Skip to main content

Nuoret ja finanssiala netissä: Nuoret haluavat oppia vastuullisiksi rahankäyttäjiksi

Posted in

Nuoria askarruttavat monet omaan talouteen liittyvät asiat: kotoa muuttaminen, säästäminen, opiskelujen rahoitus sekä matkustamisen turvallisuus. Näistä nuorten itsensä valitsemista aiheista on viime viikkoina keskusteltu finanssialan omassa yhteisössä IRC-Galleriassa.

Viikottaisissa chat-tuokioissa nuoret ovat voineet kysyä pankkien ja vakuutusyhtiöiden asiantuntijoilta vinkkejä omien raha- ja talousasioiden hoitoon. Paljon on keskusteltu myös kesätöistä.

Talousasiat ovat tuttuja vain harvalle nuorelle, mutta ne näyttävät kiinnostavan monia. Yhä suuremman vastuun ottaminen omasta elämästä saattaa usein aiheuttaa nuorissa epävarmuutta ja jopa pelottaa. Chat-keskustelijoiden mielestä hyvä ikä kotoa muuttamiseen olisi 18 vuotta, kun nuoresta on tullut täysi-ikäinen. Mutta mistä saisi oman asunnon ja millä maksaa vuokrat ja vuokratakuut? Miten opiskelijalla jäisi rahaa vähän muuhunkin kuin kaikkein välttämättömimpään?

Erityisen kiinnostuneita nuoret ovat keinoista, joilla he voisivat säästää ja hankkia välillä jotain vähän kalliimpaa tai pidemmällä tähtäimellä vaikka oman asunnon. Nuoria kiinnostaa, miten tullaan vastuullisiksi rahankäyttäjiksi.

Finanssiosaaminen ja työnantajakuva -projektin päällikkö Tarja Kallonen Finanssialan Keskusliitosta kertoo, että IRC-Gallerian nuoret ovat ottaneet finanssialan yhteisön mielenkiinnolla vastaan. Ensimmäisten viikkojen aikana keskusteluissa on ollut mukana hyvä joukko aktiivisia nuoria.

- Se on mielestämme hyvä saavutus, kun tiedämme, että finanssiala ei ole nuorille kovin tuttu ja talousasiatkin saattavat tuntua tylsältä aihepiiriltä.

Kehityspäällikkö Sanna Ikävalko on yksi finanssialan chattiin osallistuvista asiantuntijoista. Hän pitää netin yhteisöjä hyvänä kanavana tavoittaa nuoria vaikeiksikin mielletyissä asioissa.

- Nettikeskustelujen etu on, että niissä päästään lähelle nuoria ja siellä toimitaan heidän ehdoillaan.

Finanssiala tarjoaa tänäkin vuonna runsaasti kesätyöpaikkoja etenkin alan opiskelijoille ja jonkin verran myös nuoremmille. Lähes kaikki alan toimijat ovat ilmoittaneet kesätyöntekijöiden ja harjoittelijoiden määrän kasvavan tai ainakin pysyvän ennallaan.

Tietoa nuorille finanssialasta ja sen tarjoamista työmahdollisuuksista www.keepitrolling.fi  

Finanssialan Keskusliitto (FK) on toimialajärjestö, joka edustaa Suomessa toimivia pankkeja, vakuutusyhtiöitä, rahoitusyhtiöitä, arvopaperinvälittäjiä, sijoitusrahastoyhtiöitä sekä finanssialan työnantajia. Osa jäsenistä hoitaa myös lakisääteiseen sosiaaliturvaan kuuluvia liikenne-, työeläke- ja työtapaturmavakuutuksia. Finanssialan Keskusliitolla on noin 480 jäsenyhteisöä ja niiden palveluksessa toimii noin 43 000 työntekijää.

Kotisivu: http://www.fkl.fi

Your rating: None Average: 5 (1 vote)

Mielenkiintoinen uutinen,

Mielenkiintoinen uutinen, jossa ilmeni tarvetta ja kiinnostustakin tietoon olevan, mutta työtä olevan jäljellä. Koska olen koulutukseltani historian maikka (suorastaan huom. vanhempi lehtori!), jolle myös ns. taloustieto kuuluisi, voin sanoa talouden olevan ko. opettajilla melkoisen sivussa. 1980-luvulla opiskeltiin TY:ssäkin ahkerasti NL.n taloutta, ja valitettavan moni tuleva opettaja jopa uskoi lukemaansa.

 

Joka tapauksessa mielenkiintoinen avaus  Finanssialan Keskusliitolta      

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Use the special tag [adsense:format:slot] or [adsense:format:[group]:[channel][:slot]] or [adsense:block:location] to display Google AdSense ads.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Image CAPTCHA
Enter the characters shown in the image.