Talous

  • Artikkelit
  • Analyysit
    • Sergion lista
    • Timon lista
    • Homo Economicus
    • Jyrkin Mallisalkku
    • Kaizun salkku
  • Työkalut
    • Tuloskalenteri
    • Tasetietoja
    • Arvostuskertoimia
    • USA Screener
    • Optiolaskuri
    • Yritysrekisteri
  • Markkinat
    • Pörssikurssit
    • Raaka-aineet
    • Valuuttakurssit
    • Osake ETF rahastot
    • Korko ETF rahastot
Search
Kevyttä Yhteiskunta

Suomalainen aateilmpiiri siirtyy kollektivismismista kohti yksilön kunnoittamista ja yksilön vastuuta itsestään

2 Oikeistolaisuus ja kulttuuriliberaalisuus ovat EVA:n analyysin mukaan lisääntymässä. Tutkimus antaa viitteitä nopeasta asenneilmapiirin muutoksesta. Puolet suomalaisista asemoi itsensä EVA tutkimuksen mukaan poliittiseen oikeistoon, vajaa kolmannes vasemmistoon ja viidesosa keskustalaisiksi. Enemmistö

28 heinäkuun, 2025
kai-nyman
0
Sijoittaminen

Verizon / Pörssihaukka / Heikki Ikonen

3 Jo 1950-luvulla suunniteltiin Helsingin Osakepankin fuusioimista Yhdyspankkiin. Kun hanke raukesi, siitä oli HS:ssä yhden (1) palstan lyhyt uutinen. Noista ajoista muuttuneena talousinformaatiota tulee niin monesta paikasta, että sen seuraaminen

23 heinäkuun, 2025
j-v-vahe
6
Salkun rakenne

Piksun ammattilaisten omat henkilökohtaiset salkut esittelyssä

3 Piksun analyysit osion viisi salkkua tarjoavat julkisuuteen oikeiden ammattilaisten henkilökohtaiset salkut: SERGION LISTA ”Sergion lista” keskittyy pohjoismaiden ja USA:n markkinoille.  Sergion listalle valitaan yrityksiä, jotka saavat hyviä pisteitä kun

23 heinäkuun, 2025
piksu-toimitus
0
Sijoittaminen

Epävarmuus jyllää jo

3 Osarikauden päästyä vauhtiin ylivoimaisesti suurin kiinnostus kohdistuu tietenkin kauppasodan vaikutuksiin. Q2 alkoi juuri samalla hetkellä kun Trump julisti Vapautuksen päivänsä, vain loiventaakseen sen hetken myöhemmin 10% yleistulliksi ja myöhemmin

21 heinäkuun, 2025
heikki-ikonen
0
Salkun rakenne Sijoittaminen

Vahvan taseen omaavat yritykset ovat kriisinkestäviä

2 Suomalaisten yritysten kriisinkestävyydestä saa vertailukelpoista tietoa tutkimalla Piksun ”TYÖKALUT -> TASETIETOJA”  osiota. Suhdeluvut, kuten omavaraisuusaste, maksuvalmius, liikearvosuhde, nettovelkaantumisaste ja nettovelkojen suhde markkina-arvoon antavat tietoa erityisesti siitä, miten yritys kestää

20 heinäkuun, 2025
piksu-toimitus
0
Yhteiskunta

Suomalaisen nettovarallisuus on keskimäärin 154000€, josta perittyä on noin 35000€

2 Suomalaisen keskiverto aikuisen nettovarallisuus on 154 000 €, josta noin 35 000 euroa on perittyä. Perityn varallisuuden osuus on suurin 65–74-vuotiailla. Vaikka perintöjen merkitys kasvaa tulevaisuudessa, ei omaa taloudellista

18 heinäkuun, 2025
piksu-toimitus
6
Kevyttä Yhteiskunta

Ihmiskunta luopuu luomakunnan kruunusta ja siirtää valtikan seuraavalle sukupolvelle, tekoälylle

2 Tekoäly tulee yllättävän pian ottamaan meidät ihmiset ohjaukseensa. Vallan siirtyminen on huomaamaton ja symbioottinen. Molemmat, sekä ihmiset että syntyvä tekoälyllisen ajattelun sfääri, hyötyvät.

16 heinäkuun, 2025
kai-nyman
4
Sijoittaminen

Ei mene viesti hevin perille

3 Oma näkemykseni jo viime syksystä eli Donald Trumpin vaalivoitosta asti on ollut, että hän järjestää kauppasodan ja sen myötä pahojakin vaikeuksia maailmantaloudelle. Pörssit allekirjoittivat näkemyksen huhtikuun alussa tullirevohkan alkaessa.

