Kiinteistöihin sijoittavat erikoissijoitusrahastot tarjoavat mielenkiintoisen hajautusvaihtoehdon

Asunnot ja metsä Sijoittaminen

Erikoissijoitusrahastomanagerien, KTI:n ja Raklin yhteistyönä tekemä katsaus vertailee kiinteistöihin sijoittavia erikoissijoitusrahastoja ja antaa sijoittajille tarpeellista tietoa.

Piensijoittajille suunnatut erikoissijoitusrahastot ovat avanneet uudenlaisen väylän osallistumiselle ammattimaisesti johdettuun kiinteistösijoittamiseen. Näissä rahastoissa minimimerkinnät ovat matalia tai rajaa ei ole lainkaan ja rahasto-osuuksia myydään tehokkaasti esimerkiksi pankkien jakelukanavien kautta.

Ammattimaisemmille sijoittajille suunnatuissa rahastoissa minimimerkinnät ovat korkeampia. Monissa rahastoissa on useampia osuussarjoja erilaisille sijoittajille, ja osuussarjojen minimimerkinnöillä ja hallinnointipalkkioilla ohjataan sijoittajapohjan muodostumista

Luettelon erikoissijoitusrahastoissa on ominaisuuksia, jotka on hyvä tietää:

  • Oheisen luettelon rahastot ovat auki merkinnöille vähintään neljä kertaa vuodessa, ja lunastuksille kaksi tai neljä kertaa vuodessa
  • Kiinteistöihin sijoittavan erikoissijoitusrahaston varallisuudesta vähintään kolme viidesosaa on lain mukaan sijoitettava Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa sijaitseviin kiinteistöihin tai kiinteistöarvopapereihin.
  • Kiinteistörahasto saa ottaa luottoa määrän, joka vastaa enintään puolta rahaston varallisuudesta. Lisäksi luottoa voi lain mukaan ottaa tilapäisesti erityisistä syistä
  • Kiinteistörahaston on arvostettava omistamansa kiinteistöt käypään arvoon, ja arvonmääritykseen on käytettävä ulkopuolista, Keskuskauppakamarin hyväksymää arvioitsijaa. Kiinteistövarallisuuden arvo on julkistettava aina kun rahasto ottaa vastaan uusia merkintöjä tai toteuttaa lunastuksia.
  • Rahaston on vuosittain jaettava kaikille rahasto-osuudenomistajille samassa suhteessa vähintään kolme neljäsosaa tilikauden voitosta, lukuun ottamatta realisoitumattomia arvonmuutoksia.

Lisää tietoa:  Katsaus kiinteistöihin sijoittaviin erikoissijoitusrahastoihin

Vastaa

Related Posts