Trendit, suhdanteet ja teknologiat

Käyttäjän Kai Nyman kuva

Euroalueen vientiteollisuus on kilpailukykyistä

Sijoittalle on tärkeää tuntea sitä miten eri valuuttojen arvot ovat yli- tai ali- arvostettuja. Tämä on tärkeää siksi, että matalan kustannustason alueet ovat viime aikoina kehittyneet paremmin kuin muut. On myös mahdollista että valuuttojen arvot aikaa myöden tasoittuvat niin, että kustannustaso eri maissa lähentyvät toisiaan. Tämäkin seikka puoltaa sijoittamista niihin maihin joiden valuutat ovat aliarvostettuja.

Valuutan ali- ja yli- arvostusta voi mitata hyvin monella tavalla. Erään kätevän, käyttökelpoisen ja ymmärrettävän tavan muodostaa Economist lehden aika-ajoin keräämä Big Mac indeksi, joka mittaa sitä, minkä hintainen on Big Mac hampurilainen (tai vastaava) eri maissa. Halpa hampurilainen tarkoittaa halpaa valuuttaa. Yksinkertainen mittari, joka toimii melko luotettavasti.

Oheisessa taulukossa on hampurilaisen hinnasta laskettuja valuutan yli- ja ali- arvostusprosentteja suhteessa dollariin. Näyttäisi siltä että Euro on edelleen hieman yliarvostettu ja kaukoidän valuutat (Kiina, Malesia, Thaimaa) ovat aliarvostettuja. 

Halvan valuutan maat eivät ole itsestään selviä sijoituskohteita. Monien maiden valuutat ovat vuosikymmeniä aliarvostettuja, mutta silti teollisuus ei kehity eikä valuutan arvokaan tasapainoitu. Mistä tämä johtuu? Syy on melko yksinkertainen. Valuutan arvon määrää vientiteollisuuden kilpailukyky ja mekanismi on suurin piirtein seraava:

  • Maan vienti kasvaa kun vientiteollisuus on kilpailukykyistä ja tuotteet haluttuja maailmalla
  • Viennin ja tuonnin täytyy olla pitkällä aikavälillä tasapainossa (kukaan ei voi velkaantua loputtomasti)
  • Tasapaino löytyy kun velallisen valuutta heikkenee niin paljon että velallinen ei enää pysty ostamaan maailmanmarkkinoilta kuin ainoastaan sen verran tuotteita kuin sen oma vientiteollisuus pystyy tuottamaan vastinetta

Monen Euroopan maan vientiteollisuus on jo sata vuotta ollut ylivertaista suhteessa moniin kehittyviin maihin ja niinpä myös valuuttojen arvostuksessa on ollut vastaavan suuruinen epäsuhta. Eikä ero ole vieläkään tasoittunut. Euroalueen vienti ja tuonti ovat edelleen tasapainossa vaikka valuuttojen arvostustasoissa onkin suuri ero. Turha meidän surkutella itseämme ja päivitellä kaukoidän nousua - olemme edelleen kilpailukykyisiä.

Mitä jatkossa tapahtuu

Kaukoidän ja kehittyvien maiden kulttuurit ja tekemisen tapa ovat nyt kuitenkin integroitumassa osaksi maailmanlaajuista yhteistä kulttuuripiiriä ja osaamista. Siellä osataan jo nyt tuottaa maailmankauppaan kelpoa tavaraa ihan kohtuullisia määriä ja houkuttelevalla kustannusrakenteella. Tästä syystä on odotettavissa, että kaukoidän valuutat jossakin vaiheessa vahvistuvat.Pitää vain odottaa että markkinatalouden pettämättömät lait seuraavien vuosien (tai vuosikymmenen) kuluessa hoitavat vääjämättömän tehtävänsä ja tasapainottavat valuuttojen arvot vientiteollisuuden keskinäisen kilpailukykypariteetin mukaiseksi. 

Suomessa on jo pitkään huolehdittu vientiteollisuuden kilpailukyvystä ihan mallikkaalla tavalla. Toivottavasti pysymme jatkossakin tuottamaan maailmanmarkkinoilla haluttuja tavaroita ja mielikuvia - vientiteollisuuden osaamisesta riippuu paljon.

