Byrokratian seurauksia

Käyttäjän J.Vahe kuva

Turkulainen Logomon kulttuurisilta ei ala mistään eikä johda minnekään. Oiva symboli koko kaupungille.

 

Case I: ns. kulttuuri

Aioin alun perin vastata linkin hyvään kommenttiin, mutta vastaus venyi.

Olen seurannut erään maakunnan ns. kulttuurintuotantoa, maakunta ei välttämättä sijaitse läntisessä Suomessa. Uskoakseni pelkän hallinnon palveluksessa on noin sata (100) henkilöä. He eivät tuota muuta kuin byrokratiaa.

Esimerkkejä löytyy toki Turustakin. Kuvan ns. Logomon silta tuottaa kulttuurituottaja YIT:n kassaan pienen riitelyn jälkeen miljoonia, vaikka on tarpeeton. Säästetään sitten yksityistämällä saattohoito.

Case II: ns. avustajat

Kun Rinteen hallitusta muodostettiin, kiinnitettiin huomiota avustajien suureen määrään. Arvostelu leimattiin populismiksi, pieni asia valtion budjetissa.

Keisarin avustajat eivät sotkeutuneet eivätkä sotkeneet hallintoa

On aivan totta, että valtion menot eivät olennaisesti kasvaisi, jos ministeri liikkuisi kuvan kaltaisen saattueen kanssa, toisihan se arvovaltaakin, etenkin kun sitä ei muuten ole.

Ongelmaksi tilanne muuttuu vasta, kun avustajat jotain tekevät, mitä onneksi sattuu vain hyvin harvoin, koska jälki on kauheaa.

Heidi Hautala joutui eroamaan ministerintehtävistään, kun avustaja vaati rikosilmoituksen vetämistä takaisin. Katri Kulmunin tapaus on tuoreessa muistissa.

Kun ministeriöissä on suuri joukko poliittisesti nimitettyjä virkamiehiä, joilla lienee edes jotain koulutusta ja työkokemusta, ehkä ministeri, ylioppilas Pekka Haavisto olisi voinut harkita yhden oman avustajansa nimittämistä hiukka kauemmin, ehkä juridiikka olisi pysynyt ministerillä paremmin hallussa. Googlen mukaan aiheesta löytyisi jopa valtionhallinnon erikoislehti Seiskan sivuilta, mutta jääköön.

_________________________________________________

Ja kyllä, en ole unohtanut sijoittamista. Osarikausi käynnistyy omalta osaltani 14.7. (J.P Morgan ym.). 17.7. tulee tusinan Helsingissä noteeratun firman q2 tulokset.

Veikkaan, että edessä on vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

LiiteKoko
Image icon wp_20200126_14_00_40_pro.jpg84.57 KB

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.