Yhteiskunta, talouspolitiikka ja verotus

Käyttäjän Lars Stormbom - Homo Economicus kuva

Terveisiä Italiasta: Kauhea hässäkää, mutta jotenkin kaikki toimii

Italiassa kaikki on taidetta, myös pysäköinti....

 

Homo Economicus on juuri palannut hyvin ansaitulta talvilomalta Roomassa.Kantapäihin iskostuivat jälleen lukuisien kävelykilometrien lisäksi kotosuomen korkea hinta-taso.

Metrolippu maksaa euron. Ruokakaupassa hintataso on jotakin aivan muuta. Homo Economicus asteli paikalliseen "alepa"-tasoiseen lähikauppaan täydentämään matkavarusteita. Kauppakoriin tarttuivat: Hammasharja, hammastahnaa, pari vesipulloa, pussi italialaisia appelsiinejä ja suklaalevy. Kassalla selkäranka hamusi 20€ seteliä lompakosta. Alaleuka oli tipahtaa tiskille kun kassaneiti ilmoitti ostosten hinnaksi 2.8€...

Näin siis muutama korttelin Vatikaanista. Jos jossakin täälläpäin olisi "keskustalisää" hinnoissa ja vuokrissa niin täällä.

Tämän aamun pikakierroksella omassa tutussa K-marketissa en voinut olla vertailematta hintoja. Kukin noista luetelluista tavaroista olisivat kukin yksin maksaneet 2-3€/kpl. On tietenkin tunnustettava että Italian ostokset eivät oleet mitään bränditavaroita, mutta vastaavia "no brand" tavaroita ei ollut Suomessa edes tarjolla.

Naureskelemme täällä pohjolan perukoilla Kreikan talousholtittomuudelle. Samalla emme huomaa että oma hinta- ja kustannustasomme on revähtänyt holtittomaksi. Uskon että meillä on kohta vastassa oma eeppisen kokoluokan tasapainoitusohjelma.

Käyttäjän J.Vahe kuva

Pitäisikö kansa vaihtaa?

 

Tehtävä on huomattavasti hankalampi kuin yksittäisen poliitikon vaihtaminen, mutta ehkä olisi realistista toivoa, että äänestäjät voisivat edes vaihtaa osan asenteistaan ja ymmärtää, että kansanvallassa on monia ongelmia. Suurin ongelma on se, että äänestäjät saavat sellaiset johtajat kuin mitä itse valitsevat.

 

Euroopan kahdessa maantieteellisesti vastakkaisessa kolkassa, Islannissa ja Kreikassa, on päästy pitkälti samaan lopputulokseen.

 

Kreikassa tilanne on harvinaisen selvä. Poliittiset päättäjät ovat tuottaneet kreikkalaisille yhteiskunnallisia palveluita nimikkeellä “ilmainen” ilman, että veroja olisi vastaavasti peritty tarpeeksi kattamaan julkisia palveluja. Sekä “ilmaisista” palveluista että niihin nähden liian alhaisista veroista on nauttinut varmaan kohtalaisen tasapuolisesti koko Kreikan kansa.

Islannissa tilanne on hivenen toisenlainen. Kansantalouden leväperäisestä hoidon seurauksista ei ole nauttinut ehkä tasaisesti koko kansa, mutta ainakin kaikki osakkeenomistajat, kun Islannin pörssi alla olevan kuvan mukaisesti muutamassa vuodessa yli nelinkertaisti indeksinsä.

Valitettavasti kukaan islantilaisistakaan äänestäjistä ei pääse eroon siitä, että nimenomaan kansan itse valitsemat edustajat ovat laiminlyöneet Islannin pankkien valvonnan tai ainakin siihen tarvittavat säädökset ja resurssit. Täydellisestä kuuroudesta ja sokeudesta täytyy olla kysymys, sillä kasvu ei voinut olla mitenkään vakaalla pohjalla silloin, kun väkiluvultaan Espoon kokoinen kalastuksesta ja alumiinintuotannosta elävä maa alkoi ostella firmoja ympäri Eurooppaa oikealta ja vasemmalta.

Nyt Kreikassa ja Islannissa ollaan samassa tilanteessa. Vaurautta ei voi tulla tyhjästä, mutta asian hyväksyminen on liian tuskallista. Silloin on parasta kiukutella yleislakoilla, mielenosoituksilla ja vastaavilla primitiivireaktioilla, jotka eivät mitään auta, mutta ehkä helpottavat pään sisäistä painetta.

 

Käyttäjän J.Vahe kuva

Pieniä ovat lakot nykyään

 

1960-luvun loppu ja 1970-luvun alku olivat monellakin tavalla kiihkeitä vuosia. Euroopassa vauhdikkainta oli vuonna 1968, mutta Suomeen tällaiset asiat tulivat tietenkin jälkijättöisesti.