Lähde: www.economist.com

Käyttäjän Jaakko Wallenius kuva

Teoriaa käytännössä

Teoriassa jokainen yrittäjä tietää, että hänen tuotteillaan ei ole kysyntää, jos hänellä ei ole ostovoimaista asiakaskuntaa, eikä hänellä ole ostovoimaista asiakaskuntaa, jos yritykset eivät maksa työntekijöilleen riittävästi palkkaa.

Teoriassa jokainen yksityisen yrityksen työntekijä tietää, että hänellä ei ole pitkän päälle työpaikkaa, jos hänelle palkan maksava yritys ei pysty toimimaan kannattavasti.

Käytännössä jokainen yritys pyrkii maksamaan omille työntekijöilleen niin vähän palkkaa kuin on mahdollista.

Käytännössä jokainen työntekijä pyrkii saamaan omasta työstään niin suuren korvauksen kuin mahdollista.

 

Tämä on tietysti se paradoksi, joka tekee markkinataloudesta niin jännittävän paikan elää. Toisaalta työntekijöillä ja työnantajilla on vahva yhteinen intressi, sillä hyvinvointia sekä työnantajalle että työntekijälle tuottava systeemi on molempien itsekkäänkin edun mukainen.

Toisaalta tämä teoria unohtuu heti, kun siirrytään yksittäisen yrityksen tasolle, sillä silloin astuu peliin mukaan pääoman ja työn suora kilpailutilanne. Molemmat kun aina kilpailevat yrityksen tuottaman lisäarvon jakamisesta ja pyrkivät maksimoimaan oman osuutensa siitä.

Juhlapuheissa työntekijät ovat aina yrityksen tärkein voimavara, niin kuin he tietysti todellisuudessa aina ovatkin, sillä ilman työntekijöitä ei yritystoiminta voi koskaan kasvaa yhden miehen puuhastelua kummallisemmaksi.

Todellista päätösvaltaa yrityksissä käyttävät kuitenkin pääoman edustajat, jotka hyvin luontevasti antavat työntekijöille vain sen osuuden yrityksen tuottamasta lisäarvosta, joka on pakko antaa. Työntekijöillä puolestaan ei ole muita keinoja kuin lakkoase painostaa pääomaa tinkimään omasta osuudestaan.

 

Tämä työn ja pääoman kilpailu toimii kuitenkin melko kitkattomasti hyvien aikojen aikana, kun yrityksen tuottamasta kasvavasta lisäarvosta riittää uutta jaettavaa myös työntekijöille, vaikka pääoman suhteellinen osuus tuloksesta samalla kasvaisikin.

Taantuman tullessa tilanne kuitenkin muuttuu radikaalisti. Kun yrityksen liikevaihto putoaa, supistetaan ensimmäiseksi työvoimakuluja, mikä on tietysti täysin luonnollista, kun työn määrä yrityksessä vähenee.

On kuitenkin äärettömän luonnollista, että työntekijäpuolen on vaikea ymmärtää, jos pääoman tuotto-odotus ei jousta lainkaan edes hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa. Tällainen tilanne johtaa nopeasti asenteiden lukkiutumiseen.

 

Työnantajan voi toisaalta olla hyvin vaikea ymmärtää miksi työntekijät eivät tunne solidaarisuutta heitä kohtaan hyvin vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. 

Solidaarisuuden puute on kuitenkin hyvin ymmärrettävää ainakin niissä yrityksissä, joissa ei ole hyvinä aikoina jaettu hyvää tulosta työntekijöille ja huonoina aikoina työntekijät ovat ainoa osapuoli, joka joutuu joustamaan. 

On todellakin yrityksiä, joissa yritysten pääomalle ulos jaettava tulos on pysynyt hyvänä työntekijöihin riittävän nopeasti kohdistettujen säästötoimien ansiosta.

 

Mikään yritys ei tietysti voi toimia tappiolla, mutta kysymys onkin myös ihan vanhanaikaisesta reiluudesta. Ihmisyksilöt kuitenkin tekevät päätöksiä oman lähikokemuksen perusteella, eivätkä he suinkaan ajattele kansantalouden kokonaisetua. 

