Verotus kiristyy nyt

Talous Yhteiskunta

Verotus kiristyy nyt
Verotus kiristyy lähivuosina Suomessa, niin ahtaalle on nyt jouduttu. Valtion kassa on vajentunut vuosikausia, eivätkä hallitukset ole pystyneet pitämään valtion menoja kurissa. Nyt ollaan pahan paikan edessä ja verotus kiristyy väistämättä.

Terveysverot ovat nyt tarpeen:
Suomalaiset ovat onneksi niin fiksuja, että pääosa meistä huolehtii myös terveydestään. Me eläkeläiset annamme arvoa erityisesti terveelliselle ruualle sekä riittävälle liikunnalle.

Mielestäni ”holhouskeskustelu” on mennyt liiallisuuteen, kun nyt jo on alettu vastustaa ”terveysveroja”. Ne olisivat toki uusia, mutta ovat paras tapa herättää ihmiset ylimielisyyden unesta huolehtimaan omasta terveydestään.

Erityisesti korostan ”suolaveron” tarpeellisuutta, kun se koskee omaa sydäntä ja verenkiertoa. Nämä sairaudet tappavat eniten meitä suomalaisia, mutta valtiovalta ei suojele meitä nyt millään tavalla. Uusi suolavero olisi ratkaiseva askel eteenpäin kansanterveyden kannalta.
Liikalihavuutta en pidä ihan niin vaarallisena, kuin liiallista suolaa elintarvikkeissa. Sitä tuputetaan maassamme yleensä noin 1 % kaikkiin leipiin, kun EU:n suositus on vain 0,3 % suolaa leivissä.

Elintarviketeollisuudella on selvästi väärä asenne leivän ja muiden päivittäisten elintarvikkeiden suolapitoisuuteen nähden. Kyllä makkaratkin säilyvät jääkaapeissa helposti alle 1,5 %:n suola-annoksella, kun markkinoilla taso ylittää yleensä 2 % suolaa makkaroissa. Samoin kalaa ei saisi suolata muuten kuin nimeksi, jos se pakastetaan. Tuoreen kalan ostaisin mieluiten ilman suolaa, koska kyllä jokainen kokki osaa sen paistaa suolattakin. Asiakas voi itse lisätä suolaa vasta lautaselle, jos ollenkaan.

Elämme Suomessa selvässä ”sokerikulttuurissa”
Nuorisolle tuntuvat erilaiset limujuomat maistuvan ja kauppojen hyllyt pullottavat näitä ”sokerijuomien” vaihtoehtoja pilvin pimein. Näin menee moni halpaan, kun jo laimeissakin ”makujuomissakin” tyrkytetään sokeria yli tarpeen.

Suomalaisista noin 40 % on arviolta ylipainoisia, ja sokeria tyrkytetään erityisesti kahviloissa, mutta myös kaupoissakin monissa eri muodoissa.
Oma lukunsa on kahviloiden näyttävimmät tarjoukset ovat lähes 100 % sokerileivonnaisia, kun sokeritonta leipäannostaan saa hakemalla hakea näytehyllyjen lasivitriineistä.

Pienenä lohtuna voi ehkä todeta, että Etelän maissa sokerikulttuuria korostetaan viinikulttuurin kanssa, joka on vieläkin pahempi yhdistelmä houkuttelemaan ihmisiä ylipainoisuuden teille.

Lisäveroja nyt ei kannata vastustaa

Tavallista suomalaista askarruttaa oma terveys enemmän kuin valtion talous, vaikka veroja karsastetaan aina. Nyt valtiokin on niin tiukalla, että ”oikeudenmukaisia” veroja voidaan nostaa ilman isompaa kapinaa.

Terveysverot hyödyttävät kansaa päivittäin järkevämpään suuntaan ja samalla suojelevat meitä jokaista vääriltä asenteilta jopa tietämättömyydeltäkin.

Ympäristöveroilla voidaan myös kohentaa valtion kassaa suuresti. Ne menevät enemmän yritysten tileiltä, mutta ohjaavat myös niiden kehittämistä järkevään suuntaan.

Suola ja sokeriverot

Vastaa

Related Posts