Vuonna 1970 Neuvostoliitto lähetti Helsinkiin suurlähettilääkseen Aleksej Beljakovin. Hän viipyi Helsingissä vain puolisen vuotta, mutta suunnitelmat olivat suuret.

Beljakov lienee tavoitellut Suomessa siirtymistä “sosialismiin” eli selkeämmin sanoen neuvostotyyppiseen kommunismiin vallankumouksen avulla. Beljakovin työnantaja huomioonottaen kyseessä ei ollut ihan mitätön asia.

Kun oma osakesijoittamiseni alkoi juuri tuona vuonna, voinee sanoa suomalaisten osakkeiden hinnoissa olleen tuolloin diskontattuma riskilisänä niin suomalaista kuin vähän muunkinmaalaista kommunismia.

Beljakovin kabineteissa käymän supinan ja opiskelijoitten turuilla ja toreilla harrastaman mölinän lisäksi tapahtui paljon muutakin.

8. 2. 1971 alkoi 7 viikkoa kestänyt 70.000 metallimiehen lakko. Kun lakko päättyi, lopettamista kannatti jäsenistä vain 50,3 % ja vastusti peräti 49,7 %. Vuosikymmenen asenteista kertoo jotain sekin, että

vuonna 1974 gallup-tutkimuksen mukaan vain 41 % suomalaisista hyväksyi markkinatalouden ja yksityisomistuksen.

Metallin lakolla oli moninaiset taustansa. Inflaatio oli edellisenä vuonna ollut lähes 20 % ja lomaltapaluuraha oli lopulta työnantajienkin etujen mukaista.

Kesälomilla metallimiehet nimittäin pruukasivat käydä Ruotsissa ostamassa hyvää ruotsalaista hapansilakkaa (ja ehkä vähän palanpainikettakin päälle). Tällaisilla reissuilla tuli kuultua juttuja ruotsalaisesta palkkatasosta, elintasosta ja elinoloista sillä seurauksella, että monella kesälomareissu jäi vuosikymmenien mittaiseksi.

1960- ja 1970- lukujen vaihteeseen ajoittuu ay-jäsenmaksun periminen palkanmaksun yhteydessä verojen tapaan. Tämä muuten on työnantajan sopimusoikeudellinen ratkaisu. Ay-maksujen ja 16 euron lakkoavustusten veroetuihin on sentään tarvittu jopa eduskuntaakin - ainakin muodon vuoksi.

Noista ajoista on muuttunut suunnilleen kaikki. Vuonna 2005 metsäteollisuus järjesti Suomessa kuusi viikkoa kestäneen työsulun 24.000 lähinnä paperiliittoon kuuluvalle työntekijälle. Koneet saatiin kuulemma huoltaa ja niitä kehitellä kerrankin riittävällä aikataululla samalla, kun tuotantoa leikattiin

Suomessa pääkonttoriaan pitävillä suurilla monikansallisilla metsäyrityksillä on ympäri maailmaa tuotantokapasiteettia yli kysynnän. En usko luottamuksen metsäteollisuuden toimitusten täsmällisyyteen menneen ahtaajalakossa yhtään minnekään. Jos UPM:ltä jotain tilataan, sama kai sen on ostajalle, mistä maasta toimitukset tulevat.

Ahtaajalakko maksoi kuulemma yli miljardin koko kansantaloudelle. Yksi firma, Stora Enso maksoi Consolidated Papersista viisi miljardia euroa.

Lopuksi vielä sananen “avainaloista”. Jäänmurtajien miehistö on avainala. 2000 - 3000 ahtaajaa ei ole ja sellaisen ryhmän lakkoilu on pienempi ongelma kuin 70.000 ihmisen lakko tai yleislakko, sillä silloin natisee jo koko yhteiskunta.

Vaikka ahtaajalakon tapaisen työtaistelun kieltäminen onkin ILO:n ja EU:n periaatteiden vastaista, teoriassa voi tietysti kysyä, millainen olisi nykyisen porvarihallituksen ja työnantajien lakon ihannekoko. Onko mukamas niin, että lakon haitat vähenevät lakkoilijoiden määrän kasvaessa eli vähiten haittaa tuottaisi ko. tahojen mukaan nimenomaan yleislakko?

Yleislakkoon nimittäin takuuvarmasti päästään, jos nykyistä lakko-oikeutta Suomessa pyrittäisiin kaikista kansanvälisistä sopimuksista huolimatta rajoittamaan hallituksen toimin.

Sijoittamisen perusteissa olen päässyt jo toiseksi viimeiseen merkintään, joka sekin näkyy vain kirjautuneille lukijoille.

