IMF: Baltian tiikereillä (Viro, Latvia, Liettua) taitava poliittinen johto

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

IMF suitsuttaa pääuutisenaan oheisella videolla "baltian tiikereiden" (Viro, Latvia, Liettua) hyvää poliittista johtoa ja taloudenpitoa. IMF pitää esimerkillisenä tapaa, jolla vaihtotaseen vajeesta aiheutunut talouskriisi on hoidettu tiukoilla ja päättäväisillä keinoilla. Poliittista johtoa ja yhteiskunnan toimintaa ihaillaan. Vaikeat ja välttämättömät, palkanalennuksiin ja omaisuusarvojen putoamiseen johtaneet toimenpiteet on kansan vilpittömällä tuella viety läpi ja nyt baltian tiikerit uhkuvat taloudellista ja yhteiskunnalliseen keskinäiseen luottamukseen liittyvää voimaa.   

Baltian maat ovat toiminnallaan onnistuneet kiillottamaan brandiarvoaan sekä ulkoisesti että sisäisesti.

Myös suomalaisessa yhteiskunnassa on saman tyyppistä kykyä hoitaa asioita:

Ongelma on paljolti saman tyyppinen kuin aikoinaan 1960 luvulla, jolloin eduskunta päätti keskuspankin ohjauskorosta. Korkotason määrääminen siirrettiin erilaisilla toimenpiteillä keskuspankille ja lopuksi eduskunnan määrättäväksi jätetty hampaaton ja talouselämän kannalta merkityksensä menettänyt peruskorko lakkautettiin.  Kysymys ei ollut siitä etteikö eduskunnassa olisi ollut hyvä ymmärrys siitä miten korkopolitiikkaa pitää hoitaa. Kysymys oli siitä että kansanedustajan rooli on heijastella kansalaisten tuntoja ja käsityksiä, jonka roolin hyvä hoitaminen ei aina sopinut yhteen keskuspankkiirina toimimisen kanssa. Julkisen talouden velkaantumistendenssi on saman tyyppinen ongelma.  

Kommentit

Comment: 

 

IMF nyt on kaikkein huonoin arvioimaan poliitikkojen taloustaitoja, pikemminkin on kyse arviosta mitä maat ovat kaikkein kuuliaisimmin noudattaneet IMF:n sanelemaa kulutuskysyntää kuristavaa politiikkaa. Se oikeudellisuudesta on suomalasilla karvaita kokemuksia 90-luvulta.

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.