Jos koko säästö haetaan työvoiman osuudesta, eikä pääoma pysty tinkimään tuotto-odotuksistaan edes ilmiselvässä kriisitilanteessa, voi käydä niin, että tilanne helposti kärjistyy avoimiksi konflikteiksi. Niin voi käydä, vaikka konfliktin osanottajat hyvin teoriassa tietäisivät, että konflikti juuri nyt voi olla koko kansantalouden kannalta hyvinkin turmiollinen asia.

Käyttäjän J.Vahe kuva

Tasaisuutta puukauppaan

Jonkun aikaa keitin itseäni henkisessä sellukattilassa, jossa kloorin ja lipeän lisäksi oli aimo annos sappea. Sapella tarkoitan sisäelimen eritettä enkä eteläafrikkalaista metsäteollisuusyritystä. Aiheena oli oheinen metsäteollisuuden tuottama “uutinen”.

Suomalainen metsäteollisuus on ilmeisesti käännekohdassa. Devalvaatio ei ole enää keinovalikoimassa. Sen takia kaikkinainen vaatiminen, valittaminen, kinuaminen, kitiseminen ja kärttäminen on muutenkin tarpeetonta. Onneksi minulla on tarjota Suomen metsäteollisuudelle aivan konkreettinen vaihtoehtoinen väline. Se on peili.

Valittaminen, vaatiminen, kinuaminen, kitiseminen ja kärttäminen olivat etusijalla vielä 2008, jolloin Brunila vaati hallitukselta toimia Venäjän tullien suhteen. Mielestäni hallituksen mahdollisuudet olivat rajalliset. Suomen armeijan hyökkäys Venäjälle olisi ollut ainoa tapa varmistaa Venäjän raaka-aineet. Kun tätä jo kertaalleen kokeiltiin vuonna 1941 huonolla menestyksellä, 2008 asiaan ei enää palattu.

Venäjän puutuonnissa keskeisessä asemassa on koivu. Mitä tulee kotimaiseen koivuun, sitä hävitettiin Suomesta rikkaruohon tavoin vielä 1970-luvulla. Itselläni on kokemus vuodelta 2004, jolloin Metsäliitto ei suostunut maksamaan sentin pyörylää havupuuleimikon mukana tulleesta puolesta rekka-autollisesta koivua. Kun koivukin sentään kasvaa 50 vuotta, sitä ei yhdessä kvartaalissa hallitus pysty saamaan tyhjästä loihdittua millään ilveellä. Tämän ymmärtäminen voisi olla metsäteollisuudelle eduksi.

Entäpä metsäteollisuuden muut vaihtoehdot? Kartelleista tuli juuri tuomio enkä usko Suomen hallituksen lähettävän sotaväkeä myöskään metsänomistajien kimppuun pakkomyyntien aikaansaamiseksi. Metsäteollisuuden vanha alihankkija lapuanliikekin lakkautettiin jo vuosikymmeniä sitten.

Kun pakko ei ilmeisestikään ole käytettävissä, lienee välttämätöntä pohtia markkinatalouden pelisääntöjä.

Miten metsäteollisuus on käyttäytynyt? Kartelleja harrastettiin siis vuoteen 2004 asti. Samoihin aikoihin käsivarrenpaksuiset puut käytettiin metsäkoneiden ajouran alustana. Jos metsänomistaja olisi silloin ehdottanut kantojen korjaamista pois, vastauksena olisi ollut pitkä ja räkäinen nauru.

Itse olen saanut ostotarjouksia ajoittain vain yhdeltä firmalta. Eihän isoja firmoja Suomessa olekaan kuin kolme. Ja sitten mennäkseni olennaisimpaan asiaan: ensiharvennukselle on keksitty sellainen lystikäs nimi kuin kasvatushakkuu. Kun kasvatushakkuussa jäljelle jäävien puitten runkoja ja juuristoa voidaan vahingoittaa käytännössä systemaattisesti (kokemukseni vuodelta 1988), ainoa, mikä kasvaa on juurikääpä.

Näitten faktojen jälkeen olisi vielä eräitä kysymyksiä: millaiseksi metsäteollisuus itse kokee oman imagonsa?

