EU:n valtiovarainministerit kokoontuvat hyväksymään valtioiden budjettikurin valvonnan

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Talouspolitiikan koordinaation ja budjettikurin vahvistaminen on hyväksyttävänä EU:n valtiovarainministereiden kokouksessa. Suomesta Luxemburgin kokouksiin osallistuu valtiovarainministeri Jutta Urpilainen.

Suomen mielestä lainsäädäntö pitää saattaa voimaan mahdollisimman nopeasti, koska ne vahvistavat EU:n ja euroalueen talouspolitiikan koordinaatiota, vakautta ja budjettikuria. Tämä lisää luottamusta talouspolitiikkaan.

Lainsäädäntö muodostuu viidestä asetuksesta:

1) Vakaussopimuksen ennaltaehkäisevä osan asetusmuutoksella on tarkoitus vahvistaa sopimuksen vaikutusta mm. siten, että jäsenvaltioiden keskipitkän aikavälin tavoitteiden saavuttamista seurataan entistä tehokkaammin. Kriteeriksi otetaan rakenteellisten jäämien rinnalle julkisten menojen kehitystä koskeva sääntö. Rakenteellisia alijäämiä koskevaa mittaria on täydennetty osoittimella, joka kuvaa julkisten menojen kehitystä. Keskipitkällä aikavälillä julkisten menojen tulisi kasvaa hitaammin kuin kokonaistuotanto, jollei sitä kompensoida veroja korottamalla. Lisäksi niiden maiden, joiden velkasuhde ylittää 60 % tulee sopeuttaa julkista talouttaan muita nopeammin.

2) Vakaussopimuksen korjaavan haaran asetusmuutoksella velkaantuneiden jäsenmaiden tulee jatkossa leikata velkasuhdettaan vuosittain siten, että se alenisi 1/20 todellisen velkasuhteen ja 60%:n viitearvon välisestä erosta. Vaikka vakaussopimukseen on aiemminkin sisältynyt velkakriteeri, on vasta nyt päästy yhteisymmärrykseen kuinka sitä mitataan.

3) Julkisen talouden valvonnan tehokas toimeenpano tehostuu, kun otetaan käyttöön uudet sanktiomenettelyt euroalueella. Sanktioiden ennaltaehkäisevä merkitys vahvistuu, kun ne voidaan ottaa käyttöön jo siinä vaiheessa, kun jäsenvaltiossa syntyy liiallisia julkisen talouden alijäämiä. Jäsenvaltioilta perittävät sakot menisivät ERVV:lle ja sitä seuraavalla pysyvälle mekanismille.

4) Uusi liiallisten tasapainottomuuksien ehkäisy- ja korjausmenettely antaa neuvostollemahdollisuuden puuttua kokonaistaloudellisiin tasapainottomuuksiin ja kilpailukyvyn poikkeamiin. Menettelyyn kuuluu tulostaulu, joka muodostuu kokonaistaloudellisia tasapainottomuuksia koskevista indikaattoreista. Tulostaulun avulla seurataan jäsenvaltioiden tilannetta. Eteneminen kohti mahdollisia sanktioita edellyttää, että jäsenvaltio toistuvasti kieltäytyy ryhtymästä neuvoston esittämiin korjaaviin toimenpiteisiin.

5) Erillinen asetus sanktioista, joita kohdistetaan euroalueen jäsenvaltioihin , jotka kieltäytyvät toistuvasti ryhtymästä korjaaviin toimenpiteisiin. Asetus täydentää ja vahvistaa liiallisten tasapainottomuuksien ehkäisy- ja korjausmenettelyä.

Valtiovarainministereiden on tarkoitus hyväksyä lopullisesti myös uusi budjettikehysdirektiivi . Sen tarkoituksena on viedä vakaus- ja kasvusopimuksen sisältämät sitoumukset kansallisiin lainsäädäntöihin ja budjettisääntöihin. Jäsenvaltioiden tulee toimittaa ajantasaista tietoa julkisen talouden tasapainosta komissiolle ja muille jäsenvaltioille. Täten direktiivi tehostaa jäsenvaltioiden julkisen talouden vakauden ja kestävyyden valvontaa sekä tukee koko euroalueen vakautta. Samalla jäsenvaltioiden tulee varmistaa, että vakaussopimuksen vaatimukset toteutuvat kaikilla hallinnon tasoilla siten, että koko julkinen talous pysyy hallinnassa.

Ministerit saavat puheenjohtajan katsauksen epävirallisen Ecofinin jatkotoimista. Heinäkuussa toteutettu stressitesti antaa hyvät edellytykset arvioida EU:n pankkisektorin tilaa. Suomi pitää tärkeänä, että rahoitusvalvojat seuraavat rahoitusvakauden riskejä ja raportoivat niistä tiiviisti ottaen huomioon muuttuva toimintaympäristö. Uusi stressitesti on perusteltua tehdä keväällä 2012.

Lisäksi komissio raportoi alijäämämaiden tilanteesta (mahd.). Ecofin-neuvosto käsittelee myös IMF:n ja Maailmanpankin vuosikokousten sekä G20-maiden kokouksen jatkotoimia. Valtiovarainministerit valmistelevat lisäksi G20-maiden lokakuun puolivälissä Pariisissa pidettävää valtiovarainministereiden ja keskuspankkiireiden kokousta samoin kuin YK:n ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen osapuolien kokousta.

 

Kommentit

Comment: 

 

Tuo EU ja valtioiden budjettikurin valvonta on selvästi etukäteen julkaistu aprillipila: EU valvoisi muka muutatkin kuin pyöriäisiä ja kurkkujen käryttä.

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.