COVID-19, toinen aalto

Käyttäjän J.Vahe kuva

Tällä merkinnällä on kolme lähdettä eri tasoilta.

Ensin Trump on – jos mahdollista – alittanut jopa itsensä viimeisessä tiedotustilaisuudessaan. Ennen presidentinvaaleja USA:ssa kuolleitten määrä on tätä vauhtia neljännesmiljoona.

Suomessa ylilääkäri seuraa huolestuneena tartuntojen lisääntymistä ja Siilasmaa moittii reagoinnin puuttumista.

Ja lopuksi tässä yhteydessä nimetön FB-kaverini kertoi seuraavaa, hän työskentelee terveydenhoidon parissa.

”Tänään kävin yhdessä Porin lounaspaikoista. Siellä käy tosi paljon työmiehiä syömässä ja mm. poliiseja, virkamiehiä jne. Menin 10.30 jo kun se aukesi. Asiakkaita oli oikeesti kymmeniä mun jälkeeni jonossa ja lisää tuli koko ajan. Seurasin tilannetta: yksikään ei pessyt käsiä eikä laittanut käsihuuhdetta. Kehotuslappuja oli ja mahdollisuus pesuun/huuhteeseen tarjottiin kyllä. Kaikki tarttuivat samoihin ottimiin noutopöydässä. Apua. Mitä tämmönen tarkoittaa... Toinen aalto tulee kun ei mitään oo opittu.”

Mitään ei ole opittu. Tehokasta hoitoa ei ole maaliskuuta enempää, rokotteen käyttöönotto Suomessa on vähintäänkin kuukausien päässä ja Suomi tulee lomiltaan kokonaan avattuun yhteiskuntaan. Elokuun tilanne on paljon pahempi kuin koulujen avaaminen pariksi viikoksi toukokuussa, jota kovasti arvosteltiin.

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.