Onko koskaan tullut mieleen, että metsänomistajalla voisi olla ikäviä ajatuksia kauppakumppanistaan? Jos puukauppaan halutaan tasaisuutta, tarkoittaako se vain ja ainoastaan sitä, että metsänomistajan pitää em. epäkohdista huolimatta myydä kiltisti puuta metsäfirmoille tasaiseen tahtiin? Olisiko mitenkään mahdollista, että metsäteollisuus itse voisi luoda puukauppaan tasaisuutta Suomen lakeja noudattavalla, kaukonäköisellä ja pitkäjänteisellä asennoitumisella metsänomistajiin, jossa metsänomistajaa pidettäisiin - jos ei nyt ihmisenä niin ainakin kädellisiin kuuluvana.

Vuokranantajan riskejä käsittelen tuolla

Käyttäjän Matti Miettunen kuva

BRIC vai STUPID?

Viimeisten vuosien mantrana on ollut ettei sijoitus voimakkaasti kasvaviin BRIC-maihin eli Brazil, Russia, India and China, voi mennä pieleen. Sijoittajat ovat noudattaneet neuvoa ja kasvavien talouksien rahastoihin ja etf:iin on virrannut rahaa ovista ja ikkunoista.

Eurooppa on nyt havaittu suureksi mahdollisten luottotappioiden keskittymäksi. Kun Dubain luotto-ongelmilla saatiin psyykattua markkinat laskuun muutama kuukausi sitten, on nyt löydetty lisää riskejä Kreikasta, Espanjasta ja Portugalista. Jotta sijoittajille saataisiin hyvä muistisääntö, on ongelma-alueen maiden nimiä yritetty lyödä milloin miksikin lyhenteeksi... Konsultti ehdottaa muistisäännöksi STUPID-maita eli Spain, Turkey, UK, Portugal, Italy and Dubai.

Pitäisikö tässä nyt panikoida ja myydä kaikki, ennen kuin STUPID-maat menevät kaikki konkurssiin ja peli on lopullisesti menetetty?

Todellisuudessa velkaantumisen ei pitäisi olla mikään uutinen markkinoille. Kun kansantaloudet supistuvat ja samalla elvytetään voimakkaasti, käy helposti kuin hullulle miehelle Huittisista: sitä syö enemmän kuin tienaa.

Valtioiden velkaantuminen on pitkän aikavälin ongelma ja suurin pitkällä aikavälillä kasvua rajoittava tekijä G3-alueella (US, EU, JP). Kuitenkaan itse velkaantumisessa ei ole mitään uutta tai merkittävää tapahtunut viimeisten viikkojen aikana Kreikkaa lukuunottamatta. Kreikka ilmoitti laskeneensa väärin oman velkaantumisasteensa ja reilun 7 %:n velka suhteessa bruttokansantuotteeseen olikin reilut 12 %:a. Samalla käynnistettiin spekulaatio Kreikan sulkemisesta euro-alueen ulkopuolelle ja euro heikentyi huomattavasti.

Valtioden velasta ja velan kasvuvauhdista löytyy hyvä graafi osoitteessa http://blogs.reuters.com/macroscope/2010/02/05/deficits-and-debts-made-clear/ .

Itse pidän euron heikentymistä hyvänä uutisena Euroopan taloudelle. Vapaasti heikentynyt dollari on syönyt eurooppalaisten yritysten kilpailukykyä vientimarkkinoilla. Nyt lähestytään terveempää tasoa suhteessa dollariin eikä Yhdysvallat pysty ostamaan kilpailukykyä “devalvoimalla”.

Piensijoittajan ja osakesäästäjän on turha panikoida näiden makrotalouden otsikoiden takia. Elvyttäminen maksaa ja velat lankeavat joskus maksuun, mutta kokonaisten valtioiden konkurssi on uhkana aika kaukana. Nyt kannattaa pysyä mikrotalouden tasolla ja katsoa yritysten julkistamia tuloksia, ehdotettuja osinkoja ja tulevaisuuden näkymiä. Suomalaiset yhtiöt ovat pääosin ylittäneet odotukset osinkoehdotuksillaan. Jos ja kun osinkoehdotukset heijastavat yhtiön hallituksen uskoa tulevaisuuden talouskehitykseen, näyttää tilanne huomattavasti vuoden takaista paremmalta.

Useampi blue chip –yritys tarjoaa nyt 4-6 %:n osinkotuottoa. Pidän näiden osakkeiden omistamista hyvänä vaihtoehtona reilusti alle prosentin tuottoa tarjoavalle korkotalletukselle. Osingot saa tililleen huhti-toukokuussa eli holdari ehtii ottaa kotiin kahdet osingot seuraavan 14-15 kuukauden aikana.

