Eläkkeiden sitominen lapsilukuun olisi oikeuden- ja tarkoituksenmukaista

Käyttäjän Kai Nyman kuva

Jokainen suomalainen maksaa työeläkettään varten noin 24% bruttopalkasta. Osa summasta näkyy palkkalaskelmassa ja osa on piilossa työntekijältä (ns. työnantajan maksama osuus). Riittääkö tämä summa tulevaisuudessa?

Kysymys on liian kapea-alainen. Tyeläkemaksun keräämiseen liittyy ajatusvirhe. Ei pelkällä rahalla saa mitään, tarvitaan aina myös tekeviä käsiä. Vanhus ei saa tekeviä käsiä avukseen pelkällä rahalla, ellei niitä käsiä ole. Molempia tarvitaan, investoitua omaisuutta (taloja, teitä, tehtaita) ja ihmisiä jotka niissä hyörivät. Pelkällä investoidulla omaisuudella ei eläkkeitä voi maksaa. Ei auta vaikka omaisuutta olisi kaksin verroin, jos ei ole ihmisiä, jotka sitä omaisuutta arvostavat.

Mitä pitäisi tehdä? Olisi varsin oikeudenmukaista, että työeläke olisi sidottu sekä lapsilukuun että elämän aikana maksettuihin eläkevakuutusmaksuihin. Silloin olisi molemmilla eläkkeisiin oleellisimmin vaikuttavalla tekijällä (investoidulla pääomalla ja ihmisillä) arvo myös eläkettä itselleen kartuttavan kannalta. Lasten oikea arvostus korjaisi syntyvyyden ja aikanaan eläkkeillemme olisi myös maksajat. Toteutuisi parempi tulevaisuus kaikille ja parempi tarkoituksenmukaisuus.

Paljonko lapsen hankkimisen tulisi kartuttaa eläkettä? Kysymykseen on helppo vastata, jos halutaan päästä matemaattiseen oikeudenmukaisuuteen. Jos neljän lapsen saaminen kasvattaminen työikään tuottaisi täyden työeläkkeen, niin silloin päästäisiin taspainoon, jossa lasten ja pääoman arvostus on suurin piirtein oikeudenmukaisella tasolla. Jos siis työssä käyvä ihminen saa kaksi lasta niin hän saa täyden työeläkkeen. Jos hän taas saa neljä lasta eikä käy päivääkään työssä, niin hän saa silloinkin täyden työeläkkeen. Lapsettomilla olisi ankeampaa, mutta elämä on joskus sellaista.

Miten on päässyt syntymään sellainen ajatusvirhe että lapsilla ja nuorilla ei ole työeläkkeiden kannalta merkitystä?  Syy on historiallinen. Työeläkkejärjestelmä on rakennettu aikana jolloin lapsia ja nuoria oli paljon ja vanhuksia vähän ja investoitua pääomaa vähän. Ja lapsille ja nuorille ei tarvinnut laskea arvoa kun niitä oli paljon, miltei määrättömästi. Nyt tilanne on toinen ja muuttuu koko ajan lähemmäs sitä vaihetta, jolloin pääomaa ja investoitua omaisuutta on paljon, miltei määrättömästi ja lapsia vähän. Vain harvoilla kullan arvoisilla lapsilla on silloin enää todellista arvoa.

Kuvan lähde:  wikimedia / Cathrine Scott

     

Kommentit

Comment: 

Olisi varmaan niin kuin sanot tarkoituksenmukaista ja jopa oikeudenmukaista sitoa työeläke ainakin osittain lapsilukuun.

Nämä tämän tyyppiset muutokset ovat merkittäviä. Ei ole itsestään selvää että näin suurta muutosta tehdään. Moni kansakunta ja valtio on historian saatossa mennyt mielummin tuhoon kuin tehnyt näin suuria paradigmamuutoksia.

Jotkin kansakunnat ovat olleet joskus valmiita paradigman muutoksiin: Kiina siirtyi pois keskusjohtoiseta suunnitelmataloudesta, Intia hylkäsi kastijärjestelmän, USA ja Venäjä siirtyivät 1860 luvulla pois orjuuden hyväksymisestä.

Mutta monta muutosta on jäänyt tekemättä ja monissa tapauksissa kehitys on kulkenut nurinkuriseen suuntaan.  Ottomaanien valtakunnan suvaitsevainen ilmapiiri ja ylivoimainen tieteen ja hallinnon taso rapautui ja valtakunta jäi jälkeen muun Euroopan kehityksestä. Venäjä rapautui 1800 luvun alkupuolen maailmanvalta asemastaan nykyiseksi keskisuureksi toimijaksi. Esimerkkejä on vaikka kuinka paljon. 

Moni kansa ja yhteisö on päättänyt muutoksen sijasta valita tuhon tien. Päätös on kuitenkin aina omissa käsissä. Jonkin kulttuurin tuho on pienelle ihmiselle yllättävän vähäpätöinen asia. Jos ei jokin kulttuuri kukoista niin pieni ihminen valitsee toisen johtotähden.

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.