Yritystoiminta ja välittäjät

Käyttäjän sergio kuva

Etteplan yritysvierailu 23.9.

Etteplan-osaamistalo

 

Tämä oli toimutusjohtajan pääviesti eilen Etteplanilla. Meita oli siellä parikymmentä innokasta osakesäästäjää vierailulla.

Etteplanin pääkonttori Hollolassa ei prameile ulkoasullaan, mutta työ puhuu puolestaan. Henkilökuntaa on 2200, joista suurin osa on suunnittelijoita. Etteplan on olut suunnittelemassa mm. Pietarin lounaista jätteidenpuhdistamoa sekä Nokian Renkaiden Venäjän tehdasta, hissejä, ajoneuvoja jne.

Liikevaihto, tulos ja osinko ovat kasvaneet mukavasti vuodesta toiseen, yrityskaupat ovat olleet enimmäkseen onnistuneita. Tämänkin vuoden näkymät ovat positiiviset.

Illan tarjoilut olivat myös hyvät ja toimitusjohtaja vastasi hyvin myös muita aiheita koskeviin kysymyksiin.

 

 

 

 

Sivut

Tilaa syöte Yritystoiminta ja välittäjät