Historiaa, urheilua ja politiikkaa

Kirjoitusvuorossa: Mika Huhtamäki

 

Kurssit heiluvat uutistulvan aallokossa, mutta mikä muuttuu? Ainakaan tulevaisuuden odotuksissa ei parin vuoden aikana ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Kirjoittaessani tätä aloin muistella millä fiiliksillä liikuttiin vuosi, pari sitten. Pieni aikahyppy taaksepäin onnistuu helposti vanhojen blogijuttujen kautta ja palasinkin tätä kirjoittaessani kevään 2015 ja syksyn 2014 teksteihin, joissa peilailin myös kesän tunnelmia.

Viime keväänä mietitytti riittääkö rohkeus vai loppuuko usko. Sama kalvava epävarmuus on edelleen ajankohtainen ja tutut teemat kieppuvat uutisissa. Otsikoissa toistuvat yhä Kreikan ongelmat, alhainen öljyn hinta, Yhdysvaltojen korot ja epävarmuus tulevaa kohtaan. Samaan tapaan jatkuu epätoivoiset yritykset käynnistää inflaatio Euroopassa. Varsin tutut teemat puhuttavat edelleenkin.

Viime kesäkuussa raakaöljyn hinta heilui noin 60 dollarin tietämissä ja nyt vuoden vuoristoradan jälkeen se on pompannut 30 dollarin kautta noin 50 dollarin tasolle. Suunta on kuitenkin epävarma. Ja kulta seurailee samaa kaavaa, joskin vähän vakaammin. Viime vuonna unssihinta liikkui noin 1050 eurossa ja nyt noin 1090 eurossa. Korkosijoittajien tuskien taival jatkuu entiseen tapaan ja pienet tuoton rippeet on revittävä riskilainoista.

Myös murheenkryyni Kreikka on jälleen kerran ilmoittanut velkojilleen, että se ei kykene toteuttamaan kaikkia lainoittajien asettamia vaatimuksia.  Tällä hetkellä Kreikka sovittelee lisäuudistuksia ennen kesän uutta lainaerää, mutta vaatimuksiin tulee varmasti jälleen sopivasti joustoa.

Uutena lisämausteena aikaisempiin vuosiin verrattuna tarjoillaan viimeinkin brittien odotettu äänestys EU-jäsenyydestä. Äänestyksestä tulee varmasti tiukka, mutta odotukset ovat kuitenkin nykytilanteen kannalla, eli britit tuskin jättävät EU:ta. Lopulta sekä Kreikan lainojen että brittien äänestyksen osalta odotukset ovat melko selvät ja yllätyksiä tuskin kummastakaan tulee. Britit voisivat tarjoilla poliittisen yllätyksen, joka on kuitenkin hyvin epätodennäköinen.

Onneksi kesän aikana on tulossa varmoja yllätyksiäkin. Jalkapallon EM-kisat Ranskassa ja Rio de Janeiron olympialaiset tarjoavat kaivatun ilonpilkahduksen harmaan arjen keskelle ja lisäävät varmasti Suomessakin ainakin ravintoloiden myyntiä. Potkupallon EM-kisat ja olympialaiset tarjoavat varmasti osakemarkkinoita mielenkiintoisempaa seurattavaa ja parhaat onnistumiset nostavat enemmän mielialoja kuin toistaiseksi apaattiset osakemarkkinat.  Kisamenestys näkyy varmasti myös sijoituksissa ja onnistumiset kasvattavat ainakin sponsoreiden markkina-arvoa.

Alkukesän tunnelmat ovatkin hyvin samankaltaiset kuin vuonna 2014, vuoden urheilujuhlien ollessa jälleen Brasiliassa. Ja kuten jo pari vuotta sitten, niin tänäkin vuonna keskustelua herättävät Talvivaara, palkkaerot, YT-neuvottelut sekä öljyn hinta. Helsingin pörssin yleisindeksikin kieppuu lähellä parin vuoden takaisia tasoja, suunnilleen 8000 pisteen tuntumassa.

Mikäli historia toistaa itseään, niin pörssissä onkin kesällä edessä epävarman tasaista, notkahdusten tarjotessa ostotilaisuuksia osinkopapereiden onkijoille. Sen sijaan urheilussa tulee varmasti paljon yllätyksiä. Pari vuotta sitten voiton veivät Saksa ja Adidas, katsotaan miten tällä kertaa käy. Syksyllä onkin sitten mielenkiintoista nähdä muuttuiko mikään ja mikä kursseja lopulta ohjasi, urheilu vai politiikka. Hauskaa kesää!

Aiheesta lisää muualla:

Financial Times – Brexit polling
 

Taloussanomat – Kreikka velkojille: vaatimukset ovat meille liikaa
 

Taloussanomat – Kreikka lähellä sopua seuraavasta lainaerästä – luvassa 7,5 miljardia euroa
 

Investopedia – The Stock Market Loves The Olympics

Lue Punaisen mukin blogia

Related Posts