Strategiat ja sijoittamisen perusteet

Käyttäjän Heikki Ikonen kuva

Kannattaako sijoitusvelka?

Velka on oikotie, joka vaatii taiteilua

Sijoitusvelka on lähtökohtaisesti hieno mahdollisuus. Se tarjoaa riittävän pääoman jo sijoitusuran alkupuolella. Säästäminen tapahtuu velkaa hoidettaessa, samalla kun aika tekee salkussa työtään sijoittajan hyväksi.

Velka on kuitenkin kaikessa taloudessa kaksipiippuinen elementti: hyvä renki, huono isäntä. Velkavipu voi parantaa sijoittajan kuten yrityksenkin tuottoa merkittävästi, mutta riskejä ei pidä vähätellä.

Velattomalla ja joutavalla rahalla voi sijoittamiseen suhtautua kohtalaisen huolettomasti riittävällä kärsivällisyydellä. Vastoinkäymiset ovat hyvässä salkussa tilapäisiä, joten niihin auttaa aika.

Periaatteessa tilanne on sama velkarahallakin, mutta se asettaa silti paljon kovemmat vaatimukset. Velkasijoittaja ei saa olla liian optimisti, vaikka se yleensä ottaen on oikea asenne sijoittajalle.

Jos velanhoito käy ylivoimaiseksi, noutaja tulee. Riski nousee pahimmaksi talouskriiseissä, joita on ennen pitkää aina edessä.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Incap, Fortum, Etteplan ja Lassila ovat kassavirta-analyysin parhaimmistoa

Piksu analyysit osion "suomiosakkeet" on päivitetty Q1/2019 osavuosiraporttien mukaiseksi. Kassavirtapohjaisen arvonmäärityksen perusteella kannattavimpia ostokohteita olisivat nyt Incap, Fortum, Etteplan ja Lassila. Kassavirtapohjainen arvonmäritys lasketaan diskonttaamalla tulevat kassavirrat tähän päivään WACC mallin mukaisella osakekohtaisella korkotasolla. Kassavirta-arvio ottaa huomioon yrityksen ja toimialan viime vuosien kehityksen.

Ostokohteita voi valita muillakin kriteereillä. Viime vuosien tulostuoton perusteella parhaimmistoa olisivat Incap, Nokia Renkaat ja SSAB ja avokätinen osingonmaksaja näyttäisi olevan Citycon.

Salkussa on hyvä olla epäsuoraa velkaa kun korot ovat matalia

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Menestyneiden sijoittajien käyttämiä menetelmiä

Yritysten valitseminen salkkuun voi tapahtua monin eri tyyppisin kriteerein. Toimivaksi havaittuja menetelmiä ovat muun muassa henkilöperusteinen, liiketoimintaan, pörssiarvoon ja oman pääoman tuottoon perustuvat menetelmät:

Henkilö- perusteinen 

Jotkin sijoittajat seuraavat toimitusjohtajan ja johtoryhmän henkilöhistoriaa ja kuuntelevat heidän esiintymistään esimerkiksi yhtiökokouksessa.  Menestynyt toimitusjohtaja ja johtoryhmä pystyy yleensä ylläpitämään menestystä. Menestyneen ulkopuolisen toimitusjohtajan valinta voi olla hyvä enne. Menestyvät johtajat osaavat kaikissa tilanteissa kerätä ympärilleen onnistuvia ihmisiä ja he kykenevät tukemaan lähellään työskenteleviä.

Toimiala- ja liiketoiminta- perusteinen

Monet kaupallisen koulutuksen saaneet valitsevat mielellään sellaisia yrityksiä jotka ovat kasvavalla toimialalla ja joiden liiketoiminta idea on tuore ja mielenkiintoinen. Tätä tapaa käytetään erityisesti silloin kun kyseessä on pieni kasvava yritys. Liiketoiminta ei ole välttämättä vielä vakiintunut ja yritys on kasvuvaiheessa. Silloin ei välttämättä vielä ole historiatietoon perustuvia luotettavia tunnuslukuja ja on pakko luottaa liiketoimintasuunnitelman tietoihin. Mutta menetelmää hyödynnetään kyllä monasti menestyksellisesti myös vakiintuneisiin pörssiyrityksiin. Kasvuyrityksiä löytyy aina helpommin kasvavilta aloilta.

