Iloinen ja nopea talouskasvu alkaa Nordean mukaan toukokuussa

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

"Nordea Economic Outlook" sisältää monia sijoittajan kannalata mielenkiintoisia havaintoja:

  1. Käynnit kaupoissa ja vapaa-ajan palveluissa ovat viime kesästä asti vähentyneet ja vähenevät edelleen (kuva oikealla). Nordea uskoo kuitenkin että koronan luonnollinen kesäinen kausivaihtelu ja rokotukset vaikuttavat niin, että jo kesän kynnyksellä rajoitteita puretaan, talous avautuu ja näemme kulutuspyrähdyksen kun kuluttajat vihdoinkin pääsevät käyttämään tileille kertyneitä varoja. 
  2. Matalat korot ovat tukeneet asuntojen hintoja. Asuntokauppa on vuodesta 2019 vilkastunut ja asuntojen hinnat ovat suomalaisissa kasvukeskuksissa ryöpsähtäneet 5% kasvuun. Suuri osa asunnoista päätyy asuntosijoittajille. Suomalaisista on tulossa vuokralaiskansaa.
  3. USA:n yritykset nostavat jo hintoja, mutta Euroopan yritykset eivät vielä ole päässeet tähän positiiviseen kehitykseen mukaan. Nordea uskoo että USA nostaa korkoja käynnistyvän inflaation siivittämänä jo ensi vuonna. Piristyvä USA:n talous ja nousevat korot voivat jo ensi kesästä alkaen alkaa vahvistaa dollaria.
  4. Raju elvytys on keventänyt rahamarkkinoita ja yrityksillä on nyt koronan hellittäessa mahdollisuuksia investointeihin. Tämä on iloinen uutinen suomalaiselle inveistointitavaroita tuottavalle vientiteollisuudelle.
  5. Kiinan viime vuoden 2% kasvu ja tämän vuoden ennustettu 8% kasvu ovat vailla vertaa. Kiina on maailman teknistaloudellinen veturi ja ostovoimapariteetilla mitattuna maailman merkittävin talous.

Lisää tietoa:  Nordea Economic Outlook webinaari  (60 min)

Lisää uusi kommentti

(If you're a human, don't change the following field)
Your first name.
(If you're a human, don't change the following field)
Your first name.
(If you're a human, don't change the following field)
Your first name.

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.