Jäähyväiset CXO Advisory palvelulle

Käyttäjän Pekka Valkonen kuva

CXO Advisory on erinomainen amerikkalainen sivusto, joka seuraa uutta tutkimusta osakemarkkinoilla ja esittää niistä sijoittajan ymmärtämiä selkeitä tuloksia. Nyt sivuston paras anti on muuttumassa maksulliseksi. Eli nimenmaan tuo osuus, joka lähes päivittää referoi tuoreita tutkimuksia, tulee jatkossa maksamaan  $9.99 kuukaudelta.
Ilmaispalvelun puolelle jää mm. gurujen osumatarkkuuden mittaus.

Sivun tuorein tutkimuksen referaatti koskee kehittyviä markkinoita. Siinä pyritään löytämään arvoyhtiöihin verrattavia maita käyttäen varsin yksinkertaista indeksilukua. Se muodostuu maan bruttokansantuotteesta ja osinkotuotosta verrattuna maan markkinoiden pääomaan.

Tällä perusteella muodostetut maaportfoliot olisivat tuottaneen 13-15 % vielä kaupankäyntikustannusten (0,5%) jälkeen.

Kuvassa on esitetty tuottoa erilaisilla maapainotuksilla tai rajoituksilla varustetuille portfolioille.

Value Investing in Emerging Equity Markets

Joskus harvoin CXO Advisoryn esitykset ovat olleet vaikeasti ymmärrettäviä, mutta lopputuloksen pelastaa joka merkinnän lopussa oleva noin kahden rivin mittainen selkeä yhteenveto.
Tässä se kuuluu: ”In summary, evidence indicates that investors may be able to outperform a benchmark emerging markets index by exploiting simple country-level value metrics.”

Kaiken muun hyvän lisäksi sivusto on usein käsitellyt kansainvälisiä markkinoita kuten tässä kuvattu esimerkki kehittyviä markkinoita ja myös Euroopan markkinoilta on esitelty tutkimuksia.

LiiteKoko
Image icon emerging-mkt-value.gif9.14 KB

Kommentit

Comment: 

CXO Advisoryn kirjallisuusseuranta ei kadonnutkaan totaalisesti. Jotain tekstejä julkaistaan vielä ilman tilausmaksua, esimerkkinä tutkimus auringonpilkuista ja osakemarkkinoista.

Sivuston omat testi osoittaa, ettei löydy tukea auringonpilkkujen ja osakemarkkinoiden väliselle yhteydelle (Eevidence from an array of simple tests does not support belief in a reliable relationship between sunspot activity and stock market returns.)

Pekka 

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.