Erkki Paasikiven perintö

Käyttäjän J.Vahe kuva

Sotien jälkeen raumalainen metallimies Erkki Paasikivi avioitui sikäläisen bussiyrittäjän Kosti Oraksen tyttären kanssa. Appi katsoi, että vävyn ei pitänyt olla vieraan töissä Rafu Lönnströmin omistamassa Ammus & Sytyttimessä, vaan otti vävyn omaan firmaansa busseja korjaamaan. Vävy vain oli appeaan teräväkatseisempi ymmärtäessään, etteivät sodan jälkeiset harvat bussit antaneet riittävästi töitä edes yhdelle miehelle.

Vielä 1980-luvullakin firmat yleensä duunasivat vähän mitä sattui huvittamaan. Erkki Paasikivi oli aikaansa 30 vuotta edellä keskittyen yhteen kohteeseen, hanoihin. Toisaalta sekoitehanoissa riitti kehitettävää sekä markkinoita ja firma (Oras) tuotti erinomaisesti. Erkki Paasikivi kuitenkin päätti keskittyä siihen, mikä osattiin erittäin menestyksekkäästi ja rajasi markkinat Eurooppaan.

Erkki Paasikiven pojilla oli ongelmana taskuja painavan rahan määrä ja he alkoivat laajentaa isä-Erkin vieroksumille muille aloille.

Nykyään konsernin emoyhtiöllä Oras Investillä on suuria omistuksia hanatehtaan 100 % lisäksi pörssiyhtiöissä Uponor, Kemira sekä Tikkurila ja kokonaisuus on ilmeisen vaikeasti hallittavissa.

Ensinnäkin tulee maantiede. Oras toimii Euroopassa, Uponor paljolti USA:ssa, Tikkurila vastaavasti Itä-Euroopassa ja Kemira globaalisti (paitsi, että Aasian kasvuun on päästy erittäin heikosti kiinni).

Sitten ovat toimialasektorit. Uponor tuottaa isä-Erkin vieroksumia putkia (ei ollut viisasta, että hanatehdas olisi kilpaillut putkifirmojen kanssa) ja Kemirassa Paasikiviä lienee kiinnostanut eniten vedenpuhdistus. Lannoitteet myytiin ja Tikkurila eriytettiin, mutta jäljelle jäivät edelleenkin metsäteollisuuden kemikaalit.

Tikkurilan myynnillä on julkisuudessa spekuloitu, mutten pysty näkemään firmaa alkuunkaan niin houkuttelevana ostokohteena kuin sitä vuosia hehkuttaneet eräät Nordnetin blogistit. Tikkurilahan keskittyy paljolti puumaaleihin ja eiköhän ostokykyisissä maissa ihmiset asu enenevästi kivitaloissa ja ostokyvyttömissä maissa harmaa puuseinä riittää nyt niin kuin on riittänyt vuosisatoja.

Nordnetin blogeissa on myös jauhettu Tikkurilan brändeistä, mutta pelkkä sana ei riitä, vaikka purkin kyljessä lukisikin muuta kuin ”talomaalia”. Onko firmalla muka joitain globaalisti arvostettuja brändejä? Häh?

Uponorin ”tulosvaroituksen” viime viikolla tuottaneen laskun kestävyyttä en arvioi, mutta Uponor on ollut jo tavallisen monta vuotta suurten lupausten ja vähäisten lupausten realisoitumisten firma, jonka kurssikehitys on ollut aivan yhtä huono kuin Tikkurilallakin. Meneekö USA:lla ikuisesti edes yhtä hyvin kuin viime vuosina?

Kun Paasikivet aikoinaan hankkivat Kemiraa, puhdas vesi oli vähän kaikkien huulilla. Raaka totuus on kuitenkin, että veden puhdistaminen suodattimien asemesta kemikaaleilla on ympäristöllisesti problemaattista ja esim. Littoistenjärven puhdistamiset tuovat ikävästi mieleen ns. neuvostotieteen suurimmat suunnitelmat vaikkapa Siperian jokien virtausten kääntämisestä. (”Liedon kunnan terveysviranomainen vastusti hanketta ympäristölupavaiheessa…  …Aluehallintovirasto antoi hankkeelle ympäristöluvan vuonna 2014, vaikka sitä vastustivat muun muassa järven molemmat kunnat Kaarina ja Lieto. Varsinais-Suomen ELY-keskus on tapauksessa valvova viranomainen… …Erikoista kyllä, eräistä hankkeen tärkeimmistä yksityiskohdista ei syntynyt koskaan lopullisesti sitovaa päätöstä, josta olisi voinut valittaa. Littoistenjärvestä voidaan oppia, että tällaisten hankkeiden lupaehdoissa pitäisi määrätä sitovasti esimerkiksi kemikaalien määrästä, töiden ajoituksesta ja tavoitteena olevasta veden happamuustasosta.” Lähde)        

Joka tapauksessa maailmalla on hirmuinen määrä Kemiraa suurempia ja suunnilleen yhtä halpoja kemian alan yrityksiä.

Oraksen ja Uponorin materiaalivirrat ovat Kemiraan verrattuna pieniä ja tekniikka tietysti täysin erilaista, joten synergiaa ei ole.

Epäilemättä Erkin pojat ovat euroissa laskien hyvinkin kartuttaneet isänsä perintöä, mutta puheista huolimatta epäilen fokuksen hukkuneen.

 

Omistan Kemiran ja Uponorin osakkeita.

Artikkeli: 

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.