 Kirjoittaja toimii liikkeenjohdon konsulttina Delta Freight Oy:ssä http://www.deltafreight.fi

Käyttäjän Makrotalouskatsaus kuva

Makrotalous: Valtioiden rooli taloudessa kasvaa

 

Makrotalouskatsaus helmikuu / 2010     Kai Nyman         

Katsaukseen liittyvä syventävä keskustelu pidetään Toto invest ryhmän kokouksissa - muissa tilaisuuksissa erikseen pyydettäessä.

 

Source: http://www.ism.ws

 

Sentimentti-indikaattorit

Teollisuuden ja kuluttajien sentimentit ovat jatkaneet paranemistaan. Elpyminen on käynnissä ja tulevaisuudelta odotetaan parempaa.

Inflaatio, korko ja valuutat

Pitkien korkojen hivuttautuminen ylöspäin osoittaa että talouskasvun kestävyyteen luotetaan ja lyhyet korot matavat matalalla odottaen keskuspankkien koronnostoja. 

Euron arvo on ilahduttavasti lähtenyt heikkenemään ja tämä trendi on jo nyt parantanut useilla prosentilla Euroalueella tehdyn työn kilpailukykyä esimerkiksi Kiinassa, USA:ssa ja Japanissa tehtyyn työhön. Kaikki tämä on kotiin päin ja näkyy puolen vuoden tai vuoden viiveellä yrityksen tuloksiin ja työllisyyteen. Vakaa, hyvin hoidettu Euro toimi laman pyörteissä monen sijoittajan turvasatamana mutta nyt sijoittajat ovat valmiit taas luottamaan esimerkiksi dollarisijoituksiin ihan toisella tavalla kuin vaikkapa vain muutama kuukausi sitten.

Reaalitalous

USA liittyi viime vuoden viimeisellä neljänneksellä vahvan talouskasvun alueiden joukkoon ja Euroalueen vuoro tulee kenties tällä tai seuraavalla kvartaalilla. Kehittyvien maiden johdolla tapahtuva elpyminen saavuttaa tämän kevään aikana maailman kaukaisimmatkin kolkat.

IMF on herännyt viime vuonna tekemäänsä virheeseen ja toppuuttelee nyt valtionvarainministereitä säästäväisyyteen. Tämä kampanja tulee nyt auttamattoman myöhään - löysät, velkaantumista ja tehottomuutta lisäävät lamabudjetit on jo tälle vuodelle tehty ja ne toteutuvat vaikka paljon varovaisempi elvyttäminen olisi ollut järkevää. Esimerkiksi Englanti oli vielä viisi vuotta sitten eräs läntisen maailman kapitalistisimmista maista ja nyt valtion kulutuksen osuus bruttokansantuotteesta on jo reilusti yli 50%, joka edustaa suurempaa osuutta kuin joissain Neuvostoliiton aikaiksissa sosialistimaissa. Samaa Englannin viitoittamaa tietä ovat astumassa monet muutkin valtiot - Suomi muiden mukana rintamassa. 

Miksi sitten valtiojohtoinen elvytys ei aina auta? Valtion kulutus kohdistuu eri tyyppisiin asioihin kuin kuluttajien, jotka valitsevat unelmia, mielikuvia ja sellaisia asioita jotka tekevät meille elämän merkitykselliseksi. Valtion kulutus sen sijaan kohdistuu enemmän infrastruktuuriin, hyvinvointipalveluihin ja sellaisiin asioihin, joita voimme kutsua rationaalisiksi ja tarpeellisiksi. Yhteiskunta kuitenkin syntyy noista kuluttajien mielikuvista ja unelmista, joita ilman kaikki muu menettää merkityksensä eikä talouskaan kehity jos liian suuri osa kulutuksesta kulkee valtiokoneiston kautta. Monissa maissa valtiokoneisto on hoitanut tehtävänsä hyvin - kaikki kynnelle kykenevät kuluttajat on otettu mukaan kuluttamaan ja rakentamaan yhteisiä mielikuvia - siis valitsemaan tuotteita ja palveluita. Tulonjako on siis hoidettu hyvin. Tällaisessa tilanteessa valtion panoksen kasvattaminen ei auta vaan saattaa päinvastoin syödä resursseja vapaalta valintaprosessilta. Valtion elvyttäminen on tässä tilanteessa kuin veden kaivoon kantaminen - auttaa hetken mutta ohjaa resursseja tehottomaan toimintaan. 

