Berkshire pikavoiton paikassa

Käyttäjän Heikki Ikonen kuva

Kyllä meitä Warrenin kanssa nyt laulattaa!

Teknojätti Applen Q2 nosti huiman rallin, joka hiukan viiveellä tarttui Pörssihaukan vajaa pari kuukautta (Piksussa 3.7.) sitten pelipaperiksi nostamaan Berkshire Hathawayhin. Sen valtavasta pörssisalkusta Apple täyttää puolet.

Olen määritellyt Warren Buffetin johtaman jättiyhtiön pikavoiton lunastushinnaksi noin 200 dollaria. Siellä osake nyt juuri on, joten ainakin itse ihan makoisan tilin lunastan.

Osake voi jatkaa ylikin 200, joten pikavoiton lunastuksissa on aina riskinsä. Treidaamisessa on kuitenkin aina jossain kohtaa painettava liipasinta, koska kurssit tulevat jossain kohtaa alaskin.

Pitkään salkkuun Berkshireä ostaneiden ei pikavoittoja tarvitse arpoa, antaa osakkeiden köllöttää. Mutta on muistettava, että kurssit eivät koskaan kulje yhteen suuntaan mittaansa enempää.

Vuosien mitassa asia on toinen laatuyhtiöiden kohdalla – suunta jatkuu ylös. Ja laatua Berkshirellä riittänee Omahan oraakkelin jälkeenkin.

Joka tapauksessa Pörssihaukka paukauttaa tässä kohtaa hitusen henkseleitään. Berkshiren pelisuositus osui varsin hyvin.

Tekninen analyysi toimi taas

180 dollarin tasolla keskipitkän trendin pohjasta suosituksen mukaan ostaneet ovat pikavoiton lunastaessaan tienanneet noin kymmenen prosentin kuukausituoton. Se vastaa hyvän osakkeen vuosituottoa ja lähes kaksinkertaista keskimääräisen indeksisijoituksen vuosituottoa.

Tapaus osoittaa, miksi Pörssihaukan ajoitussuositukset perustuvat tekniseen analyysiin. Se ei ole virheetön menetelmä, mutta osoitti taas kerran parhaat puolensa. Perustelut tulivat etu- eivätkä jälkikäteen.

Vihje oli julkisessa jakelussa mainostempauksena. Toivottavasti mahdollisimman moni tilaisuuteen tarttui.

Kiitos Omahan oraakkeli, hyvää viikonalkua kaikille!

Hyvästä kannattaa ihan hitusen maksaakin:

https://porssihaukka.fi/

Artikkeli: 

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.