Kevyttä

Suomalaisista 76 prosenttia ei näe väärää siinä, että jotkut yrittävät tehdä niin paljon rahaa kuin rehellisin keinoin vain voivat, käy ilmi Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn Arvo- ja asennetutkimuksesta.

Toista mieltä on kaksitoista prosenttia suomalaisista. Suurempi osa suomalaisista hyväksyy (45 %) kuin torjuu (35 %) väittämän, jonka mukaan kaikki hyötyvät joidenkin rikastumisesta, koska rikkaat sijoittavat varojaan uudelleen talouteen.

Tämä antaa toivoa siitä että Suomea voi kenties alkaa taas joskus rakentaa työn arvostuksen, yksityisomistuksen ja yritteliäisyyden varaan.

Yhteiskunta voi hyvin jos työstä saatu palkka vastaa työn tärkeyttä yhteiskunnalle. Silloin saadaan kriittisiin tehtäviin parhaita kykyjä.

Oheiseen taulukkoon on koottu jokseenkin satunnainen otos eri  tehtävien tärkeysjärjestyksestä sen mukaan, miten suomalainen yhteiskunta kutakin työtä palkalla arvostaa:

1. Tärkeimpiä tehtäviä ovat yritysten toimitusjohtajien vakanssit
2. Hyvänä kakkosena tulevat yliopistojen rehtorit ja urheilupomot
3. Vähemmän tärkeitä tehtäviä suomalaisessa arvoasteikossa ovat korkeimmat virkamiehet ja puolustusvoimien komentaja
4. Huipputehtävistä kaikkein vähiten tärkeitä toimia suorittavat pääministeri, ministerit, kansanedustajat ja piispat

Onko tämä tehtävien arvojärjestys yhteiskunnan kannalta hyvä? Piksu toimituksen mielestä ei. Parempi olisi jos rahalliset kannusteet paremmin vastaisivat tehtävän vaikuttavuutta yhteiskunnassa. Onhan toki pääministerillä tehtävä, jonka haltia pystyy vaikuttamaan laajemmin ihmisten tulevaisuuteen kuin vaikkapa veikkauksen toimitusjohtaja. Yhteiskunta on korkeimpien virkojen palkkojen osalta aivan nurinkurisessa järjestyksessä. Ei ihme ettei asiat aina hoidu mallikkaasti. 

Menossa on elinaikani pahin kriisi Suomessa, mutta sitä ei voi verrata talvi- tai jatkosotaan. Olen lähes varma, että mikäli sodat kokeneet ihmiset saisivat valita kummasta kärsisivät, nykykriisistä vai sodista niin varmaan kaikki valitsisivat koronakriisin. Kirjoituksessa esitän mielipiteeni lyhyesti nykykriisistä, miten Suomi ja tämä katajainen kansa selviävät siitä. Mitään syväluotausta en ole tekemässä.

Vuonna 1946 Suomessa suoritettu setelien leikkaus oli toimenpide, jolla setelistön määrää vähennettiin ja samalla otettiin valtiolle pakkolainaa. Operaatio oli traumaattinen.  Kansalaiset joutuivat konkreettisesti leikkaamaan säästämänsä suuret setelit kahteen osaan - toinen puoli kelpasi puolesta arvostaan ja toisella puolella sai merkitä valtion lainaa. Jälkeenpäin operaatio kuulostaa koomiselta ja se epäonnistui. Nyt tätä opettavaista tarinaa on hyvä muistella kun asiasta on ilmestynyt uusi tuore Antti Heinosen kirja: " Hallitus kansan kukkarolla ".  

Setelien leikkauksella oli hyviä tarkoitusperiä: 

• pyrittiin hillitsemään inflaatiota alentamalla rahan määrää
• pahasti sodan velkaannuttamalle valtiolle saatiin markkamääräistä halpakorkoista (2%) lainaa, jonka arvoa voitiin omin toimin inflatoida pois
• pyrittiin hillitsemään harmaata taloutta tuomalla kaikki raha päivänvaloon

Suunnitelmaa käsiteltiin syksyn 1945 aikana eduskunnassa ja kaikki, jotka seurasivat lehdistöä, tiesivät operaatiosta ja tallettivat vuodenvaihteen ajaksi käteiset pankkiin (pankkitalletukset säilyttivät arvonsa). Suomen perukoilla ei ollut vielä pankkeja eikä köyhimmällä kansanosalla (150'000 kansalaista) ollut pankkitiliä. Kävi niin, että vain tämä huonoimmassa asemassa oleva, köyhin kansanosa joutui operaation maksumieheksi.  Katkeruus silloista Stalinin ja voittaneiden valtioiden valvontakomission mieliksi koottua vasemmistohallitusta (SKDL, SDP,  ML (maalaisliitto), Ed, RKP) ja eduskuntaa kohtaan kasvoi köyhän kansan keskuudessa.