On turhauttavaa että taloudellisen kasvun odotustaso on Euroopassa tällä hetkellä 2% tuntumassa. Tästä on kuitenkin turha syyttää valtiovaltaa tai keskuspankkipolitiikkaa, jotka ovat kaikienkaikkiaan melko hyvällä tolalla. Syyt ovat syvemmällä kulttuurissamme.

Sijoitusmarkkinat

Sijoitusmarkkinat ovat rauhoittavista makroluvuista huolimatta hermoilleet ja epävarmuuden astetta mittaava VIX indeksi on korkealla. Tuloskausi on tuonut odottamattomia positiivisia ja negatiivisia yllätyksiä ja sijoittajat ovat olleet hämmentyneitä. Kokonaisympäristöä mittaavien makrolukujen parantuminen on jäänyt sivuseikaksi kun yritykset ovat kertoneet tuloksistaan. Turbulenssin kausi kuitenkin päättyy helmikuun aikana ja sitten palataan taas rauhallisempaan jaksoon, jolloin yritykset ovat taas löytäneet suurin piirtein järkevältä näyttävät pörssiarvonsa. Tuo odotettavissa oleva rauhoittuminen on monasti ollut elpyvän kurssikehityksen aikaa.

Käyttäjän Pekka Valkonen kuva

Positiivisilla tulosyllätyksillä negatiivinen kokonaisvaikutus

Juuri sopivasti Nokian Q4 tuloksen julkistamispäivänä mainio CXO Advisory palsta esitteli tutkimuksen tulosyllätysten vaikutuksesta osakemarkkinoihin. Yksinkertaisesti hyvät tulokset ovat myrkkyä osakemarkkinoiden tuotolle.

Kirjoitus perustuu juuri ilmestyneesen tutkimukseen "Aggregate Market Reaction to Earnings Announcements", tekijöinä William Cready ja Umit Gurun. Tutkimuksen aineisto on NYSE ja AMEX osakkeet vuosilta 1973 – 2006.

Selityksenä on, että kokonaisuutena yhtiöiden hyvät tulokset ennakoivat koronnostoa, joka puolestaan johtaa osakkeiden kurssien laskuun. 

Käyttäjän Jaakko Wallenius kuva

Turvaverkko pelastaa

 Olen viime aikoina ollut aika tavalla ymmälläni. Teollisia työpaikkoja on Lohjan seudulta hävinnyt viimeisen parin vuoden aikana satamäärin, mutta se ei ole näkynyt oikeastaan missään. 

Arvoitus syvenee, kun miettii, että koko vientiteollisuuden tuotannosta hävisi taantuman myötä usein jopa kolmannes lähes hetkessä, mutta silti kotimainen kysyntä on pysynyt lähes entisellään, kuntien verotulot ovat vielä kohtuullisella tasolla, eivätkä paikalliset kiinteistövälittäjät sano vielä juuri kohdanneensa työttömyydestä aiheutuneita asuntojen pakkomyyntejäkään.

 

Olisiko kuitenkin niin, että mitään arvoitusta ei olekaan. Olisiko vain niin, että sosiaalinen turvajärjestelmämme on myös kotimarkkinoihin turvaavan talouselämän osan viimeisenä tukena ja turvana. 

Tilapäinen työttömyys ei enää merkitsekään välitöntä taloudellista perikatoa kuten vielä vaikkapa 30-luvun suuren laman aikana tapahtui, kun ansiosidonnainen työttömyysturva ja myös todellinen mahdollisuus neuvotella ja sopia lainan maksuista pankin kanssa antavat  mahdollisuuden jatkaa elämistä kohtuullisissa puitteissa.

Työttömäksi joutuvat joutuu toki sopeuttamaan talouttaan monin rajustikin, kun käteen jäävä rahamäärä putoaa selvästi. Maailma ei kuitenkaan enää kokonaan romahda irtisanomisajan päättyessä.

 

Olisiko niin, että 30-luvun lama oli niin syvä kuin se oli juuri sosiaalisten turvaverkkojen puuttumiseksi vuoksi. Työttömyys merkitsi silloin elintason ja samalla myös kulutuksen täydellistä romahtamista.

