Hermostumista osakemarkkinoilla?

Käyttäjän Tapio Haavisto 2 kuva

 

Suurin merkitys lienee kuitenkin korona-ilmiön sosiaalisilla ja suorilla vaikutuksilla ja pelon ilmapiirillä, koska yritykset kärsivät, lentoliikenne on topissa ja työttömien määrä kasvussa.

Pelon merkkejä on nyt monia muitakin. Kullan futuurien hinnat ovat nousseet kuukaudessa reilut 8 % ja VIX-indeksi on kuukaudessa polkenut paikallaan. Hermostumista markkinoilla kuvaa se, että VIX-indeksi on yli  70 % koholla normaaleista lukemistaan!

USA:n työttömien määrä on kasvussa ja se on noin 12 – 13 %, kun taso oli viime vuonna alle 4 %. Euroopan lukemat ovat vielä huonommat, eikä Kiinallakaan ole kehumista. Jenkit on koko ajan kiusaa tekemässä?

Elvytystoimet pelastusrenkaana?

Suurta kuvaa muuttaa eniten elvytys, joka sekin on vain rahan painamista paniikissa! Osakemarkkinat on vallannut vimmattu uskomus, kuin mitään ei olisi muuttunut? Osakekurssit nousevat, vaikka reaalitalous sakkaa kaikkialla maailmassa.

Enemmistö sijoittajista luottaa siihen, että rahan hinta on laskussa. Ikään kuin keskuspankit voisivat yksin ”pelastaa” maailman?  Eli tippuvat korotko ratkaisevat nyt kaiken tai ainakin pörssien pääsuunnan?

Perinteiset sijoittajat eivät hermoile!

Tavallinen sijoittaja on vähintäänkin ymmällään. Hän ei tiedä mitä tehdä. Itkiskö vai nauraisko?  Tässä tilanteessa useimmat ovat odottavalla kannalla. He ajattelevat, että syksyllä kaikki on toisin! Siis wait and see ?

Parasta lienee seurata tavallisen ”sijoittavan kansan” sielunelämää. Hän ei pikkumyrskyistä piittaa. Myrsky on kohta ohi ja vuosien saatossa pelot kaikkoavat ja elämä palautuu normaaleille urilleen! Siis osta vain aina lisää, äläkä koskaan myy, ellet tarvitse rahaa juuri nyt!  Anna vuosien vieriä ja muista korkoa korolle ilmiö!  Se takoo vuoren varmasti vaikkakin hitaasti keskimäärin noin 5 % vuodessa tuottoa korkoa korolle. Vaikka vuodet vaihtelevat, 5 prosentin kassavirta on yleensä yritysten tuoma lisäarvo talouksille kehittyneissä länsimaissa.

Älä siis sijoita ”päiväperhosiin”, älä treidaa tai muutenkaan keinottele toisten rahoilla tai pörssien liikkeillä! Osta ja pidä pitkään, mieluiten yli 15 vuotta yhtä mittaa. Kaikki on silloin hyvin ja pääset varmasti voitolle!

Artikkeli: 

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.