Käyttäjän Kai Nyman kuva

Suomi on lakkojen ja työläiskapinoiden maa

Suomi on lakkojen ja työvoimaristiriitojen maa jos tilastoihin on uskomista. Täällä työntekijöiden joukkovoima ja spontaani kapinahenki ottaa edelleen mittaa työnnantajaleirin taloudellisen ja yhteiskunnallisen vallan linnakkeista. Taistelun otteet ovat kovat ja kuten riidoissa niin monasti - sivulliset kärsivät.

Tilastot kertovat karua kieltään. EU alue on maailmanlaajuisesti erittäin lakkoherkkää ja me olemme vielä täälläkin eräs johtavia riitelijöitä. Oheinen EK:n julkaisema tilasto menetetyistä työpäivistä kertoo asemastamme EU:ssa. EK:n mukaan lakoista suurin osa on EK:n tulkinnan mukaan niin sanottuja "laittomia lakkoja".

Meidän muuten niin korkea lainkuuliaisuutemme tekee poikkeuksen kun kyseessä on joukkovoima - me uskomme että joukko on oikeassa - laki väistyköön joukkovoiman tieltä. Kansalla on aina oikeutus, sanokoon laki sitä taikka tätä. Näin me tilastojen valossa ajattelemme. 

 

Kuvan lähde:   www.ek.fi/www/fi/tyoelama/tyorauha/menetetytpaivat_1000ttkohti.pdf

Suomen työvoiman järjestäytyneisyyden aste on valtionvarainministeriön mukaan laskenut 78%:sta 69% tasolle (vuonna 2006). Mutta järjestäytyneisyyden aste on edelleen korkeimpia EU:ssa kuten alla olevasta valtionvarainministeriön julkaisemasta kuvasta voimme havaita. Tämä kertoo karulla tavallaan sen, että suomalainen työläinen tuntee edelleen turvattomuutta mahtavan työnantajan edessä ja hakee turvaa ammattiliiton kollektiivisesta joukkovoimasta. Meissä elää edelleen ristiriita työläisen ja työnantajan välillä ja tuo ristiriita on näiden lukujen valossa voimakkaampaa kuin juuri missään muualla maailmassa. 

 

Kuvan lähde:  www.vnk.fi/julkaisukansio/2009/j03-palkanmuodostus/pdf/fi.pdf

 

Kaikki ei ole yhteiskunnassamma hyvin. Repivät työntekijöiden ja työnantajan väliset ristiriidat eivät hyödytä ketään.

Mutta mikä parannukseksi?

Lakko-oikeuden rajoittaminen lakaisisi ongelman pois silmistä. Tuloksena olisi väliaikainen rauha ja sitten kunnon roihahdus kun ongelmat vähitellen kärjistyisivät. Ongelmien piilottaminen pakkovallan alle ei ole hyvä ratkaisu muuta kuin äärimmäisessä hädässä ja poikkeustapauksissa.   

Ongelmat juontuvat tavastamme nähdä oman asemamme työntekijöinä ja siitä miten työpaikan johtoporras taas vuorostaan näkee oman asemansa suhteessa "työvoimaan, työntekijöihin ja duunareihin". Tämän tyyppisten identiteettiongelmien korjaaminen voi olla helppoa, jos tarkalleen tiedostaa mistä on kysymys. Mutta oman identiteetin näkeminen suhteessa muihin ei ole kovin helppoa. Ja tässä tilanteessa asian tekee vaikeaksi se, että kysymys on kollektiivisista, koko yhteiskunnan jakamista roolihahmomalleista eikä yksilötason identiteettikysymyksestä. Median pitäsi osata antaa oikea kuva, mutta se on varmasti helpommin sanottu kuin tehty.

Seuraavista konkreettisista toimenpiteistä voisi olla jotain apua:

  • yritysten tulisi yhä enemmän ulkoistaa toiminteitaan pienille ja keskisuurille yrityksille (pienten, yrittäjävetoisten yritysten sisällä on yleensä vähemmän ristiriitoja)
  • koko henkilökunta tulisi mahdollisuuksien ja kykyjen mukaan ottaa mukaan yrityksen kehittämiseen
  • valtiovallan tulisi edelleen tukea työmarkkinoiden dynaamista joustavuutta (pahimmat ristiriidat löytyvät niistä yrityksistä, joissa työntekijät ovat riippuvaisia yrityksestä ja työntekijöiden vaihtoehdot ovat vähissä)
  • median tulisi kyetä piirtämään kuva siitä miten suomalainen pelkää ja nousee kapinaan työnantajan auktoriteettia vastaan ja mitä siitä seuraa; median tulisi piirtää näkyväksi se, mikä tilastojen valossa on ilmeistä ja opettaa meitä tuntemaan oman sosiaalisten roolimalliemme erityispiirteet

Ainakin voimme toivoa aikaa parempaa.