14 heinäkuun, 2025
heikki-ikonen
0
Sijoittaminen Talous

Omat Rahat Katsaus: Markkinoilla tunnelinäkyä

Mailmataloutta uhkaavat useat vaarat. Toisaalta lähi-idän sotaisa tilanne ja toisaalta Trumpin tullit. Hämmästyttävää kyllä pörssikursseista tätä ei voi nähdä. USA:n työllisyys ja inflaatioluvut ovat pysyneet toistaiseksi yllättävän vakaina. Herra markkinaa

06 heinäkuun, 2025
lars-stormbom-homo-economicus
4
Sijoittaminen

Nesteessä jo valoa, silti hankala tapaus

2 Takavuosien komeetan Nesteen konttaus on lyönyt sijoittajia moukarilla. Vaikeuksia riittää edelleen, mutta 4,5 vuotta jatkunut armoton laskumarkkina osoittaa lopulta taittumisen oireita. Korostan silti oireita. Edellisen vuosikymmenen komeetta iski kultasuoneen

03 heinäkuun, 2025
heikki-ikonen
3
"Minä voinkin ottaa nämä rahat"
Yhteiskunta

Mikro- ja makrotason horisontaaliset tulonsiirrot

Terve yhteiskunta pitää huolta kaikista jäsenistään. Siihen tarvitaan myös tulonsiirtoja. Perinteisesti oikeistossa tulonsiirtoja pyritään kutistamaan kun taas vasemmistossa niitä halutaan lisätä. Tulonsiirrot ovat tarpeellisia, mutta niiden optimaalinen taso on tietysti

28 kesäkuun, 2025
johannes-hiden
4
Sijoittaminen

Suomalaisten yritysten tunnusluvut löytyvät piksun työkalut valikosta

2 Suomalaisten yritysten tunnusluvut on laskettu valmiiksi piksun TYÖKALUT -> ARVOSTUSKERTOIMIA sivulle: S/P%  =  (S)ales per (P)rice.    Liikevaihto suhteessa markkina-arvoon (milj.) prosentteina. Joidenkin yritysten tekemä lisäarvo suhteessa myyntiin on

27 kesäkuun, 2025
piksu-toimitus
1
Yhteiskunta

Yrittäjästatuksella (esim toiminimellä) toimimista helpotetaan ja sähköiset alustat voivat tarjota yrittäjästatuksella toimiville urakoita

2 Euroopan unioni on säätänyt alustatyödirektiivin, jonka mukaan alustatyötä (ja muita urakoita) tulee voida tehdä niin yrittäjänä kuin työsuhteessakin. Monet maat, kuten Suomi, ovat pyrkineet pakottamaan kansalaisiaan toimimaan alustatyösuhteissa ja

26 kesäkuun, 2025
kai-nyman
0
Sijoittaminen

Euroopan keskuspankin mukaan kulta on hyvä arvon säilyttäjä silloin kun ajat ovat levottomat

Euroopan keskuspankki kertoo raportissaan sijoittajille tärkeää informaatiota kullan soveltuvuudesta sijoitusinstrumentiksi: Fyysinen kulta on antanut hyvää suojaa osakemarkkinoiden volatiliteettiä, talouspolitiikan äkkikäänteitä ja geopoliittisia riskejä vastaan. Turvallisimpia sijoitusinstrumentteja ovat fyysiseen kultaan sidotut

21 kesäkuun, 2025
piksu-toimitus
0
Kevyttä

Iloista Juhannusta toivottaa Piksulan väki

Taas kokkovalkeat hulmuaa, käy ilonpitohon nuoret, laulu kauas kajahtaa, ja vastaa laaksot vuoret. On suven juhla, on Juhannus, on armain Pohjolan aika, on maassa mieluisa odotus, kuin kevään tenhoisa taika.

19 kesäkuun, 2025
piksu-toimitus
1
Sijoittaminen

Piksun ”USA screener” visualisoi yrityksen tärkeimmät piirteet

13 Piksun USA screener on kehittynyt käyttäjäystävällisemmäksi. Kustakin yrityksestä on nyt oheisen esimerkkikuvan mukainen yleisnäkymä, josta saa nopeasti käsityksen yrityksen soveltuvuudesta sijoituskohteeksi.

