Eurooppa kuuluu Iranin ydinsopimuksen voittajiin

Iranin ja ulkovaltojen ydinsopimus on historiallinen varsinkin jos se johtaa Iranin paluuseen kansainvälisen yhteisön jäseneksi. Siihen tosin riittää matkaa, ja poliittisesti Iranissa on toki jatkossakin tuomittavaa, mitä ydinsopimus ei muuta. Mutta taloussuhteiden kohentuminen tasaa ristiriitoja ainakin yleensä. Kiina oli 1970-luvulle asti eristetty ja itseensä käpertynyt maa, kunnes Richard Nixonin historiallinen vierailu raivasi suhteille tietä. Sitten alkoivat Dengin talousuudistukset ja tarinan lopun useimmat tuntevatkin.

Autoritaarinen järjestelmä on yhä pystyssä Kiinan avautumisesta ja vaurastumisesta huolimatta, mutta Kiinasta on muovautunut maailmantalouden avaintekijä. Vaikka Kiinan poliittinen järjestelmä ei ilmeisesti ole muuttumassa vapaampaan suuntaan, on maailma varmasti parempi paikka nyt verrattuna siihen, jos Kiina olisi pysynyt Pohjois-Korean kaltaisena hylkiönä.

Iranillakin on loistavat eväät myönteiseen muutokseen. Sillä on mittavat luonnonvarat ja korkea koulutustaso. Iranilla on historiallisesti vahvat siteet Eurooppaan, ja sen väestö on pakotteista huolimatta Lähi-idän länsimyönteisin. Iranilaiset yrittivät kansannousua poliittisten vapauksien puolesta kuusi vuotta sitten, mutta se lyötiin maahan. Tilaisuuden tullen pappisvalta voi romahtaa kuin kommunismi entisessä itäblokissa.

Vaikka niin ei kävisi, autoritaarisenkin Iranin avautuminen tietäisi vähän kaikille mutta varmasti Euroopalle huomattavia taloudellisia etuja. Maa kärsii pakotteiden vuoksi kroonisesta pääomien, investointien ja hyödykkeiden pulasta. Pakotteiden poistuessa Iran saa heti käyttöönsä sata miljardia euroa jäädytettyjä varoja, jotka markkinavetoista taloutta kannattava presidentti Hasan Ruhani käyttää talousohjelmansa toteuttamiseen. Se sisältää mittavia infrahankkeita, joista riittänee kysyntää muillekin kuin iranilaisille yhtiöille. Iranin talouskasvun arvioidaan kiihtyvän jopa seitsemään prosenttiin.

Iranin talousongelmat ovat pakotteiden ohella kotikutoisia. Konservatiivisen eliitin omistamat yhtiöt hallitsevat monia sektoreita monopoliasemassa. Heille ulkomaiset investoinnit ja tuonti edustavat uhkaa, vaikka valtaosa kansalaisista niistä hyötyisi. Talouden syvempi avaaminen vaatii oman taistelunsa presidentti Hasan Ruhanin ja konservatiivien välillä. Täällä kannattaa toivoa, että Ruhani pärjää väännössä. Investointihyödykkeitä vievälle Suomellekin aukeaisi varmasti paljon kauppoja ajan mittaan. Maassa on 80 miljoonaa asukasta ja paljon taloudellista potentiaalia.

Joka tapauksessa jo Iranin paluu öljy- ja kaasumarkkinoille elvyttää Eurooppaa, koska se pitää energian hintaa kurissa. Bonuksena pakotteiden poistuminen pakottaa Putinin miettimään politiikkaansa. Iranilla on maailman toiseksi suurimmat kaasuvarat, joten Eurooppa voi pitkällä aikavälillä vähentää merkittävästi riippuvuuttaan Venäjästä. Euroopassa on syytä kilistää kuppia sopimukselle ja ajaa sen edistymistä mahdollisuuksien mukaan.

