Käynnistyvän inflaation vaikutukset tulevat parin vuoden viiveellä

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

EU inflaatio on kesäkuussa saavuttanut Euroopan keskuspankin 2% tavoitteen ja USA:n 2,8% inflaatio ylittää jo tavoitetason. Mitä tämä tarkoittaa sijoittajan kannalta?

Sijoittajan kannalta asialla ei ole välitöntä merkitystä vaikka pankkitileillä makaavat varat menettävätkin arvoaan. Vaikukset osakkeiden ja korkosijoitusten arvoihin tulevat epäsuorasti ja viiveellä. Niinpä esimerkiksi osakkeiden arvoilla ja inflaatiolla on vain vähän suoraa korrelaatiota (Tradingeconomics kuva oikealla). 

Käynnistyvän inflaation vaikutukset tulevat yleensä parin vuoden viiveellä ja epäsuorasti:

  • keskuspankit kiristävät rahapolitiikkaa joka nostaa korkotasoa ja joka taas vuorostaan kasvattaa yritysten kuluja ja joka taas vuorostaan pienentää yritysten voittomarginaaleja
  • nouseva korkotaso heikentää korkorahastojen salkuissa olevien alhaisemmalla korkotsolla ostettujen lainapapereiden arvoa
  • kohoava korkotaso vaikuttaa myös kansalaisten mahdollisuuteen ottaa velkaa ja kasvattaa velanhoitokuluja ja tämä taas supistaa kulutusta ja hiljentää aikanaan taloutta

Inflaation vaikutusilta on vaikea suojautua. Korkotasot nousevat ja tämä heikentää lähes kaikkien omaisuusluokkien arvoja. Missään ei ole varmaa turvasatamaa - ei edes kiinteistöissä. Loppujen lopuksi parhaan turvasataman voi pahassa tilanteessa tarjota vain lyhyen juoksuajan velkakirjat tai lyhyen koron rahastot. Niiden korot nousevat korkotason mukana eikä tappioita tule ehkä aivan niin paljon kuin muista instrumenteista.

 

Kuvan lähde: Tradingeconimics

 

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.