18 kesäkuun, 2025
piksu-toimitus
0
Talous

Sota syvenee, energiakriisin riski kasvaa

2 Talouden kannalta oleellista on nyt ja aina Lähi-idässä, häiriytyykö maailman energiahuolto ja missä mitassa Persianlahdella. Kynnys siihen ja samalla energiakriisiin ei ole matala kuten edellinen konflikti ja Gazan täyshävitys todistavat,

16 kesäkuun, 2025
heikki-ikonen
3
Talous

Globaali talous on ollut heikko jo pidempään

2 Nykypäivän tulli-syndrooma on yksi syy miksi on jätetty huomioimatta se ikävä tosiasia, että globaali talous on ollut heikko jo ainakin vuoden. Tämä on näkynyt mm. suurten talouksien 2-vuotisten valtionlainojen

13 kesäkuun, 2025
tommi-taavila
0
Asunnot ja metsä

Asuntojen hinnat saavuttamassa suhdannepohjan

1 Asuntojen hinnat ovat HYPO:n katsauksen mukaan edelleen laskussa, mutta HYPO:n mukaan pohjat on nyt saavutettu ja tänä vuonna päästään jo ehkä hieman plussalle. HYPO uskoo, että ensi vuonna hinnat

13 kesäkuun, 2025
piksu-toimitus
0
Talous

Jarru hirttää kiinni maailmantaloudessa

Talousennusteet sorvataan tällä haavaa yhdestä puusta: kauppasota nirhaa kasvua ilkeästi vähän kaikkialla. Tuoreimman skenarion laatinut Maailmanpankki ynnäilee sen jopa puolittuvan Trumpin tullipolitiikan seurauksena USA:ssa, Intia porskuttaa parhaiten. USA:lle pankki povaa

11 kesäkuun, 2025
heikki-ikonen
0

Artikkelien selaus

Vanhemmat artikkelit

Kirjautuminen

Kirjaudu sivustolle
Kirjaudu ulos sivustolta
Artikkelin luonti

Tärkeitä palveluita

Sijoitussentimentti: Fear and Greed
Borsdata
Handelsbanken markkinakatsaukset
Handelsbanken suosituslista
JP-Morgan: markkinanäkemys
Talouden tulkki
ShortNordic
Superinvestor portfolios
Lipper: rahastot ja markkinat

Kommentit

  • vieras15 artikkeliin Verizon / Pörssihaukka / Heikki Ikonen: “minusta nuo ”Overview” kategorian uutiset näyttävät yhtiötapahtumatiedotteilta (https://www.boerse-frankfurt.de/news)”
  • Nimetön artikkeliin Verizon / Pörssihaukka / Heikki Ikonen: “https://x.com/DiaperDiplomacy”
  • vieras15 artikkeliin Verizon / Pörssihaukka / Heikki Ikonen: “Näkyy olevan 279 miljardia taalaa velkaa. Aikamoinen lasti. Kumma, että teleoperaattorit ovat noin velkaantuneita.”
  • Asikainen artikkeliin Verizon / Pörssihaukka / Heikki Ikonen: “Oletteko te löytäneet Saksasta (Xetra ym) talousinformaatiota englanniksi yhtiöistä, company news, eli siis yhtiötapahtumia. Xetran sivuilla on newsroom ,mutta uutiset…”
  • jep artikkeliin Verizon / Pörssihaukka / Heikki Ikonen: “https://www.youtube.com/watch?v=9Y395iyI3dA Moderni versio.”
  • JV artikkeliin Verizon / Pörssihaukka / Heikki Ikonen: “FED:n pj:llä ei ole helppoa, kuten ilmeestä näkee. 3. mies on Tim Scott (rep., tietysti…) https://www.youtube.com/watch?v=kjV1ihMiQbg”
  • jep artikkeliin Suomalaisen nettovarallisuus on keskimäärin 154000€, josta perittyä on noin 35000€: “Kai nuoret maksavat myös itselleen. Eläkevarallisuutta kartutetaan jotta ne ovat myöhemmin isompia. Eivät ne ole merkattuja maksuja.”
  • Nimetön artikkeliin Suomalaisen nettovarallisuus on keskimäärin 154000€, josta perittyä on noin 35000€: “Noinhan se meidänkin perheessä menee. Minä maksan lapsilleni muutaman satasen avustusta silloin tällöin. Lapseni maksavat eläkevakuutusmaksuina minun noin 3000€/kk eläkkeeni.…”

Sisältö

  • Asunnot ja metsä
  • Kevyttä
  • Kirjat
  • Lajittelematon
  • Salkun rakenne
  • Sijoittaminen
  • Talous
  • Yhteiskunta