Käyttäjän J.Vahe kuva

Työelämässä jaksaminen

 

Kun professori Puttonenkin käsitteli työssä jaksamista TalSa:ssa, aloin muistella erästä nuoruuteni työpaikkaa. Aikaa on kulunut niin paljon, etten muista oikeastaan mitään ja senkin varmasti väärin. En ole edes varma, onko mitään alempana kuvatusta edes tapahtunut vai olenko vain nähnyt unta.

Tarinan elementit:

Neiti A

Neiti B

Verstaan työnjohtajia pari kappaletta

J. Vahe

Paikka: Verstas

Nuorena miehenä olin töissä Verstaalla. En muista, missä Verstas sijaitsi, mutta saattoi hyvinkin olla vaikkapa Utsjoella tai Ilomantsissa.

Verstaan varsinainen henkilökunta koostui kahdesta työnjohtajasta ja neljästä palkatusta sorvarista. Lisäksi jotkut tekivät Verstaalla omia töitään.

Verstaan työilmapiiri oli kammottava. Molemmat naispuoliset sorvarit eivät puhuneet toisilleen mitään eikä neiti A puhunut paljon mitään minullekaan.

Sen sijaan naiset riitelivät siitä, kumman piti hakea Verstaan posti. (Nuoremmille lukujoille täytyy selittää, että kyseessä ovat niin vanhat asiat, että postikin kulki silloin vielä kirjekuoressa…) Postin käsittelyyn saatiin mahtumaan riidan aiheiksi seuraavat asiat: haku alakerrasta, yhteisen postin avaaminen, kirjekuoren pano roskiin, henkilökohtaisen postin jakaminen ja yhteisen postin käsittely, esittely ja vastaaminen.

Kun nuo perkeleen akat kesällä olivat molemmat poissa töistä, tullessani Verstaalle (tulin törkeän myöhään, mutta vastaavasti sitten lähdin sitäkin aikaisemmin) töihin tullessani nappasin komerosta postin, hississä kävin sen läpi ja sorvin ääreen mennessäni ja jaoin sen muitten sorvien viereen. Kun oma sorvini oli noin 30 m pitkän Verstaan perällä, jakaminen sujui luonnostaan ja kaikkien työvaiheisiin kului yhteensä aikaa enintään 5 minuuttia päivässä.

Neiti B oli päättänyt Oppipoikavuotensa vuonna 1970. Kisällintyön hän oli tehnyt 1974 ja koska oli Oppipoikana ollut erinomainen, Kisällintyötä ei käytännössä ollut edes vaadittu. Välillä B oli ollut muissa hommissa, mutta vuonna 1979 hän tuli tehtävään, jossa palkkaa maksettiin hänelle työstä, johon postin noutamiseen osallistumisen lisäksi kuului lähinnä vain Mestarintyön tekeminen. B käytti Mestarintyön tekemiseen päätoimista palkallista työaikaa noin 14 vuotta ja yhtään mitään valmista ei tullut. Ennen 1990-luvun puoliväliä B teki itsemurhan.

B on läheisessä tuttavapiirissäni toinen oman käden kautta elämästä poistunut. Kummassakin tapauksessa olen melko ankarastikin pohtinut, mitä minä tein väärin ja mitä minä jätin tekemättä.

Itsetutkiskelua olisi sopinut harrastaa myös molempien työnjohtajien, mutta sitä he tuskin tekivät. Koko 14 vuoden aikana B:ltä ei liene kertaakaan kysytty, mitä hänen Mestarintyölleen kuuluu. Kumpikaan työnjohtaja ei myöskään mitenkään puuttunut siihen asiaa, että 6 hengen työpaikalla 3 ihmistä ei tervehtinyt toisiaan.

Eräs lempiaihe molemmilla työnjohtajilla kyllä oli. Heidän lempisanansa oli nimittäin “minun”. Erittäin perusteellisesti ja erittäin moneen kertaan käsitellyiksi tulivat aiheet minun väitöskirja, minun väitöskirjan jatko-osa, minun nykyinen tutkimus, minun tuleva tutkimus, minun entinen vaimo, minun nykyinen vaimo, minun tuleva vaimo, minun poika, minun tytär, minun kissa, minun koira, minun hamsteri, minun polkupyörä, minun soutuvene, minun purjelentokone ja minun pingismaila. Tässä oli vain hyvin pieni otos siitä kaikesta, mitä työnjohtajilla oli, sillä heillä oli hyvin paljon kaikkea - ainakin omasta mielestään.

