ETLA:n toimialakatsaus kertoo viennin positiivisesta vireestä

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Etlan tänään julkistaman Toimialakatsauksen mukaan koneiden ja laitteiden tuotanto Suomessa on piristynyt tuntuvasti ja metallituotteiden tuotanto kasvaa nopeammin kuin EU-maissa keskimäärin. Moottoriajoneuvojen ja telakkateollisuuden erittäin hyvän tilauskannan ansiosta kulkuneuvoteollisuuden tuotanto kasvaa tänä vuonna yli 20 prosenttia. Myös paperiteollisuuden tuotanto kasvoi alkuvuonna EU-maiden keskimääräistä vauhtia kovemmin.

Etla arvioi, että koko teollisuuden tuotos kasvaa tänä vuonna 4,3 prosenttia ja ensi vuonna 4,1 prosenttia. Koneiden ja laitteiden tuotanto oli tammi-maaliskuussa yli kolme prosenttia korkeampi kuin vuoden 2008 vastaavana ajanjaksona. Myös metallituotteiden tuotannon kasvuvauhti on nyt korkeampi kuin EU-maissa keskimäärin.

Kulkuneuvoteollisuuden tuotanto kasvaa tänä vuonna Etlan arvion mukaan runsaat 20 prosenttia ja ensi vuonna noin 15 prosenttia. Kasvua selittävät niin moottoriajoneuvojen kuin telakkateollisuudenkin erittäin hyvä tilaustilanne.

USA:n terästullit eivät vielä syö Suomen kasvua

Metallien jalostuksen vienti kasvaa ennustevuosina (2018-2022) parin prosentin vuosivauhtia. Metallien jalostusta varjostavat Yhdysvaltojen asettamat teräs- ja alumiinitullit, mutta ne eivät ainakaan toistaiseksi koske EU-maita.

-        Kylmävalssatut levytuotteet ruostumattomasta teräksestä olivat viime vuonna koko Suomen tavaraviennin viidenneksi tärkein vientituote. Näistä vain alle prosentti vietiin Yhdysvaltoihin, muistuttaa tutkija Birgitta Berg-Andersson Etlasta.

Paperiteollisuuden (ml. kartonki ja sellu) tuotanto kasvoi tammi-maaliskuussa huomattavasti enemmän kuin EU-maissa keskimäärin. Alan yritysten kotimaan toimipaikkojen uudet tilaukset ovat vahvassa kasvussa.Puutuoteteollisuuden yritykset investoivat tänä ja ensi vuonna Suomeen, Ruotsiin, Viroon ja Venäjälle. Alan tuottavuuden nousu on työllisyyden laskun ansiota.

Koko rakentamisen arvonlisäyksen arvioidaan kasvavan 3,5 prosenttia tänä vuonna. Uudisrakentaminen kasvaa runsaat 4 prosenttia, mutta teollisuuden rakentaminen sen sijaan supistuu tänä vuonna hieman suuren investointiperinnön takia. Alan vahva kasvu on merkittävästi lisännyt rakennusyritysten investointeja ja työllisyyttä. Rakentamisen kannattavuus onkin parin vuoden aikana kohentunut.

Ostovoiman kasvu tukee kaupan myyntiä

Yksityisten palvelutoimialojen tuotos kasvaa 2,8 prosenttia tänä vuonna ja yli kaksi prosenttia ensi vuonnakin. Kaupan alan arvonlisäyksen kasvutahti hidastuu, mutta myyntiä tukee kotitalouksien reaalisen ostovoiman kasvu. Tukkukaupan kasvua tukevat edelleen hyvin kehittyvät rakennusala ja teollisuus. Työn tuottavuus on alalla kasvussa.

Majoitus- ja ravitsemistoiminnan vahvaa kehitystä tukevat kotitalouksien hyvin kehittyvä reaalinen ostovoima sekä kansainvälisen matkailun kasvu. Toimialan tuotos kasvaa tänä vuonna vajaat 3 prosenttia ja ensi vuonna alle 2 prosenttia. Hotellien korkea huoneenkäyttöaste on tukenut investointeja ja tuo alalle lisäkapasiteettia lähivuosina. Kuljetuksen ja varastoinnin toimialaa tukevat edelleen hyvin kasvavat tavaravienti, rakentaminen ja yksityinen kulutus sekä kansainvälinen matkustajaliikenne.

 

Lisää tietoa: Toimialakatsaus

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.