Massatyöttömyys merkitsi siis massiivista ja nopeaa kysynnän pudotusta ja tämä kierre ruokki itseään koko ajan kiihtyen. Lainoistakaan ei silloin juuri neuvoteltu, vaan tilapäinenkin maksukyvyttömyys vei helposti maat ja mannut vasaran alle.

Nyt kehittynyt sosiaaliturva ja pankkien joustokyky estävät tai ainakin ratkaisevasti hidastaa tällaisen itseään ruokkivan kurjistumiskierteen syntymistä. 

Järjestelmä antaa ainakin aikaa talouselämän toipumiseen, mutta aikapommi toki tikittää koko ajan taustalla. Ansiosidonnaisen päivärahan 500 päivän takaraja häämöttää kuitenkin tulevaisuudessa. Pankkienkin kärsivällisyys loppuu jossain vaiheessa ja lyhennykset on joskus taas voitava aloittaa.

 

Uusia työpaikkoja pitäisi kohta jälleen syntyä, vaikka suurten ikäluokkien eläköityminen vähentääkin paineita selvästi. Itse asiassa saattaa olla niin, että monien nyt laman varjolla lopetettujen teollisuusyritysten pitäminen täysmiehitettynä olisi saattanut olla jo puolen vuosikymmenen päästä hyvinkin ongelmallista ilman massiivista työvoiman maahantuontia.

Joka tapauksessa voi jo sanoa, että maassamme tehty iso investointi kattavaan työttömyysturvaan tuottaa juuri nyt hyvää tulosta. 

 

Jaakko Wallenius

 

Käyttäjän Pekka Valkonen kuva

Innovatiivisuudesta maailmalla patenttien valossa

Kuten 16.1 kirjoituksessa mainitsin patenttivirastojen hakemusmäärät kertovat hyvin nopealla aikataululla meneillään olevista teknologiatrendeistä. Samoin patentointi kertoo kuinka paljon yrityksillä on varaa panostaa tutkimus- ja kehittämistoimintaan. Tässä on esitetty joitain tietoja kehityssuunnista suurimmissa maissa tai oikeammin patenttivirastoissa.

USA:n hakemusluvuista on käytettävissä vasta puolivuositilasto tai oikeastaan se on syksyllä (Sept. 30) päättyvän tilivuoden 2009 tilasto. Sen mukaan amerikkalaiset jättivät 264,197 patenttihakemusta kertomusvuotena 2009 kun edellisen vuoden luvut olivat 256,887, joten kasvua hakemusmäärässä oli 2,8 %

USA:n virastoon jätettyjen hakemusten kokonaismäärä putosi lukuun 485,500 edellisvuoden ennätyksestä 496,886. Tämä siis johtui ulkomaisten hakemusten määrän laskusta. Ilmiö oli oletettu koska on tyypillistä talouden laskukausille, että hakemuksia jätetään vähemmän ulkomaille.

Kiinalaiset jatkavat patentoinnissakin voimakkaasti eteenpäin. Jo vuoden 2009 ensimmäisen puoliskon luvut osoittivat kovaa 31.3 %:n nousua. raportoidussa kokonaishakemusmäärässä 426,000 on mukana patentit, hyödyllisyysmallit ja mallioikeudet. Omat laskelmani 11 kuukauden hakemusluvuiksi antavat 266'843, josta kotimaisten hakijoiden jättämiä 189'608 ja ulkomaisten 77'235.

Euroopan patenttivirastosta (EPO) käytettävissäni on vain 10 ensimmäisen kuukauden luvut. ne kertovat kokonaishakemusmäärän pudonneen 8,3 %. EPO hakemusten jättämiseen on useampi väylä ja yhtä hakemuslukua ei voi siten antaa. EPO jäsenmaista tulleiden ensihakemusten määrä putosi 8-9 % ja USA:sta ja Japanista tulleiden hakemusten määrä putosi 13-27 %.

Yhteenvetona Kiinan ylivoima tulee esiin myös uuden teknologian kehittäjänä, vanha Eurooppa on väsynyt ja jää jälkeen, mutta USA:ssa on edelleen jäljellä jotain luomisvoimastaan. 