Toinen työnjohtaja muuten kirjoitti konsernin henkilöstölehteen siitä, miten hänen vaimolleen piti saada konsernista töitä. Kun työtä saatiin, vaimo (työnjohtajan entinen Oppipoika) ottikin miehestään eron ja aloitti toisessa Verstaassa työpaikkakiusaamisen, johon tarvittiin ulkopuolistakin ammattiapua.

Ei liity yhtään millään tavalla yllä olevaan tekstiin, mutta muuten olen sitä mieltä, että julkisella sektorilla on aivan liikaa aivan liian riitaista väkeä töissä.

Käyttäjän J.Vahe kuva

Tiedotussodan tappiot

Sodan ensimmäinen häviäjä on totuus. Näyttää pätevän myös työtaisteluihin.

Olen julkaissut Piksussa ahtaajalakosta ne uutiskommentit, jotka www.deski.fi ja STT-Info ovat välittäneet. Ko. tiedotteissa on seuraavat käyttöehdot “Aineistoa saa julkaista tekijänoikeusvapaasti / vapaasti ja veloituksetta.” Kun metsäteollisuuden omien tiedotteiden käyttöehdot ovat seuraavat, en niihin enää koske pitkällä tikullakaan - en edes puisella.

Nyt kuitenkin siirryn tiedotteiden ja kannanottojen julkaisemisesta niitten kritisointiin.

1) “Lakko-oikeudelle pitäisi tehdä ‘jotain’”

MTV3:n haastattelema työoikeuden professori Kari-Pekka Tiitinen ilmoitti, että mitään ei ole tehtävissä lakko-oikeudelle. Norja vetosi energiatuotantonsa merkitykseen omassa bkt:ssaan, mutta kansainvälinen työjärjestö ILO katsoi, ettei lakko-oikeutta voi Norjassa rajoittaa. Siinä mielessä puheet “Lakko-oikeudelle pitäisi tehdä ‘jotain’” voitaisiin hyvin lopettaa.

2) “Avainala”

Omasta mielestäni 2000 ahtaajaa eivät ole ollenkaan sellainen avainala kuin tusinan verran aikoinaan lakossa ollutta jäänmurtajien konepäällikköä, jotka palkan asemesta riitelivät siitä, kumpi on suurempi patu laivassa, kapteeni vai konepäällikkö. Sellaiseen riitaan työnantajan on todella vaikea ottaa kantaa, koska seuraavaksi olisivat olleet kapteenit lakossa!

Kun metsäteollisuus väittää työllistävänsä välillisesti ja suoraan jopa 200.000 ihmistä ja satamien tavaravienti muodostuu suurelta osin metsäteollisuuden tuotteista, en ymmärrä, mikä estäisi suostumasta ahtaajien palkkavaatimuksiin. Ahtaajia on siis vain 1 % metsäteollisuuden välillisestä ym. työvoimasta alalla, jossa suuret kulut kohdistuvat energiaan, raaka-aineisiin ja pääoman korkoihin. Kohonneet tuontikustannukset voitaisiin siirtää puolestaan kuluttajahintoihin, kuten totta vie on tähänkin asti aina osattu tehdä.

3) “Suuret vahingot”

Oletan, että ahtaajalakon tähänastiset vahingot ovat varsin marginaalisia verrattuna niihin vahinkoihin, mitä suomalaisen metsäteollisuuden johto on omilla virheinvestoinneillaan saanut aikaan. Tapauksia on paljon ja palaan niihin myöhemmin toisessa yhteydessä, mutta eiköhän Stora Enson Amerikan valloitus riitä esimerkiksi. Onkohan Metsäteollisuus ry missään vaiheessa antanut julkilausumia, joissa esim. Jukka Härmälän aikaansaannoksia olisi a) valiteltu, b) varoiteltu toistamasta kovin moneen kertaan samoja virheitä tai c) paheksuttu?

Ahtaajalakon vahingoista voi ilmeisesti olla montaakin mieltä.

4) Työnantajien tarjoamat esimerkit

Menee vanhan toistamiseksi, mutta kun Härmälä teki Stora Ensossa miljardiluokan virheitä, joista hänet palkittiin kaikilla mahdollisilla kannustimilla, sitouttamisilla, arvonimillä ja kunniamerkeillä, en ymmärrä, tarjoaako metsäteollisuus ja TT todellakin sellaisia esikuvia, joitten mukaan jossain talvisodan hengessä kaikkien duunareitten pitäisi yhdessä puhaltaa vuorineuvosten yksityisten kannustimien hiileen?

Ikään kuin sattumalta julkaisenkin samalla artikkelin metsästä sijoituskohteena. Se näkyy kirjautuneille käyttäjille.