3 thoughts on “Eurooppa kuuluu Iranin ydinsopimuksen voittajiin

  1. Totta turiset!
    Hyvä kirjoitus! Iran nähdään täällä turhan paljon mörkönä, koska propagandaa on lietsottu maata vastaan jo jonkin aikaa. On hyvä, että USA vihdoin jättää Israelin meuhkaamaan omiaan ja lähentää välejään Iranin kanssa. Talousyhteistyö ja vaihdanta pitää kaikkein varmimmin sodan uhan poissa.

    1. Iran on omanlaisensa uskonnollissävytteinen demokratia

      Minun sympatiani ovat monessa asiassa aina olleet Iranin puolella. Olen vähintäänkin sanottuna hyvin ymmärtänyt miksi kehitys Iranissa on johtanut siihen mihin se on johtanut.

      Iran on demokraattinen valtio

      Ensinnäkin on muistettava että Iran on kaikenkaikkiaan demokraattinen valtio, jossa toteutaan vallan hajauttamisen periaatetta, jossa valtaa pitävät neuvostot valitaan jonkinlaisissa vaaleissa. Se on toki hyvin erilainen demokratia ja uskonnollisella koneistolla on merkittävä rooli päätöksenteossa ja uskonnollisilla hyvä-veli verkostoilla on merkittävä asema.

      Mutta se on kuitenkin jonkinlainen demokratia jo vuodesta 1979 alkaen, jolloin USA:n vahavasti tukema diktaattori Šaahi Reza Pahlavi kukistettiin. Iranin kansa kyllästyi USA:n tukemaan diktaattoriin ja sen salaiseen poliisiin ja heitti hänet ulos maasta. Salainen poliisi oli pystynyt murskaamaan traditionaalisen poliittisen vastustuksen, mutta ei uskonnollisia yhteisöjä, joiden parissa vastarintaliike organisoitiin. Tähän perustuu uskonnollisten yhteisöjen vahva asema politiikassa ja perustuslaissa.

      Iranissa heräsi Šaahin kukistuttua USA vastaisuus ja USA:ta nöyryytettiin monin tavoin.

      Iranin olemassaoloa on sotilaallisesti uhattu

      Šaahi Reza Pahlavi kukistuttua ja Iranin siirrtyi kohti demokratiaa. USA liittoutui tässä vaiheessa sotilaallisesti Saddam Husseinin Irakin kanssa ja rahoitti ja aseisti Irakin sen aloittamassa sodassa Irania vastaan. Noin miljoona Iranilasta menetti henkensä tässä USA:n rahoittamassa ja aseistamassa sodassa.

      Iran on ollut uhattuna myöhemminkin. USA:n suunnitelmat Georg Bush juniorin aikana tähtäsivät ainakin alkuvaiheessa siihen, että Iran piiritetään valloittamalla Irak ja Afganistan ja ilmeinen tarkoitus oli jatkaa valloitusretkeä Syyriaan tai Iranin, jos se vaikuttaisi menestykselliseltä operaatiolta.

      Ei ihme, että Iran varustautui ja loi epävarmuutta siitä onko sillä ydinase vaiko ei.

      Iran on Euroopan ystävä

      Iran on tänä päivänä potentiaalinen ystävä sekä Euroopalle että USA:lle. Se on merkittävästi demokraattisempi kuin moni arabimaa ja niin kuin Heikki toi esille, sen väestö on hyvin koulutettua. 

      Minä olen aina ymmärtänyt Iranilaisten tekemiä poliittisia ratkaisuja ja toivon heille kaikkea hyvää.

      En ole aina ollut USA fani. Barack Obaman kaudella USA on kuitenkin mielestäni ottanut monia positiivisia askeleita. Olen Obaman kaudella tapahtuneiden asioiden ansiosta tänä päivänä lähes USA ihailija. Kiitos Barack Obamalle siitä, että välit Iraniin paranevat.

       

      Kai

       

      1. Kiitos kommenteista
        Mobiilin

        Kiitos kommenteista
        Mobiilin varassa, hankala keskustella

        Heikki

Comments are closed.

Related Posts