Dollarin inflaatio romahduttaisi sen aseman maailmankaupan välineenä

Käyttäjän Kai Nyman kuva

USA dollarista tuli maailman johtava varantovaluutta ja maailmankaupan vaihdon väline kun se syrjäytti Englannin punnan 1920 ja 1930 luvuilla. Sen jälkeen ei ole tullut suuria muutoksia, mailmankauppaa tehdään dollareissa, hinnoitellaan dollareissa ja varantovaluuttana pidetään dollareita.

Miksi keskuspankit pitävät valuuttavarantoa?  Valuuttavarantoa pidetään, jotta kriisin sattuessa voidaan rahoittaa tuontia ja selviytyä tilanteesta. Yleensä varanto on noin 3kk tuonnin arvo mutta voi olla suurempikin. Varannon avulla tasoitetaan valuuttojen välisiä hintaheilahteluita ja puskuroidaan valuutan arvoa yksittäisistä suurista kaupoista aiheutuvia valuutan kysyntäpiikkejä vastaan.

Tuleeko dollari säilyttämään asemansa? Riippuu USA:n politiikasta. Jos kaikki voivat luottaa siihen, että USA:n dollari on vakaa ja sillä voidaan käydä kauppaa kriisinkin sattuessa, niin dollari säilyttää asemansa. Onhan kaikkien kannalta parasta, että maailmassa on vain yksi vakaa ja luotettava vaihdon väline, olkoon sitten vaikka dollari. Helpottaa elämää kun suuret, mantereiden välistä kauppaa käyvät yritykset voivat pitää dollaritiliä ja käydä dollareilla kauppaa. Silloin myös keskuspankit voivat pitää dollareita varantona luottaen siihen että kriisissäkin tuotteita saa dollareilla. Yhteinen valuutta helpottaa elämää. 

Muutoksen mahdollisuus on kuitenkin olemassa. Voiko esimerkiksi Kiina luottaa siihen että USA ei paina dollareita esimerkiksi elvyttääkseen talouttaan enempää kuin on kohtuullista. Samalla kun USA painaa rahaa ja jakelee sitä kansalaisilleen helikopteirirahana, alenee niiden dollarivarantojen arvo, jotka ovat Kiinan keskuspankissa. USA:n mahdollinen holtiton finanssipolitiikka ja käynnistyvä inflaatio olisivat dollarin loppu varantovaluuttana. USA:lla on vastuu maailmankaupan vaihdon välineen, dollarin, huollosta ja se menettää asemansa, jos se hoitaa vastuunsa huonosti.

Dollarin aseman horjuminen tarkoittaisi seuraavaa:

  • USA:n olisi ostettava kovilla valuutoilla (Euro, Juan,....) takaisin kaikki yritysten ja keskuspankkien tileillä olevat dollarit. Tämä on suorastaan mahdotonta tehdä ilman kymmenien vuosien siirtymäaikaa. Noita varantoja ja dollaritilejä on niin kohtuuttoman paljon että dollarin arvo helposti romahtsisi ja amerikasta tulisi yks kaks yllättäen BKT:llä laskien Kiinaa köyhempi maa. 
  • USA on voinut ylläpitää korkeaa velaksi tapahtuvaa kulutusta suhteessa muihin maihin vain siksi että muut maat ja yritykset ovat tarvinneet dollareita lisää samalla vauhdilla kuin maailman BKT ja kauppa ovat kasvaneet. Dollareilla on ollut kysyntää. Tilanne muuttuisi jos dollarin asema horjuisi. Enää ei tarvittaisikaan dollareita vaan niitä voitaisiin palauttaa takaisin. USA:n kansalaiset joutuisivat tekemään työtä maksaakseen tuontinsa ja vielä lisäksi he joutuisivat maksamaan takaisin kovassa valuutassa nekin dollarit jotka tulevat takaisin maailmalta.

 Mitä mahtavat ajatella Kiinan, Intian, Venäjän ja Euroopan keskuspankit ? Vuodattaisivatko ne kyyneleitä dollarin romahtaessa. Luultavasti vuodattaisivat yhtä paljon kuin krokotiili. Ehkä pitäisi kuitenkin olla huolissaan. Dollarin merkityksen väheneminen aiheuttaisi niin paljon epävakautta että sekasorrosta seuraisi harmia kaikille. Mutta maailma ei ole sellainen jossa vuodatetaan aitoja surun kyyneileitä kun yhdellä maailmanvallalla menee huonosti - päinvastoin.

Kuvan lähde: wikimedia

 

Kommentit

Comment: 

Niin, oon ymmärtänyt että jos dollari menettäisi arvoaan nii vastaavasti dollari-velka olisi velanantajille huono asia?

Millä aikajänteellä dollari voisi "romahtaa"? 5v? 10v? 

Käyttäjän Kai Nyman kuva

Comment: 

Erittäin hyvä kysymys. Kuluttajahintojen inflaatio ei ole käynnistynyt huolimatta siitä, että FED on painanut  keskuspankkirahaa noin 3000 Mrd$. (https://fred.stlouisfed.org/series/WALCL). Rahat päätyvät tileille makaamaan.

Osakkeiden ja asuntojen hinnat sen sijaan inflatoituvat. Asuntojen hintakehityksen näkee täätlä https://fred.stlouisfed.org/series/CSUSHPINSA

Nyt on hyvä kysymys mitä velkojat tarkoittavat inflaatiolla. Voisin kuvitella että velkojien (=Kiinan keskuspankki) kannalta inflaatiota on lähinnä asuntojen ja osakehintojen nousu. Velkojat (keskuspankit) eivät aio milloinkaan ostaa kulutustuotteita amerikan kuluttajamarkkinoilta. Sen sijaan velkapapereista mahdollisesti vapautuvilla rahoilla ostetaan amerikkalaisia osakkeita, teollisuuskiinteistöjä ja kauppakeskuksia. Niiden hinnat nousevat ja velkapapereissa mainittujen dollareiden arvo kutistuu.  Tämä tarkoittaa sitä että inflaatio (= dollarin arvon romahdus) on velkojien kannalta hyvässä käynnissä.

Mutta tämä on spekulaatiota. En tarkoin ymmärrä sitä mikä inflaatio on Kiinan keskuspankille tärkeää ja siksi on vaikeaa vastata kysymykseesi tyhjentävällä varmuudella. Mutta eiköhän tässä ollut kuitenkin jotain ajatusta. 

 

 

 

Käyttäjän Kai Nyman kuva

Comment: 

Tuli vielä mieleen että Keskuspankki saattaa miettiä sitä kuinka varantovaluuttojen keskinäiset arvot kehittyvät. Jos yksi on kovasti epävakaa suhteessa muihin ja laskee paljon arvossaan niin sitä pidetään silloin vähemmän varantovaluuttana.

Kyse ei siis olisi suoraan inflaatiosta vaikka inflaatio kyllä tähän vahvasti vaikuttaakin.  Mutta tämäkin on kyllä spekulaatiota.

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.