Käyttäjän Kai Nyman kuva

Työssäkäynnin kannustimia pitää lisätä

Työttömyysasteemme on noussut jo 9,2% (Tilastokeskus, tammikuu) luokkaan ja on jo syytä hieman vilkaista rakenteellisia tekijöitä, jotka oleellisesti vaikuttavat haluumme tehdä työtä ja pysyä työelämässä.

OECD on hiljattain (10.3.2010) julkaissut Suomen talouselämää koskevaa vertailevan tutkimuksen (www.oecd.org/dataoecd/17/54/44651474.pdf) ja nyt on otollinen hetki tehdä johtopäätöksiä siitä, miten haluamme yhteiskuntamme rakennetta kehittää.

Työttömyyspäväraha ohjaa ihmisiä pitkäaikaistyöttömyyteen

Suomalainen 500 päivän ansiosidonnainen työttömyyskorvaus on ainutlaatuinen maailmassa. Se tarjoaa työttömäksi jäävälle korvauksen, jonka suuruus on keskimäärin 70% palkasta - kuten alla olevasta OECD:n kokoamasta vertailusta voimme havaita. Me kaikki tiedämme että 70% palkasta on erittäin hyvä korvaus. Moni on valmis jäämään työttömäksi, jos korvaus on näin ruhtinaallinen. Lisääntynyt vapaa-aika, vapaus päättää omista menemisistään ja pienentyvät menot korvaavat vähän pienemmiksi jäävien tulojen aiheuttamaa mielipahaa. Ansiosidonnaiseen on hyvä tarttua erityisesti jos 500 päivän jälkeen odottaa eläke.

Monelle tuo ruhtinaallinen ansiosidonnainen on kuitenkin loukku. Työtä ei viitsitä 500 päivän aikana aktiivisesti hakea, mutta sitten aikanaan vastaan tuleva peruspäiväraha onkin yllättävän niukka, jotkut näkevät jopa nälkää. Työn saaminen on kuitenkin parin vuoden lomailun jälkeen vaikeaa. Yhteiskunnan kannalta tämä on tuhlausta - pätevät ihmiset ajautuvat pitkäaikaistyöttömiksi.

Työttömyysturva toimisi paljon paremmin jos:

  • Ansiosidonnainen olisi alussa 70% palkasta ja laskisi sitten 500 päivän aikana peruspäivärahan tasolle
  • Peruspäiväraha olisi jonkin verran nykyistä korkeampi

Tällä muutoksella saavutettaisiin seuraavaa:

  • Kannustimet työn hakemiseen alkaisivat lisääntyä välittömästi työttömäksi jäämisen jälkeen
  • Työelämästä syrjäytyneet omaavat talouselämän kannalta merkittävää kuluttamisen taitoa, joka tulisi paremmin hyödynnetyksi. Pienituloiset, peruspäivärahalla elävät työttömät osaavat tehdä tarkkoja, huolellisia kulutusvalintoja, jotka oikealla tavalla ohjaavat tuotantokoneistoa. Heidän asemansa paranisi.

Suomen ansiosidonnainen työttömyysturva verrattuna muihin maihin (Lähde: OECD)

 

Verotuksemme rakenne kannustaa laiskuuteen

Ansiosidonnainen päiväraha ei ole ainoa joka syö työhaluja. Toinen merkittävä tekijä on verokiila, joka tarkoittaa veroprosenttia jonka ylimääräisestä tienatusta eurosta joutuu maksamaan. Korkea verokiila ehkäisee tehokkaasti työssä käyviä ponnistelemasta liikoja ja tekemästä kohtuuttomasti ylitöitä tai muutenkaan ponnistelemasta talouselämän hyväksi. Turha ponnistella kun työn hedelmät valuvat verottajalle.

Tämä verokiila on Suomessa maailman korkeimpia ja viime vuosina verokiila on vain jyrkentynyt. Työssä käyvien ei siis ole Suomessa järkevää uhrata kohtuuttomasti tarmoa ansiotasonsa eteen - verokiila kuitenkin tasapäistää tulot. Tähän ongelmaan on helppo ratkaisu; korjataan verotuksen rakennetta tasaverotuksen suuntaan. Päätös voi olla poliittisesti vaikea - mutta ei poliittikkojen löysää toimintaa pidä hyväksyä sillä perusteella että he kokevat jonkin järkevän muutoksen poliittisesti vaikeana. Me ansaitsemme sellaisia johtajia, jotka uskaltavat tarttua asioihin ja osaavat selittää asioiden oikean laidan valitsijoilleen. Me ansaitsemme hyviä johtajia.

Suomen verokiila verrattuna muihin maihin (Lähde OECD)

Yllä olevassa graafissa on esitetty verokiila niiden osalta, jotka tienaavat 67% ja 100% keskimääräisestä palkkatasosta.

