamiseen vaadittavia kriteerejä tai ei halua sitä tehdä syystä tai toisesta.

Senttiosakkeita Helsingin pörssissä on vajaa 20 ja muiden maiden pörsseissä huomattavasti enemmän. Tästä syystä kotimaassamme pienellä valikoimalla keinottelu jää usein kokeiluksi. Todellinen sijoitushai lähtee suoraan kansainvälisiin kauppapaikkoihin. OTC-markkinat kuhisevat Yhdysvalloissa, jossa senttiosakkeita on tuhansia ja niillä käydään kauppaa paljon päiväkaupassa, jonka sääntöjen mukaisesti aamulla täytetään portfolio ja päivän päätteeksi kohteet myydään eteenpäin.

Oma lukunsa ovat botit, jotka viilaavat algoritmien avulla sentin siivuja tuhansien mikrotransaktioiden myötä. Aika on rahaa ja kilpavarustelu yltää jopa valokuituyhteyksien nopeuksien tehostamiseen ja luotettavuuteen, jotta omalle serverille saadaan ensimmäisenä tieto kursseista. Perussijoittaja pärjää silti kuten pörssissäkin, kunhan ottaa huomioon senttiosakkeiden arvojen rajut vaihtelut ja mahdolliset riskit välittäjien osalta. Joskus huonoa sijoitusta ei saa myytyä yrityksen heikon tilanteen vuoksi.

Senttiosakkeet tiivistetysti

  • Osakkeita, joiden arvo on alle euron tai dollarin
  • Myydään yleisimmin noteeraamattomina OTC-listalla
  • Yritykset olleet usein pitkään tappiollisia ja nousu epävarmaa
  • Vaihto osakkeilla on matalaa = vaihteleva likviditeetti
  • Kurssin heilahtelut suuria, johtuen enimmäkseen keinottelusta
  • Senttiosakkeet sopivat parhaiten päiväkauppaan tai lyhyen tähtäimen riskisijoituksiksi
  • Välityskulut voivat nousta korkeiksi, joten valikoi välittäjäsi huolella
  • Senttiosakkeilla voi myös rikastua, jos tappiollinen yhtiö tekee ihmepaluun markkinoille

Vinkkejä otc-listan kaupankäyntiin

Pörssiin listaamattomat osakkeet, joista käytetään yleisesti myös nimeä OTC-osake, ovat sijoituskohteena kiinnostava lisä portfolioon, jos vain markkinoiden säännölliseen seuraamiseen riittää aika. Ennen ensimmäistä toimeksiantoa senttiosakkeisiin, on syytä olla tietoinen erityispiirteistä, joihin kuuluvat volyymin vähäisyys sekä usein merkittävä prosentuaalinen ero osto- ja myyntihinnan välillä. Ei ole tavatonta, että arvon täytyy jopa tuplaantua, jotta jää voitolle. Suuri haaste perinteiseen sijoittamiseen verrattuna on ajoitus. Käytännössä kursseja tulee seurata herkeämättä eikä voi jäädä epäröimään, jos hyvä sauma kaupantekoon sattuu kohdalle.

Kerää mahdollisimman ajantasaista ja tarkkaa tietoa kauppakohteista. Listaamattomien yhtiöiden taloudellinen tilanne ei ole aina selkeästi hahmotettavissa. Harva tappioputkessa oleva yritys OTC-listalla julkaisee avainlukujaan, jos siihen ei ole pakottavaa tarvetta. Tärkeää on erotella yrityksen promootio todellisesta uutisoinnista ja muodostaa näin realistinen kuva tilanteesta.

Tärkeimpänä vinkkinä: sijoittaminen vaati aina strategian, mutta senttiosakkeet tätäkin enemmän. Perusperiaate pysyy samana – osta halvalla, myy kalliilla. Koska volyymi on Pohjoismaisten OTC-listojen senttiosakkeissa vielä verraten vähäistä, kannattaa välttää suuria panostuksia vähiten vaihdettuihin osakkeisiin. Arvonnoususta ei ole hyötyä, jos mahdollisia voittoja ei saa kotiutettua ostajien puuttuessa. Tappiollinenkin kohde olisi hyvä saada likvidoitua säälliseen summaan, jottet jää nuolemaan näppejäsi. Mieti siis etukäteen ainakin millä osuudella sijoitusvarallisuudesta olet valmis pelaamaan näillä markkinoilla ja millä intervallilla teet kauppaa – ryhdytkö päiväkauppiaaksi vai pidätkö osakkeita pidempään ja miten hajautat riskisi?

Kuvan lähde:  wikimedia

Related Posts