Identiteetti ja EU:n ongelmat

Tällaisten kuvien ja pitkän perinteen avulla syntyy identiteetti

Identiteetti vaikuttaa siihen miten koemme mailmaa. EU:n ongelmana on että kansalaiset eivät identifioi itseään eurooppalaisiksi. Kun rapakon takaa tulevalta kysyy kuka hän on yleisin ensimmäinen reaktio on "I´m an American". Jos kysyt samaa euroopassa kukaan ei vastaa olevansa eurooppalainen.

Siksi solidaarisuus muiden eurooppalaisten kansakuntien kanssa on heikko. Emme tunne yhteenkuuluvaisuuden tunnetta esim. kreikkalaisten kanssa. Halu autaa ystävää hädässä ei myöskään ole suuri. Roikaleet ovat aivan itse aiheuttaneet ongelmansa, hoitakoot itse pois päiväjärjestyksestä. Sitäpaitse "he" ovat epäluotettavia vilunkiveikkoja kaikki…

Vaihdetaan perspektiiviä. Suomessa on ongelmakuntia ja -alueita joiden talous on kuralla. Näiden alueiden avuksi suomen valtio siirtää valtionosuuksia rikkaalta eteläsuomelta. Silti kovin harva on vaatimassa esim. Kainuun erottamista Suomesta saatika että niiden pitäisi siirtyä eurosta oravannahkojen käyttöön. Olemmehan kaikki suomalaisia , joten pulaan joutuneita tulee auttaa. He kuuluvat "meihin". Joillakin paikakunnilla kansalaisten riesana on ollut huonoon taloudenpitoon ja helppoihin ratkaisuihin sortuneita politikkoja. Uudellamalla emme silti vaadi rahahanoja suljettaviksi.

Yhdysvalloissa tällaisen yhteenkuuluvuuden tunteen syntymiseen on tarvittu parisataa vuotta. Ilman keskinäisiä selkkauksia se ei sielläkään tapahtunut. Myös siellä pohjoisen ja eteläisen osan välillä oli toisinaan hieman "jännitystä".

EU:ssa on nyt meneillään vastoinkäymisten aika joka joko hajoittaa unionin tai vahvistaa yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Vaarana on nationalistinen populismi. Toistavatko pian 1930-luvun tapahtumat itseään?

Kuka sinä olet?  Itse vastaan tähän kysymykseen olevani Vantaalainen, Suomalainen ja Eurooppalainen. Oletko sinä eurooppalainen?

 

2 thoughts on “Identiteetti ja EU:n ongelmat

  1. Olen suomalainen eurooppalainen (!!?)

    Ostin juuri kesämökille viirin. Väreiksi valitsin Suomen sinivalkoiset. Amerikkalainen olisi ottanut "stars and stripes" värit, englantilainen valkopunaisen ja ahvenanmaalainen kenties maakuntavärinsä. Niin on monimutkaista tuo identiteetti.

    Kiertäessäni Euroopassa huomasin mielenkiintoisen ilmiön. Minulta kysyttiin mistä maasta olen mutta heti perään varmistettiin että olenhan eurooppalainen. Ja asiat sujuivat paremmin kun selvisi että Suomi on osa eurooppaa ja olen siis eurooppalainen.  Jotain Eurooppalaisen identiteetin tapaista on siis olemassa.

    1. suomalainen, länsimaalainen ja euroopalainen

      Olen suomalainen, länsimaalainen ja eurooppalainen. Eurooppalaisuus ei käytännössä tarkoita muuta kuin, että allekirjoitan jotain sellaisia länsimaalaisia arvoja, jota Eurooppa (ja myös jenkit, Kanada jne) edustavat: sananvapaus, vapaat markkinat, demokratia. Kannatan myös EMU:a ja yhteistyötä EU:n piirissä.

      USA:ssakin on viime vuosina ollut havaittavissa jonkin tyyppistä kahtiinjakoa: red states, blue states, "tea party" jne. 

Comments are closed.

Related Posts