Käyttäjän Jaakko Wallenius kuva

Seniorit yrittämään!

 Käytiin tuossa juuri vaimon kanssa aamiaispöydässä jälleen kuuma keskustelu työurien pidentämisestä. Jäi hieman harmittamaan, että vaimo ehti lähteä töihin ennen kuin keksin oman uuden pienen ehdotukseni siitä kuinka työssäoloaikoja voitaisiin suhteellisen kivuttomasti pidentää, mutta kaikeksi onneksi voin kertoa sen tässä teille!

Ehdimme päästä vaimon kanssa yksimielisyyteen siitä, että ei voi olla vain yhtä keinoa, jolla asiaan pureudutaan. Pitää olla mahdollisimman laaja valikoima mahdollisuuksia ja keinoja, joilla ihmisiä houkuteltaisiin jatkamaan töissä mahdollisimman pitkään.

Pelkkä kylmä koko kansan eläkeiän nostaminen ei ollut meidän kummankaan mielestä se keino, jolla asia pitäisi hoitaa. Ihmisten tilanteet, työt ja jaksaminen vaihtelevat villisti. Osa ihmisistä pystyisi toki kevyesti jatkamaan seitsemänkymppisiksi mielenkiintoisissa ja haastavissa työtehtävissään. Osa kuitenkin raahautuu jo kuusikymppisinä hyvin vastenmielisesti tekemään tympeää työtä, joka ei enää jaksa lainkaan innostaa ja kiinnostaa.

 

Perusongelma tietysti on, että eläkkeitähän ei todellisuudessa makseta omilla eläkemaksuilla etukäteen. Käytännössä niillä rahoitetaan sillä hetkellä jo eläkkeellä olevien eläkkeiden maksu. Meidän täytyy vain luottaa siihen, että lapsemme pystyvät maksamaan aikanaan meidän eläkkeemme.

Kun eliniät nyt venyvät, kasvaa vääjäämättä myös niiden vuosien määrä, jolloin eläkettä nautitaan. Käytännössä yhä pienempi työssä olevien joukko rahoittaa yhä suuremman eläkkeellä olevien joukon eläkkeet. Tämä yhtälö ei voi toimia tietyn rajan jälkeen ja asialle on yksinkertaisesti jossain vaiheessa pakko tehdä jotain.

 

Ehdotin tuossa jo aikaisemmin tällä palstalla uutta osa-aikaeläkejärjestelmää. Siinä ihminen voisi jäädä osa-aikaeläkkeelle vaikkapa vuoden tai kaksi vuotta ennen normaalia eläkeikää, jos hän samalla sitoutuu jatkamaan osa-aikaista työtä kaksi tai neljä vuotta eläkeiän täyttymisen jälkeenkin. 

Tämä järjestelmä lisäisi kokonaistyössäolovuosien määrää, mutta auttaisi työkunnoltaan hieman heikentyneitä jaksamaan työelämässä ja loisi osa-aikaisten pitkäaikaisten sijaisten tarvetta. Nämä osa-aikaisuudet taas voisivat olla opiskelijoille ja nuorille oiva pehmeä tie työelämään. Järjestelmä ei vaikuttaisi eläkkeen karttumiseen.

 

Ongelmaa voidaan hoitaa tietysti joko pidentämällä työuria tai myös lisäämällä valtion tuloja, joilla kasvavat eläkemenot katetaan. Aamulla suihkussa iski sitten mieleen sitten ajatus; jolla voitaisiin pureutua jälkimmäiseen. Keksin ratkaisulleni jo keksin hienon nimenkin: senioriyrittäjä. 

Tässä järjestelmässä yli 63-vuotias voisi perustaa uudentyyppisen senioriyrittäjän toiminimen, jolla olisi hieman erilainen säännöstö ja erityisesti verokohtelu kuin tavallisella yrittäjällä. 

 

Senioriyrittäjä saisi edelleen perustoimeentulonsa eläkkeestä; pysyvä eläke poistaisi yrittäjäriskiä ja lisäisi radikaalisti järjestelmän kiinnostavuutta. Kun kaikki tienattava raha olisi extratuloa, voitaisiin sitä kuitenkin verottaa selvästi kovemmalla kädellä kuin perustuloa. Samalla kuitenkin poistettaisiin kokonaan tulorajat, joiden jälkeen lisätulo alkaisi vaikuttaa eläkkeeseen ja senioriyrittäjäksi hyväksyttäisiin myös ihminen, jolla on vain yksi tulolähde.

Perusajatukseni on, että hyvin monille ihmisille on kertynyt pitkän työuran aikana tietoja ja taitoja, jotka menevät yritysten ja yhteiskunnan kannalta hukkaan, kun nykyisin yhä useammin vielä hyvinkin työkykyinen ihminen siirtyy eläkkeelle. 