Käyttäjän Helge V. Keitel kuva

Suomi Elää Innovaatioista ja Tulevaisuuden Palveluista

140120105374Olen varonut innovaatiojunan hypettämistä ennen aikojaan, koska suuria innovaatioita ei tehdä päivässä, vaikka Pendolino olisi täynnä huippuälyä, innostusta ja luomisen tuskaa moottorina.

Suomi eli metsästä. Nokia keksi tavan tehdä rahaa kännykällä. Nyt vuorossa ovat käytettävyydeltään ihanan helppojen palvelujen kaupallistaminen.

Suomi ei pärjää luovan talouden tuotoksilla, jollei teknologian siirtoa ja osaamisen myyntiä laiteta houkuttelevammin palvelukoreihin. Meiltä löytyy mahtavasti osaavia yksilöitä, kykyä kriittiseen analyysiin, mutta suurten massapalvelujen käytäntöön vieminen on takkuillut kauan.

Matomäki totesi aikoinaan, ettei Suomessa kannata tehdä mitään hevosta pienempää. Näitten vanhojen äijien opit ehkä vieläkin vaikuttavat ajatteluumme.

Teollinen tuotanto, konkreettisten tuotteiden tekeminen onnistuu suomalaisilta suunnittelijoilta mainiosti, mutta aineettomaan emme vielä usko. Suomalainen uskoo, kun näkee, sanotaan. Aineeton mielletään "yhtä tyhjän kanssa". Kovan luokan hypettäjät leimataan "paskan jauhajiksi".

Pehmotuotannossa emme ole maailmanluokan muutoksentekijöitä. Softa on meille Linux-menestyksestä huolimatta vierasta tai korkeintaan pienimuotoista pk-näpertelyä tai -räätälöintiä. Meiltä puuttuu rohkeus ja rakkaus näkymätöntä, aineetonta ja olematonta kohtaan. Silti meille kelpaa BB, Kauniit ja Rohkeat ja kaiken maailman huuhaa-realty.

Innovaatiojuna-hehkutusta eivät kaikki qaikulaiset purematta nielleet. Olen havainnut blogi-kommenteissakin nurjamielistä suhtautumista: innovaatio on sanana yhtä loppuun kaluttu kuin luovuus ja hyvinvointiyhteiskunta.

Suomalaiset kaipaavat konkreettisia asioita, mutta olemmeko tässä nimenomaan liiaksi kiinni vanhassa? Pitäisikö Suomen parantaa juoksuaan huuhaan, hörhöilyn, sirkuksen, brändien, imagojen tms. rintamilla?

Ideoiden muuttaminen kaupallisiksi innovaatioiksi on rankkaa puuhaa. Nokian OVI on oiva esimerkki alkutaipaleen kompuroinnissta. Se on ensimmäinen suuren luokan suomalainen palveluinnovaatio, jota moni meistä on kilvan moittinut käytettävyydeltään vaikeaksi. Mutta pitäisikö meidän sen sijaan käyttää sitä, hyödyntää sitä ja ehdottaa ideoita helppokäyttöisyyden lisäämiseksi.

Applea ja Google tukevat isänmaalliset amerikkalaiset mediat ja nettijulkimot. Miksi emme tee samoin?

Mitään muuta vastaavaa ei ole 2010 – 2020 tarjolla. Toiseksi paras on sentään jotain “ei mitään” rinnalla. OVI tarjoaa kansallisromanttisen mahdollisuuden palvelujen monimuotoisella kentällä.

Mitä mieltä olette? Tulkaa mukaan #iTraining –keskusteluun! Suomi on palvelutuotannon kehitysmaa. Tartutaan haasteeseen ja tehdään jotain yhdessä: tekemistä riittää taatusti.

Sähköisen kaupankäynnin edelläkävijöitä maassamme ovat myös Finnair ja VR: molempia mollamme ja parjaamme, mutta miten suu pannaan, jos Suomen paikallisliikenteen hoitaakin China Airline? JAL on konkassa, Finnair vielä pyristelee, mutta kuka muista Finnjetin, joka oli suomalaisen merenkulun ylpeys? Katoavaa on kansakunnan teknologinen etumatka. Isänmaa tarvitsee SINUA - suosi suomalaista!

 

 

 

Sivut

Tilaa syöte Trendit, suhdanteet ja teknologiat