Tietoa minusta
- Henkilökuvaus
Olen toiminut 16 vuoden ajan ihmisoikeuksien, kehityskysymysten ja demokratian rakentamisen parissa sekä ulkomailla että Suomessa. Työpaikkojani ovat olleet mm. Suomen ulkoministeriö, YK, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ja Euroopan unioni. Aloitin työurani 1990-luvulla Euroopan komissiossa ja Europarlamentissa. Olen asunut Brysselissä, Riiassa, Sarajevossa, Varsovassa ja Haagissa, ja matkustellut työtehtävissä Balkanilla, entisessä Neuvostoliitossa, Afrikassa, Lähi-idässä ja Aasiassa. Nyt työskentelen kehityspolitiikan asiantuntijana Kirkon Ulkomaanavussa Helsingin Katajanokalla.
Olen Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Helsingissä, kiinteistölautakunnan varapuheenjohtaja ja Helsingin kaupunginhallituksen varajäsen. Kevään 2007 eduskuntavaaleissa nousin Kokoomuksen toiseksi varakansanedustajaksi Helsingissä.
Harrastan ulkoilmaelämää monessa muodossa, talvisin telemark-laskettelua, kesäisin golfia. Harrastan myös musiikkia, kirjoittamista ja puutarhanhoitoa. Asun Helsingin Paloheinässä novascotiannoutajani Tuulin kanssa. Mökkeilen Kymenlaaksossa, ja olen kotoisin Kymenlaakson varuskuntapaikkakunnalta Utista. Olen 43-vuotias, opiskelin Turussa Åbo Akademissa, mistä minulla on valtiotieteen maisterin tutkinto (politices magister).
Arvomaailmani rakentuu työn, opiskelun, yrittämisen ja eteenpäin pyrkimisen arvostamiselle. Minulle on tärkeää yhdenvertaisten mahdollisuuksien luominen kaikille ja moninaisuuden hyväksyminen, samalla omia suomalaisia perinteitämme kunnioittaen. Olen vankka kansainvälisyyden kannattaja. Suomella tulee olla vahva rooli kansainvälisenä toimijana niin EU:ssa kuin globaalisti koko maailmassa. Suomi on osa Eurooppa, ja meidän tulee olla siellä aktiivisia ja vaikuttaa meitä koskeviin asioihin. Luonto on lähellä sydäntäni. Haluan, että meillä suomalaisilla säilyy mahdollisuus nauttia luonnon läheisyydestä missä asummekaan.
Historia
- Käyttäjä jo
- 2 vuotta 48 viikkoa
- Blogi
- Näytä uusimmat blogimerkinnät