 

Visiossani senioriyrittäjyyden säännöissä kuitenkin kiellettäisiin ehdottomasti kaikki päivittäisiin työaikoihin sidottu työnteko. Senioriyrittäjien tekemien asioiden tulisi aina olla ilman päivittäistä minuuttiaikataulua tehtäviä asioita ja säännön loukkaaminen johtaisi heti senioryrittäjän aseman menettämiseen. 

Senioriyrittäjäksi lähtevä ihminen siis vapautuisi läsnäolopakkojen ja päivittäisten aikataulujen orjuudesta. Yrityksissä, kunnissa ja laitoksissa on kuitenkin valtavasti asioita ja tehtäviä, joita voidaan tehdä ilman kelloon sidottuja läsnäoloaikojakin. 

Yrityksestä itsestään tulevaa senioriyrittäjää ei tarvitsisi opastaa, perehdyttää tai usein juuri valvoakaan ja hän olisi motivoitunut ja pätevä tekemään juuri niitä asioita, joista hänelle maksetaan suoritus- ja projektiperusteisesti. 

 

Jaakko Wallenius

 

Käyttäjän J.Vahe kuva

Perinteinen vs. uusi media

KL:n uutisblogissa luki:

”Yksittäinen bloggaaja ei koskaan korvaa vallan vahtikoirana kriittisesti toimivaa ja lähteensä tarkistavaa sanomalehteä printissä tai verkossa.”

Tähän esitän kolme vastaväitettä:

1) Perinteinen media tarvitsee omat vahtikoiransa.

2) Yleistys, että kukaan blogaaja ei koskaan käytä mitään lähdettä, on aikamoinen yleistys. Luullakseni esim. täällä on yleensä perustelut ja linkit mukana tai ainakin valmiiksi katsottuina.

3) Hyväksyn oletuksen, että perinteinen media käyttää lähteitä enemmän. Miten se tapahtuu talousmediassa?

Kun pörssi on laskenut kaksi päivää, päivystävä analyytikko (Suomessakin niitä lienee satoja, ulkomailla tuhansia ja taas tuhansia) kertoo, että lasku tulee jatkumaan Japanin tavoin vielä seuraavat kymmenen vuotta.

Kun pörssi on puolestaan noussut kaksi päivää, toinen päivystävä analyytikko arvioi, että maailma selvisi suhdannekuopasta yllättävän helposti ja edessä on vuosien nousu.

Talousmedia muodostaa oman ainutlaatuisen saarekkeensa median käytännöissä. Kukaan itseään kunnioittava politiikan toimittaja ei nimittäin kysy Vanhaselta, onko kepu hyvä puolue ja saatuaan myöntävän vastauksen raportoi eteenpäin: “poliittisella kentällä arvioidaan yleisesti kepun olevan hyvän puolueen. Täältä kepun puoluetoimistolta takaisin uutisstudioon, Elsi.”

“Kiitos, Essi.”

Talousjournalismissa tämä on jokapäiväistä leipää, jonka päälle tarvittaisiin vähän metvurstiakin.

Ja olennaisin lopuksi: Piksu ei ole enää mikään yhden tai kahden ihmisen yhteisblogi, vaan meitä on jo yli 20. Lupu täydentää sen, mikä Tupulta ja Hupulta jäi sanomatta ilman mitään toimituksellista “ohjausta”.

Laatulehdet tietävät mitä kirjoittavat

Maaliskuun ensimmäisen päivän The Times lehdessä oli ympäristötoimittajan kirjoittama kirjoitus joka oli otsikoitu ”Green fuels cause more harm than fossil fuels, according to report”.
Lehti on saanut käsiinsä brittitutkimuksen, jonka mukaan fossiiliset polttoaineet ovat ympäristölle parempi vaihtoehto kuin viljasta tehdyt biopolttoaineet.
Myös tropiikin öljykasvien käyttö biopolttoaineen tekemiseen on todettu enemmän CO2-päästöjä aiheuttavaksi kuin mitä on kuviteltu verrattuna fossiilisiin polttoaineisiin. Syynä on maaperän vaihtoehtoiskäyttö; öljykasvien kasvattaminen aikaansaa CO2-päästöjä maaperästä, jota ei syntyisi ilman ko. viljelyä.
EU:n omat selvitykset biopolttoaineiden CO2-päästoistä ovat olleet niin kammottavia ettei niitä ole uskallettu julkaista. Ovathan vaarassa eri osapuolten saamat vuosittaiset 3 miljardin tuet.

 

Sivut

Tilaa syöte Yhteiskunta, talouspolitiikka ja verotus