Pörssiarvoon perustuvat tunnusluvut

Sijoittajille kaikkein tutuimpia valintakriteereitä ovat sellaiset tunnusluvut kuten P/Eearnings, P/BookValue, P/CashFlow tai P/Sales. Niissä verrataan osakkeen pörssiarvoa johonkin menestystekijään. Näillä tunnusluvuilla löydetään pörssiarvoltaan edullisia yrityksiä.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Sijoittamisen perusteet

Sijoittaminen kiinnostaa monia, mutta liian vähäinen tieto pelottaa ja estää monia aloittamasta sijoittamisen. Kaikkien sijoittamista harkitsevien tulee ymmärtää, että sijoittamisessa on aina riskinsä: joskus ne vain ovat pienempiä tai suurempia kuin toiset. On kuitenkin joitain perusohjeita, joilla riskit voi pitää aisoissa.

Juuri riskit ovat pääsyy siihen, miksi ihmiset eivät sijoita. Monilla on myös harhakuva siitä, että täytyy olla jonkintasoinen miljonääri sijoittaakseen - näin ei kuitenkaan ole. On suositeltavaa esimerkiksi sijoittaa mieluummin pitkäaikaisiin osakkeisiin kuin siirtää rahaa heikosti tuottaville säästötileille. Sijoittamista kannattaa siis opiskella ennen kuin sen aloittaa, sillä jos homma menee pahasti mönkään heti alkajaisiksi, syö se motivaatiota yrittää uudestaan. Lisäksi näin vältytään mahdollisilta menetyksiltä. Sijoittaminen voi parhaillaan olla jännittävää ja tuottoisaa. Lisäksi rahaa pystyy nykypäivänä sijoittamaan lukuisiin eri asioihin: osakkeet, rahastot, kulta ja kiinteistöt  ovat kaikki mahdollisia sijoituskohteita.

Käyttäjän Heikki Ikonen kuva

Johdannaiset ovat petollista dynamiittia

Johdannaisilla on helppo räjäyttää itsensä

Markkinoilla voi hyötyä sukelluksista shortaamalla tai johdannaisilla. Jälkimmäiset toimivat myös toiseen suuntaan, koska niitä on kahta lajia: bear- ja bull-johdannaiset. Lajista riippuen hinta reagoi joko kohde-etuuden liikkeelle vastakkaisesti tai sen mukaisesti.

Johdannainen on satunnaisen markkinatoimijan vedonlyöntipaperi, jonka liikkeet on sidottu tiettyyn instrumenttiin, kuten osakkeen rai raaka-aineen kurssiin. Riskit ovat aivan toiset kuin osakkeissa.

Ensinnäkin on aina vastapuoliriski. Toimiiko vastapuoli pelisääntöjen mukaan, ja kykeneekö se hoitamaan taloudelliset sitoumuksensa kaikissa oloissa?

Vaikka luotettavuus olisi kohdallaan, johdannaisten ehdot tehdään aina kasinon periaatteella. Talo voittaa lopulta aina, varsin vaivatta vielä kasinoon verrattuna.

Hintaliike yllättää

Pahin ja ainainen ominaisuus johdannaisissa on, että volatiliteetti eli kurssin heilunta syö niiden arvoa rajusti. Se johtuu johdannaisten laskentamenetelmästä.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Öljyfutuuri erääntyi ja sijoittajan oli otettava öljy öljynä vastaan

Öljyn hinta käväisi negatiivisena, sen vastaanottamisesta maksettiin peräti 40 dollaria. Hinta oli siis yhtenä päivänä peräti 40 dollaria negatiivinen. Nordea viikkoraportista (video oikella) löytyi syy outoon ilmiöön.

Merkittävät öljytuotteiden käyttäjät, kuten lentoyhtiöt, varmistavat etukäteen että myytyjen lentolippujen hintaa vastaavalla kustannustasolla saadaan myös polttoainetta sitten kun lento pitää lentää. Tällä tavalla supistetaan liikteoimintariskiä. Tämä varmistaminen tapahtuu siten että ostetaan öljyfutuureita. Poikkeustila aiheutti ongelman. Kun futuuri erääntyy, niin öljy oli otettava vastaan ja kun ei ollut säiliötä eikä käyttöä öljylle niin se on myytävä hinnalla millä hyvänsä, vaikka negatiivisella hinnalla.

