Amer, UPM, Neste ja Kesko olleet maailman tuottoisimpia yrityksiä

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Neljä suomalaisyhtiötä, Neste, Amer Sports, UPM-Kymmene ja Kesko ylsivät Boston Consulting:n maailman viidensadan eniten sijoitustuottoja tuottaneen yrityksen joukkoon. Neste nousi peräti 30 tuottoisimman yrityksen joukkoon.

Yhdysvallat pitää kärkisijaa maailman eniten sijoitustuottoja tuottaneidensuuryritysten listalla, selviää Boston Consulting Groupin (BCG) raportista. Kärkiasema on vankka, sillä listan kymmenen kärkeen mahtuu peräti seitsemän yhdysvaltalaista yhtiötä. BCG tutki selvityksessään yritysten osakkeenomistajille vuosina 2014-2018 tullutta kokonaistuottoa. Luku sisältää sekä osakkeiden arvonnousun että osinkotuotot. Yhdysvaltojen niskaan hengittää kuitenkin vahvasti Aasia. Sadasta eniten sijoitustuottoja tuottaneesta suuryrityksestä 55 % on aasialaisia ja enää 28 % pohjoisamerikkalaisia.

BCG on julkaissut listaa vuodesta 1999 asti. Tähän asti on vertailtu vain maailman kahtasataa pörssiarvoltaan suurinta yritystä, mutta tällä kertaa BCG vertasi myös sitä pienempiä yrityksiä. Yli 30:lta eri alalta listattiin eniten sijoitustuottoja tuottaneet yhtiöt. Alakohtaiset vertailut tuottivat suuryrityslistan rinnalle aiempaa paljon laajemman aineiston, josta poimittiin 500 tuottoisinta yritystä kokoon katsomatta.

Viidensadan sijoittajilleen tuottaneimman yrityksen listalle pääsi neljä suomalaisnimeä. Suomalaisista parhaiten pärjäsi Neste, joka nousi peräti sijalle 27.Kiinalaisten ostama Amer Sports nousi myös listalle, mutta jäi kauas taakse sijalle 212. UPM-Kymmene ja Kesko olivat listan sijoilla 414 ja 416.

”Suomalaisyhtiöiden määrä tällä laajemmalla listalla on pohjoismaisittain ihan mallikas. Tarvitsisimme kuitenkin useampia yrityksiä listan kärkipäähän. Toisaalta on huomionarvoista, että Neste sijoittui tällä 500 yrityksen listalla paremmin kuin yksikään ruotsalais- tai norjalaisfirma”, sanoo BCG:n osakas Teemu Ruska.

Korkein sijoitus 500 tuottoisimman yrityksen listalla pohjoismaisista yhtiöistä on tanskalaisella terveydenhoitoalan teknologiaan keskittyneellä Ambulla. Pohjoismaista eniten yhtiöitä listalla on Ruotsilla (10 kpl). Hieman perässä tulevat Tanska (7), Suomi (4) ja Norja (4). Euroopasta eniten tälle listalle päässeitä yrityksiä on Iso-Britannialla (17 kpl).

Media- ja teknologiayritykset suuryritysten tuottoisimpia

Suurten yritysten vertailussa parhaiten menestyivät teknologia- sekä mediayhtiöt. Ne veivät suuryritysten vertailussa kuusi paikkaa kymmenen kärjestä. Nousussa ovat myös terveydenhoitoalan teknologia- ja palveluyritykset.

”Listalla tapahtuu vahvaa liikehdintää vuodesta toiseen, sillä markkinoiden vaihtelut vaikuttavat sijoitustuottoihin niin vahvasti. On hyvin harvinaista, että sama yritys pärjäisi listalla yhtä hyvin vuodesta toiseen”, Ruska sanoo.

Raporttia varten BCG tutki yli 2250 suuryritystä ympäri maailmaa. Hieman yli kolmasosa tutkituista yrityksistä oli Yhdysvalloista.

Artikkeli: 

Lisää uusi kommentti

You must have JavaScript enabled to use this form.

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
To prevent automated spam submissions leave this field empty.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.