Uutispoimintoja

  • Tietosuoja taloyhtiössä – miten asukkaiden henkilötietoja tulee käsitellä?
    Lähde: Kiinteistölehti
  • Tullidiili ei olekaan varma – Yhdysvallat ja EU tulkitsevat sopimusta ristiriitaisesti
    Lähde: YLE talous
  • Helsingin pörssin on määrä aueta normaalisti eilisten ongelmien jälkeen
    Lähde: YLE talous
  • OP-ryhmän tulos putosi ensimmäisellä vuosipuoliskolla
    Lähde: YLE talous
  • Sanoman tulos ja liikevaihto pysyivät edellisvuoden tasolla
    Lähde: YLE talous
  • Eikö odottamasi veronpalautus tullut tilille? – syynä voi olla pankkisi yrityskaupat
    Lähde: Vero.fi
  • EU lupasi investoida Yhdysvaltoihin 600 miljardia – ”Ei ole tarkoitus toteuttaa”, arvioi markkinakommentaattori
    Lähde: YLE talous
  • Kannustinpäätöksestä ratkaisu rapistuviin kylpyhuoneisiin?
    Lähde: Kiinteistölehti
  • Verohallinto on lähettänyt tekstiviestillä muistutuksia
    Lähde: Vero.fi
  • DNA-tutkimus vie suomen kielen juuret nykyistä idemmäksi – asiantuntijan mukaan syntyhistoria ei mene uusiksi
    Lähde: YLE tiede

OMXHex uutisia

OP Mortgage Bank: 2025-07-30 07:00:00: Puolivuosikatsaus

Enersense International Oyj: 2025-07-30 06:30:01: Yhtiökokouskutsu

OP Yrityspankki Oyj: 2025-07-30 06:00:09: Puolivuosikatsaus

OP Yrityspankki Oyj: 2025-07-30 06:00:01: Puolivuosikatsaus

Sanoma Oyj: 2025-07-30 05:30:05: Puolivuosikatsaus

Rapala VMC: 2025-07-29 15:30:47: Johtohenkilöiden liiketoimet

Kempower Oyj: 2025-07-29 12:00:03: Johtohenkilöiden liiketoimet

Kempower Oyj: 2025-07-29 12:00:03: Johtohenkilöiden liiketoimet

Kempower Oyj: 2025-07-29 12:00:02: Johtohenkilöiden liiketoimet

Incap: 2025-07-29 10:00:00: Johtohenkilöiden liiketoimet

Incap: 2025-07-29 08:35:00: Johtohenkilöiden liiketoimet

Kempower Oyj: 2025-07-29 07:00:03: Johtohenkilöiden liiketoimet

Nurminen Logistics Oyj: 2025-07-29 07:00:01: Johtohenkilöiden liiketoimet

Nurminen Logistics Oyj: 2025-07-29 07:00:01: Johtohenkilöiden liiketoimet

Nokia: 2025-07-29 07:00:00: Johtohenkilöiden liiketoimet

Nokia: 2025-07-29 07:00:00: Johtohenkilöiden liiketoimet

Etteplan Oyj: 2025-07-28 13:45:07: Sisäpiiritieto

Etteplan Oyj: 2025-07-28 13:45:07: Sisäpiiritieto

UPM-Kymmene: 2025-07-28 13:05:05: Muutokset hallitus/johto/tilintarkastus

UPM-Kymmene: 2025-07-28 13:05:05: Muutokset hallitus/johto/tilintarkastus

Huhtamäki Oyj: 2025-07-28 13:00:00: Muutokset hallitus/johto/tilintarkastus

Konecranes Oyj: 2025-07-28 11:00:16: Johtohenkilöiden liiketoimet

Konecranes Oyj: 2025-07-28 11:00:15: Johtohenkilöiden liiketoimet

Konecranes Oyj: 2025-07-28 11:00:15: Johtohenkilöiden liiketoimet

Konecranes Oyj: 2025-07-28 11:00:15: Johtohenkilöiden liiketoimet

Konecranes Oyj: 2025-07-28 11:00:15: Johtohenkilöiden liiketoimet

Konecranes Oyj: 2025-07-28 11:00:15: Johtohenkilöiden liiketoimet

Konecranes Oyj: 2025-07-28 11:00:15: Johtohenkilöiden liiketoimet

Konecranes Oyj: 2025-07-28 11:00:15: Johtohenkilöiden liiketoimet

Konecranes Oyj: 2025-07-28 11:00:15: Johtohenkilöiden liiketoimet

Piksu Oy | Toimitus | Käyttöehdot | Mediakortti

Sivusto ei sisällä sijoitussuosituksia eikä sisältöä pidä sellaiseksi tulkita

Piksu RSS

2021 © Piksu Oy
Käytämme evästeitä jotka auttavat meitä tuottamaan sinulle parhaan kokemuksen sivustollamme. Tämä lienee ok?