Käyttäjän Jyrki Toivonen kuva

Buffett:n sijoittajakirje 1999

Warren Buffett:n sijoittajakirjeet sisältävät ajatonta sijoitusviisautta, joten niitä voi suositella kaikille sijoittajille. Tässä kirjoituksessa tutustutaan vuoden 1999 kirjeen sisältöön ja aiheena on omien osakkeiden ostot.

Sijoittajakirjeet on vapaasti saatavilla Berkshire Hathaway:n kotisivuilta (http://www.berkshirehathaway.com/letters/letters.html). Kirjeet sisältävät normaalia vuosikertomustekstiä siitä, miten Berkshire Hathaway:llä meni kyseisenä vuonna. Mutta, kuten todettua, niin joukossa on myös ajatonta sijoitusviisautta.

Omien osakkeiden osto

Buffett nostaa kirjeessään esiin yhtiöiden omien osakkeiden ostot ja niiden haasteet. Buffett katsoo, että omien osakkeiden ostot ovat järkeviä vain jos kumpikin seuraavista ehdoista toteutuu:

Käyttäjän Heikki Ikonen kuva

Stockmannin liri ei jää ainoksi

Kriisit romauttavat valmiiksi huonon velkatasapainon

Perinteinen kauppatalomme Stockmann hakeutuu yrityssaneeraukseen. Korona runteli asiakasvirran ja velkojen hoito on nykytilanteessa mahdotonta.

Vaikka yrityssaneeraus ei ole vielä konkurssi, sekin saattaa olla edessä. Saneeraukseen tosin pääsevät vain yhtiöt, joiden katsotaan olevan elpymiskelpoisia, mutta prosessin lopputulosta voi vain arvailla. Ei se omistajan kannalta varmasti järin valoisa ole.

Surullinen on itsekin aikoinaan omistamani kauppatalon kohtalo. Toisaalta se on raakuudessaan terveellinen muistutus ongelmaisten yhtiöiden riskeistä sijoituskohteena.

Stockmann on taistellut monien vaikeuksien kanssa jo vuosia avainlukujen sukeltaessa. Liikevaihto ja kannattavuus ovat sakanneet kaupan murroksessa, johon Stockmann reagoi kehnosti.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Vertaislainaus ja lainat yrityksille ovat toimivia joukkorahoitusmenetelmiä

Joukkorahoitus on kasvanut varteenotettavaksi sijoitusmuodoksi. Ylilyönnit ovat karsiutuneet pois ja yritykset ovat löytäneet tämän rahoitusmuodon edut.

Voittavia ovat olleet:

  1. Vertaislainaus kuluttajille. Monet kuluttajat saavat lainaa vertaislainauspalvelujen kautta ja moni sijoittaja rahoittaa lyhytaikaisia pikavippejä näiden palveluiden kautta. Hyöty on ollut molemminpuoleinen.
  2. Lainamuotoinen joukkorahoitus yrityksille. Pienillä yrityksillä ei aina ole riittävää määrää kiinteää omaisuutta pankkilainan vakuudeksi ja vertaislainaus on tarjonnut tähän tilanteeseen apua. Sijoittajat saavat hyvää korkoa ja yritykset rahoitusta pahimpaan ahdinkoon tai kasvukipuun.
Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Virtuaalivaluutat eivät suojaa huonolta ajalta

Kulta antaa suojaa silloin kun epävarmuus valtaa alaa. Samaa sanotaan myös virtuaalivaluutoista. Niidenkin arvon pitäisi olla riippumatonta keskuspankkien toimista tai inflaatiosta. Esimerkiksi Bitcoinia on tituleerattu virtuaaliseksi kullaksi. Piksu tutki asian todenperäisyyttä.

Kumpikaan ei ole tarjonnut täyttä suojaa nyt menossa olevan korona kriisin aikana. Kullan hinta on laskenut vähemmän kuin esimerkiksi osakkeiden, mutta sekin on hävinnyt käteiselle rahalle. Bitcoin virtuaalivaluutta on ollut todellinen pettymys. Sen arvo on pudonnut 40%. Saman verran kuin osakkeiden. Bitcoin ei antanut pahan päivän suojaa silloin kun sitä olisi tarvittu.

Sivut

Tilaa syöte Strategiat ja sijoittamisen perusteet